sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Suppilovahveroista Gastronaattista tahnaa

Me päätimme jo alkusyksystä ettemme tänä vuonna säilö eli kuivata yhtään suppilovahveroa. Niitä on menneiltä vuosilta meinaten aika paljon, vaikka taannoisiin häihinkin meni useampi purkki sieniä. Himo sienimetsään on kuitenkin ollut kova ja saalistakin on saatu. Suppilovehveroita on löytynyt usein niin aterian lisäkkeenä kuin aamupalaleiviltäkin.

Uutuuskirja Gastronaattia selaillessani kiinnitin huomion mielenkiintoiseen kantarellitahnaan. Instagrammissa kysyin kirjan kirjoittaneelta Satu Koivistolta varmistukseksi, ovatko he kokeilleet tahnaa suppilovahveroisena. Hän vahvisti aavistukseni toimivuudesta. Kokeilin tänään surrauttaa tahnan kokoon. Siitä tuli itse asiassa parempaa mitä odotin. Mukana muhjaantuneet oliivit vastasivat kivasta koukusta sienitahnassa. Tätä tehdään taatusti toistekin! Mietimme että tahna menisi pikkuleipäpalojen päällä vaikka glögittelyillassakin. 

Gastronaatti-kirja on minusta kokonaisuudessaan tosi kiva! Siihen on koottu Maku-lehden päätoimittajan Satu Koiviston ruokaoivalluksia. Osa resepteistä on julkaistu aiemmin hänen miehensä Tommi Koiviston Isyyspakkaus-blogissa. Samainen mies on ottanut kirjan kivat kuvat. Reseptit Gastronaatissa ovat pääosin hyvin arkeen soveltuvia, aika perusraaka-aineista koostettuja ruokia, joissa kuitenkin on jokin kiva juju. Monessa ohjeessa on lisävinkkejä, jotka jatkavat kirjan antia hienosti. Esimerkiksi kantarellitahnan kohdalla vinkataan, että tahnaa voi myös jatkojalostaa vaikkapa pastakastikkeeksi jatkamalla sitä pastan keitinvedellä ja raastamalla sekaan voimakasta juustoa. 

Seuraavaksi testaan sipulipiirakkaa johon tulee "pökerryttävä määrä juustoa" tai kurpitsaleipää johon sujautetaan myös aurinkokuivattuja tomaatteja. 
SUPPILOVAHVEROTAHNA
3 dl valmista tahnaa

1 l tuoreita suppilovahveroita (tai 2 ½ dl esipaistettuja)
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
6 mustaa oliivia (mielellään kivellisiä)
noin ½ dl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Puhdista sienet ja lisää ne kuivalle pannulle. Paista turha kosteus pois. 
Kuori ja pilko sipulit. 
Kun kosteus sienistä on haihtunut, lisää pannulle 2 rkl oliiviöljyä. Lisää sipulit ja kuullota muutama minuutti.
Jos käytät pakastesieniä, lisää ne pannulle sipulien jälkeen ja paista 5 minuuttia jotta niihin tarttuu makua. 
Poista oliiveista kivet. Laita astiaan. Lisää sieni-sipuliseos. Surrauta tahnaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää oliiviöljyä, kunnes tahnan rakenne on hyvä. Mausta mustapippurilla ja suolalla. 

*
Gastronaatti-kirja on saatu arvostelukappaleena.

1 kommentti:

  1. Hei huippu matskua.
    Tsekkaahan herkullinen tofupizza täältä :)
    http://lautadiaries.com/2014/10/tofupizza-resepti/

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin