perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kermainen kukkakaalipeti etanoille

Kermaisten kukkakaalinuppujen etanoittaminen on odotuttanut uuden kukkakaalisadon tuloa. Nyt kun se on käsillä, halusin ehdottomasti ryhtyä tuumasta toimeen. Vaikka tähän käyvät aivan mainiosti ulkomaiset, talvella marketissa myytävät kukkakaalitkin, on minusta mainiompitunnelmaisempaa koostaa homma lähitilan kaaleilla. 
Melkein naapurissamme on nimittäin Illilän tila. Parhaiten tila on kylällä tunnettu kaaleistaan ja reippaan iloisista myyjätytöistä. Tilalta saa ostettua kaalin lisäksi myös muita tuotteita.
Mansikoita olemme käyneet poimimassa Illilän pelloilta itse ja välillä ostaneet tiskiltäkin valmiiksipoimittuja. Paikasta saa myös perunaa, sipulia ja pakastettuna lampaanlihaakin.


Lähikukkakaalit pienittiin nupuiksi ja muhitettiin pannulla kerman kanssa. Nopsaan lämmitetyt etanat ja annoksen päälle nostellut sinihomejuustopalat tekivät ruuasta ihanan tuhdin iltasyömisen. Reseptistä riittää kahdelle pieneksi syömiseksi tai siitä voi jakaa alkupalan neljälle.

Kukkakaaliset etanat saivat Jukan naaman vääntymään alaspäin. Fiilis meni kuulemma ihan liikaa kohti sellaista kesäkeittoa, jossa vihannekset on keitetty ylimuhjuisiksi. Minä en tuota tunnelmaa tavoittanut lainkaan, vaan haarukoin kokonaisuutta ylen tyytyväisenä valkoviiniä siemaillen. Jukan ilmekin kirkastui, kun hän nosteli reilusti enemmän sinihomejuustoa ruuan päälle. Maku kuulemma parani huimasti. 
Suuntaviivoja ruokaan katsottiin Kalle Kirstilän Pieni suuri kaali-kirjasta toteutuksen ollessa hiukan erimoinen. 

KERMAISET KUKKAKAALIT JA ETANOITA
kahdelle 

1 salottisipuli
öljyä paistamiseen
1 valkosipulinkynsi
3 dl kukkakaalinuppuja
purkillinen (125 g) isoja etanoita
1-2 tl sitruunamehua
tarjolle:
vaaleaa leipää

Kaada etanat tölkistä siivilään ja huuhtele hyvin juoksevan veden alla. Kuivaa talouspaperilla. 
Pieni kukkakaali pikkurillin pään kokoisiksi nupuiksi. Silppua sipuli. 
Lorauta öljyä lämpimälle pannulle ja kuullota sipulisilppua hetki. Lisää kukkakaalinuput ja valkosipuli sekä kerma. Kuumenna viitisen minuuttia, kunnes kukkakaali alkaa pehmetä ja kerma keittyä kasaan. Kukkakaaliin saa jäädä kuitenkin purutuntumaa. Lisää joukkoon etanat ja kuumenna. 
Ota pois levyltä ja purista sekaan sitruunamehua. Sekoita hyvin.
Jaa seos lautasille ja nostele päälle sinihomejuustoa maun mukaan. 
Tarjoile vaalean leivän ja valkoviinin kanssa.

***
yhteistyössä ARLA


2 kommenttia:

  1. Voisin hyvin kuvitella, että tuo yhtälö uppoaisi etanafaniin täällä!

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä! Minä olin aivan hurmaantunut.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin