tiistai 15. syyskuuta 2015

Pieni sievä arvonta

Minun nuorin siskoni Pilvi on tosi taitava käsistään. Hän ei varmaan pari vuotta sitten tiennyt sitä itsekään. Jonkun pimahduksen saaneena siskoni rupesi virkkaamaan patalappuja, sisustuskoreja, pupuja, mattoja ja vaikka mitä. Nykyään plikka tekee tilauksestakin tuotteita. Minusta erityisesti unirievut pupuisina ovat todella valloittavia. Kuvassa oleva kauniinkeltainen pupuriepu menee lahjaksi yhdelle pienelle tytölle, jahka pääsemme häntä ensi kertaa tapaamaan.
Pilvi on tehnyt useamman pupun juuri lahjansaajaa ajatellen. Minä sain viime syntymäpäivänä tämän ihanaisen, joka essu ja kokkihattu yllään pitää kädessään kauhaa ja toisessa kirjaa. Kirjassa on hyvin henkilökohtaisia viestejä, joka nostaa lahjan arvoa huikeasti. 
Viimeisin aluevaltaus siskollani lie tiskirätit, joita tehtaillaan eri väreissä. Puuvilla- bambu-viskoosisekoitteiset rätit voi pestä astian- tai pyykinpesukoneessa, joten ne ovat ekologisia. Ostin meille kotiin tuon nätin punaisen rätin ja teille arvottavaksi tummansinisen samanmoisen. Jos siis moisen haluat omaksesi, kommentoi tämän postauksen loppuun. Tiskirätti arvotaan jo torstaina klo 20. 

Pilvin kädenjälkeä voit kurkkia, tykkäillä ja tilata Pilvin pienet sievät-facebooksivustolla. Onnea arvontaan!

13 kommenttia:

  1. Haluan! Eli mukana arvonnassa ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Haluan! Eli mukana arvonnassa ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukaan minäkin. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukaan minäkin. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana! tiia.haltia@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa! =) Ihania taideteoksia.
    kakkumonsteri1@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihania!

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa yritteliäisyyttä! Nostan hattua. :) Tiskirättiä olen yrittänyt itse askarrella, mutta porppeukalo mikä poropeukalo... Jospa tätä kautta onnistaisi paremmin! :)

    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Tuli niin lämpöinen olo tuosta henkilökohtaisuuksien kirjasta :)
    mukana siis..
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Messissä ☺️��

    VastaaPoista
  11. Arvonta on suoritettu ja sen voitti leevilotta. Laitan sulle just sähköpostia. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa. Näistä tiskiräteistä on kyllä vaan hyviä kokemuksia :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin