sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Rantakaupunki Vung Tau, Vietnam

 
Ho Chi Minh Cityssä Vietnamissa ollessa halusimme viikonlopuksi jonnekin muuallekin ihan vain kokemuksen vuoksi. Pohdimme aluksi tunnin lentoa Phu Quokin saarelle, mutta jostain syystä into sinne menoon hiipui. Sen sijaan innostuimme kovastikin Vung Taun rantakaupungista. Se on paikka, jonne Ho Chi Minh Cityn asukkaat lähtevät viikonlopun viettoon. 
 
Innostuimme lisää kun kuulimme että Vung Taun kaupunkiin on mahdollista matkata hydrofoilaluksilla. Ainoa tällä hetkellä moista kuljetusta tarjoava yhtiö on Vinaexpress, muut kaksi puljua ovat hyllytettynä turvallisuussyistä. Puolentoista tunnin matka jokea pitkin maksoi vain 24 euroa per suunta koko neljän hengen perheeltä.  Perjantaina menimme puoli tuntia ennen lähtöä satamaan ostamaan liput, mutta sunnuntaina varasimme liput paluumatkalle etukäteen netistä koska paikat viimeisiin vuoroihin täyttyivät uhkaavasti. Meno hydrofoilaluksella oli tasaista ja mukavaa. Tarjolla oli limsoja ja olutta pienen naposteltavan kanssa erillisestä maksusta. 
Vung Taun satamasta otimme taksin Leman Cap Resortille. Olimme pari päivää aiemmin lähettäneet tarjouspyynnön hotelliin ja saimme huoneen lopulta edullisemmin kuin mitä netissä löydetty hinta oli. Infinity uima-allas oli upeampi kuin olimme ajatelleetkin. 
Hotellihuonekin oli todella makea. Keskellä huonetta oli iso, hyvä parisänky, jonka takana oli poreamme ja edessä korkeat lasi-ikkunat joista näkyi upeasti merelle.
 
Puitteet olivat aika mahtavat romanttiselle meiningille kuplajuomineen joko poreammeessa tai parvekkeella merta tuijottaen.
Muuten hotelli ei oikein vastannut odotuksiamme kolmen tähden resortista. Lasten yhteissänky oli patja lattialla. Aamupalaa kerrottiin tarjottavan puolikymmeneen asti, mutta saapuessamme paikalle vähän ennen yhdeksää melkein kaiken kerrottiin olevan loppu koska asiakkaita oli ollut aamulla niin paljon. Sunnuntaina tarjolla oli tämä vajaavainen buffet-aamiainen, lauantaina ja muina päivinä tilauksesta sai pho-keittoa, munia ja paahtoleipää sekä makkaraa ja kahta smoothieta. Jukan naputtelun jälkeen kahvikonetta ei saatu enää elvytettyä. Hotellin kerrotaan olevan vuoden vanha, mutta yleiset tilat ja käytävät  olivat niin nuhjaiset ettei se ole mahdollista. Päättelimme että hotellia on ehkä laajennettu tuolloin ja samalla nimi muutettu.  Hotelli on kovasti portainen, joten rattailla tai huonoilla jaloilla kulkeville paikka on hankala.
 
Vung Tau-viikonloppuna oli todella kuuma, arviolta 35 astetta. Hiki virtasi ihan altaalla maatessakin ja aurinkorasvaa piti hölvätä palamisen estämiseksi reilusti. Olimme miettineet etukäteen kiipeävämme mäelle Jeesus-patsaan hartioille katsomaan upeaksi kuvattuja näkymiä tai käyvämme asemuseossa apinatarhoineen. Kuumuuden melkein sulattaessa meidät suunnitelmat typistyivät mäen laella olevaan Cloud Lake eco-tourism puistoon.
Se oli kyllä ihan hauska paikka! Mäelle matkattiin korihissillä. Perillä oli eläimiä esillä aitauksissa, hiukan tökerö 5D leffa, huvipuistolaitteita, eläinesityksiä tiettyyn (meille liian myöhäiseen) kellonaikaan ja pieni vesipuisto. Me emme olleet ymmärtäneet ottaa uimavehkeitä mukaan, joskin paikanpäältä niitä olisi voinut myös vuokrata tai ostaa. Hauskin juttu puistossa oli ehdottomasti raidekelkka. Hämmentävin lie seimi-kuvaelma luolassa. Huvittavaa oli, että seimessä makaava Jeesus oli lähinnä 6-vuotiaan kokoinen ja oloinen. Eipä joulupukkipatsas kelkkoineenkaan oikein istunut vietnamilaiseen maisemaan. 
Lipun hintaan sisältyi sekä korihissimatka että kaikki huvitukset puistossa, vaikka nettisivuilla onkin vanhentunutta tietoa että huvituslaitteisiin olisi eri maksu. 
Puistosta oli makeat näkymät Vung Taun kaupunkiin.
Vung Taussa ollessa kävimme tapojemme vastaisesti kahtena iltana samassa ravintolassa, sillä se hurmasi meidät mauillaan ensimmäisenä iltana. Tästä lisää myöhemmin omassa jutussaan. Sen verran paljastettakoon, että koimme ihan uuden tavan nautiskella pehmytkuorirapua ja Jukka suorastaan rakastui tähän yhdistelmään.
 
Ravintolasta pois takseillessa näimme useita kaveruksia, rakastuneita pareja tai jopa kokonaisia perheitä kokoontuneena piknikinomaisesti ruokailemaan Quang Trung- ja Ha Long rantakatujen kaiteelle. Jos aikaa olisi ollut enemmän, tämä olisi ollut mukava illanviettotapa joko omilla eväillä tai liikkuvien katuruokakojujen annista nauttien.
Vung Tau oli meille oikein mainiota vaihtelua. Puolitoistavuotta aiemmin olimme Phan Thietissa ja Mui Nessa, jonne matka kesti bussilla viisi tuntia Ho Chi Minh Citystä. Nyttemmin uuden moottoritien rakentamisen myötä matkankesto lie kuitenkin lyhentynyt.  Vung Tau-kokemusta rikkaampana matkaisimme ehdottomasti ennemmin tänne, sillä matka on paljon lyhyempi ja kevyempi eikä tarjonta nopean tutustumisen jälkeen paljon poikkea.  Korkeuserot tekivät maisemasta vaihtelevan ja kivan. Vung Taun eduksi mainittakoon sekin, että Phan Thietin venäläiskyltit loistivat nyt poissaolollaan. Tunsi siis todella olevansa Vietnamissa, ei venäläisten Kanarialla.

Meille jäi vahva tuntu siitä että Vung Tauhun tullaan matkaamaan vielä uudestaan.

6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Kuinka tuolla hydrofoililla onnistui isomman matkalaukun kuljetus?

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvin onnistuisi. Muutama porras veneessä oli. Meillä oli parin päivän kamat käsimatkatavaroissa, mutta muut matkustajat jättivät isoja laukkuja "eteistilaan". Käytävilläkin oli hyvin tilaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä juttu. Menemme sitten varmaan ainakin toiseen suuntaan laivalla. Tosin olemme netistä opiskelleet, että FUTA-niminen bussifirma (futabus.vn) ajelee myös Vung Tauhun. Sen kyytiä kehutaan paljon asiallisemmaksi kuin tuolla reitillä on ollut aikaisemmin tarjolla.

    VastaaPoista
  4. Miten kauan se bussi menee? Tuo oli ainakin nopea ja vaivaton vaihtoehto, taksilla päräytettiin satamaan. (En tiedä miten tuttu kaupunki HCMC on, joten vinkkaan että Vina Sun ja Mai Linh ovat ainoja luotettavia taksiyhtiöitä).
    Nyt jo edesmennyt kaverimme matkusti Vung Tauhun monesti taksilla Saigonista. Hän asui kaupungissa monena talvena. Hinnasta ei mitään tietoa.

    VastaaPoista
  5. Kyselin marraskuussa sitä, kuinka matkalaukkujen kanssa selviää kantosiipialusten kyytiin ja Vung Tauhun. Testasimme reissun joulukuussa ja perille päästiin - tosin erinäisten sähläysten jälkeen. Mikään Vinaexpressin nettisivuilla oleva tieto ei pitänyt paikkaansa. Onneksi emme edes yrittäneet tehdä varausta etukäteen. Terminaali oli vaihtunut toiselle puolelle jokea, aikataulut olivat muuttuneet ja erinäisiä vuoroja jätettiin kokonaan ajamatta. Huhupuhe kertoi, että aluksilla olisi ollut tulipaloja, joiden syytä peruutukset olivat. Paikallisten avulla pääsimme joitakin tunteja myöhemmin toisen yhtiön eli Greenlinen kyytiin. Sattui kuitenkin erittäin pilvinen päivä, eikä jokimatkalla ollut paljoakaan nähtävää, joten se ei mielestämme ollut hintansa arvoinen. Paluumatkan teimmekin vip-minibussilla suoraan Ho Chi Minh Cityn lentokentälle. Vung Tau vastasi odotuksiamme eli mukavan leppoisa välikohde Saigonin liikennehulinan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommentistasi. Tämä on arvokas tieto jos joku tänne päätyy lukemaan. Ompa surkeaa että homma on mennyt tuohon malliin. Meillä kaikki toimi todella hienosti!Hyvä että toinenkin firma liikennöi. Meidän aikanamme tosiaan kaikki muut oli hyllytetty.
      Miten kauan minibussi kulki väliä? Mitä se kustansi? Löytyikö Vung Tausta jotain erityisen kivaa? Haaveilemme matkasta Vietnamiin taas, joten kaikki vinkit ovat kullan arvoisia.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin