maanantai 30. marraskuuta 2015

Naurattavat 40-vuotisjuhlat

Ystävät. Mitä elämä olisikaan ilman heitä!

Viikonloppuna vietettiin Jukan 40-vuotis syntymäpäiviä ystävien kesken. Juhlien alkuperäinen suunnittelma ja lopullinen toteutus ei vastannut oikeastaan ollenkaan toisiaan. Alustavasti ystävät kutsuttiin salakapakkaan. Pukeutumis- ja tarjoiluideoita kieltolain aikaiseen salakapakkamenoon saimme hotelli- ja ravintolamuseosta, joskin ne soveltuisivat paremmin fiinimpiin juhliin mitä me nyt haimme. Ajanpuutteen vuoksi juhla muuttui lennossa "nykyaikaiseksi salakapakaksi", kun teeman mukaista koristelua ja herkkuja olikin nyt vaikea toteuttaa. 

Tarkoituksenamme oli vetäistä juhlat ihan helpoimman kautta tilaamalla ruuat, ohjelma, tarjoilu ja siivous. Tilaukset toki tehtiin, mutta kaksi ensinmainittua peruuntui puolitoistaviikkoa ennen juhlia. Onneksi emme ole taipuvaisia panikointiin. Jukka otti perjantaiksi lomapäivän ja reippaana miehenä päätti tehdä kaiken itse. Tilasimme lihat luomupossu- ja lammastilalta. Ohjelmanumero ohitettiin kokonaan. Viimeinen vastoinkäyminen tuli eteen Jukan hakiessa REKO-jaosta karitsanlihaa.  Niskaa olikin tilatun kuuden kilon sijasta kolme ja puoli kiloa. Toimittaja onneksi pystyi paikkaamaan tämän hyvin tarjoamalla lapaa. 
Varsinaisena juhlapäivänä kaikki sujui onneksi kuin tanssi. Tarjoilijat tulivat ajoissa, ruuat onnistuivat hyvin, nauru raikui, sauna lämpeni oivallisesti ja stereoista kuului musiikki riittävän lujalla. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, puheensorina ei loppunut lainkaan eikä onneksi juotavatkaan.

Menu kaikessa yksinkertaisuudessaan oli seuraavanmoinen:
nyhtöpossu + bbq-kastike
perunasalaatti
coleslaw

jälkiruokana
kahvi
yhden tähden Jallua
Jukan lempikarkkeja: salmiakkia, geishaa ja tabascofudgea

iltayöpalaksi tarjottiin peltilihapiirakkaa sinapilla ja ketsupilla

aamupalaa tarjottiin yöksi jääneille
Ainoa varsinainen ohjelmanumero yleisen hauskanpidon lisäksi oli tekemäni bingo Jukan elämästä. Jokainen bingoaja laittoi ruudukkoon numerot 1-16. Numerolle oli oma väittämänsä, esimerkiksi "olen syönyt Jukan tekemää ruokaa". Jos tämä oli pelaajan kohdalla toteutunut, hän rastitti ruudun. Ensin neljän suoran kerännyt huusi sitten bingon. Muistin tueksi olin kerännyt kunkin väittämän jälkeen valokuvia aiheesta. Toiset kuvat keräsivät hieman enemmän naurunremahduksia kuin toiset, sillä väittämät eivät aina olleet sieltä korrekteimmasta päästä.
Etukäteen lahjaideoita kysellessä ystävät saivat Jukalta vastaukseksi että tärkeintä on kun tulette paikalle. Niin hienoja lahjoja kuin mies saikin, tuo lausuma ei ole yhtään liioiteltu. Mikään ei ole arvokkaampaa, kuin saada viettää yhteistä aikaa rakkaiden ystävien kanssa ja kerätä sydämensä täyteen rakkautta ja iloa. Tällä hetkellä monet ehkä maksavat juhlaveroa väsymyksen muodossa, sillä viimeiset könysivät unille vasta aamuviiden aikoihin. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista, moninkertaisesti!

7 kommenttia:

  1. Ihanat juhlat! Onnittelut Jukka!

    VastaaPoista
  2. Niin oli ihanat juhlat! Rentous on se paras juttu, se ettei pingota :)

    VastaaPoista
  3. Onnea Jukka! Tässä itsekin juhlia suunnitellessa oli hauska lukea teidän juhlista. Niinhän se on, että kaikki ei aina mene suunnitellusti, mutta tärkeintä on hyvä tunnelma ja ystävät ympärillä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta kuulostavat juhlat.Onnittelin jo Facessa vähän myöhässä mutta tässä vielä kerran onnittelut Jukalle:)

    VastaaPoista
  5. Jenni: Meistä on hauskaa että ne juhlat ovat vielä edessäpäin :). Kyllä, tunnelma on tärkein!

    Jael: Oli tosi lystiä!

    VastaaPoista
  6. Hei toi bingohan on loistoidea. Suunnittelen tässä juuri omia kemujani. Haluaisitko laittaa mitä kysymyksiä teillä bingossa oli? En keksi muuta kuin laulanut ja tanssinut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, en ole huomannut kysymystäsi Anna. Siltä varalta että suunnittelet hyvin ajoissa ja juhlat vielä pitämättä, tässä pari vinkkiä: Oletko syönyt Jukan tekemää ruokaa? Matkustanut Jukan kanssa? Soittanut? Juhlinut aamuun asti?
      Osa kysymyksistä/vinkeistä oli niin henkilökohtaisia ettei niitä kehtaa tähän laittaa :). Ne liittyivät harrastuksiin tai yksittäisiin hetkiin ja tapahtumiin, ehkä vähän sellaisiin outoihin sattumuksiinkin.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin