maanantai 4. toukokuuta 2015

Cheddar-kurpitsarisotto

Tästä risotosta tuli parempaa kuin ikinä osasin ajatella. Maistelin etukäteen mielessäni että eihän kurpitsan ja cheddarin yhdistäminen risottoriisiin huonoa voi olla, mutta että niin priimaa kuin lopputulos oli en osannut kuvitella. Nättiäkin tämä risotto on kaikessa  oranssisuudessaan, vai mitä? 

Lehtikaali oli maullisesti piste iin päälle, joten sitä kannattaa annoksen kanssa tarjota ehdottomasti. Nämä pehmoiset lehtikaalit ovat sellaisesta kaupan ruukusta, joka maahan tökättynä istutettuna on nyt jo alkanut puskea uusia lehtiä. Tulkoon siitä tuuhea ja runsassatoinen!

Meiltä löytyy pakkasesta kurpitsaa valmiiksi muhjutettuna kurpitsa-suklaapiirakkaa varten. Jos sinulla ei, paahda kurpitsalohkoja uunissa kunnes ne ovat aivan muhjaantuneita. Kaavi sitten kurpitsa kuorestaan irti ja aloita risoton keittely. Cheddar on tässä kohtaa sitten sitä kovaa, ikääntynyttä juustoa, ei sulatejuustomaisia levyjä. 

CHEDDAR-KURPITSARISOTTO
neljälle

n. 75 g voita
2 sipulia pieneksi silputtuna
5 dl risotto-riisiä 
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kana-tai kasvislientä
3 dl kurpitsamuhjua
ikääntynyttä cheddaria raastettuna
suolaa
mustapippuria

tarjoiluun: 
lehtikaalia
raastettua cheddaria

(Sulata liemi pakkasesta) ja kuumenna se omassa kattilassaan.

Sulata voi kasarissa ja kuullota siinä pieniksi pilkotut sipulit. Lisää joukkoon risottoriisi ja sekoittele. Lorauta sekaan viini kun riisit ovat hetken kuullottuneet. Anna alkoholin haihtua pois muutaman minuutin.

Lisää joukkoon kurpitsamuhju. Nyt voit alkaa kauhoa riisien sekaan kanalientä hiukan kerrallaan. Kun riisit ovat imeneet edellisen liemen, on aika lisätä uutta samalla seosta sekauttaen. Toista tarvittavan monta kertaa. Noin 15 minuutin kuluttua risotto on valmis. Tiedät sopivan kypsyyden, kun maistamalla tunnet riisissä olevan vielä hiukan purutuntumaa ja liemi on imeytynyt melkein kokonaan. Ota kattila pois liedeltä, lisää raastettu cheddar. Sekoita hyvin joukkoon. Tarkista maku suolalla ja mustapippurilla. Halutessasi voit raastaa cheddaria vielä annoksen päällekin. 

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mahtavalta, ei ole pitkä aika, kun itsekin väänsin ekaa kertaa kurpitsarisottoa.

    Oletko muuten ikinä testannut vaaleaa vermouthia valkkarin tilalla risotossa? Toimii jäätävän hyvin.

    VastaaPoista
  2. Me ollaan tehty kurpitsarisottoja ennenkin, mutta aina parmesaanilla. Joskus pekoninkin kera.

    Enpäs ole kokeillut. Meillä ei viina-arkusta taida löytyä lainkaan vermouthia, mutta täytyypä joku päivä kokeilla jos sitä sinne ilmestyy. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Opin cheddarin risotossa Nigellalta ja nykyään tulee laitettua sitä melkeenpä parmesaania useammin. Miten epäortodoksista! :D

    VastaaPoista
  4. No hei. Mä söin Tallinnassa guacamolerisottoa. Että epäortodoksisuudet kaakkoon :)

    VastaaPoista
  5. Eipä ole kurpitsaa eikä cheddaria tullut käytettyä aikaisemmin risotossa. Asia on korjattava heti risottopoliiseista huolimatta!

    VastaaPoista
  6. Kyllä. Säännöt on tehty rikottaviksi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin