sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Brisbane, Australia


Australia oli vielä joulukuuhun asti meille käymätön manner. Asia kuitenkin korjaantui kun piipahdin muutaman päivän työmatkan Australian Brisbaneen. Siis hä, Brisbane? Niin minäkin ajattelin. Kaikki tuntevat Sydneyn ja Melbournen. Takavuosina seurasin aktiivisesti rallin ja F1:n maailmanmestaruussarjoja ja niistä tuli television kautta tutuksi myös austarilalaiset kaupungit Perth (rallin keskus) ja Adelaide (F1 kisa 1995 asti). Australia on todella valtava manner ja nämä mainitut kaupungit sijaitsevat hiukan eri puolilla tätä monimuotoista "saarta". Australian koosta kertoo jotain että maassa on noin 24 miljoonaa asukasta mutta väestöntiheys vain 2.8/km2. Ulkomaalaiset aina ihmettelevät Suomen harva-asutusta mutta meillä väestöntiheys on sentään huikeat 18/km2. Nyt kuitenkin päädyin kaikista Australian kohteista Brisbaneen. 2,3 miljoonan asukkaan Brisbane sijaitsee Australian itärannikolla ja on kuitenkin maan komanneksi suurin kaupunki. Brisbanen kupeessa sijaitsee surffareiden paratiisi Gold Coast ja sen 70 kilometriä rantaviivaa, mutta sinne minulla ei ollut mahdollisuutta mennä.

Olkoonkin että Iso-Britannialla on luonnollisesti iso vaikutus Australian kehittymiseen, mutta minulle tuli maasta erittäin amerikkalainen vaikutelma Brisbanen perusteella. Rakennukset, ihmiset ja meininki oli huomattavasti enemmän amerikkalaista kuin brittimeininkiä.

Jos Amerikassa on kaikki suurta, niin on myös Australian kaduilla päivystävät linnut. Pikkulintuja, puluja ja lokkeja ei katukuvassa juurikaan näkynyt mutta jotain tällaisia isoja lintuja kyllä. Hämmentäviä toriasukkeja.

Brisbane-joen etälärantaan (South Bank) on rakennettu varsin näyttävä maauimala ja puitteet Gold Coastin kaupunkimaiseksi korvikkeeksi. Täällä paikalliset käyvät piknikillä ja palvomassa aurinkoa.

  
Etelärannassa sijatsee maailmanpyörä ja taidekeskus, sekä paljon ravintoloita. Monessa kaupungissa, myös Brisbanessa, on tarjolla turisteille maksullisia "hop on hop off"-busseja. Brisbaben ydinkeskustaa kiertää kunnan tarjoama ilmainen City Loop, jonka kaksi reittiä kiertää myötä ja vastapäivään. Vuorot liikennöivät vartin välein. Keskusta on aika kompaktin kokonoinen mutta välillä oli mukava hypätä hetkeksi bussin kyytiin.

Muutama ruokapaikkakin tuli testattua, vaikka pääasiassa ruokailin työn merkeissä. Australian ruokakulttuuri on kovassa nosteessa ja esim. Köpiksen Noma perustaa pop-up ravintolan Sydneyyn kymmeneksi viikoksi tammikuun lopussa. Ja muuttipa menestyskokki Tomi Björk myös perheineen kaupunkiin. Australiassa sekoittuu mukavasti eri maiden ruokakulttuurit ottaen vaikutteita aasiasta mutta myös länsimaisesta keittiöstä. Raaka-aineina käytetään paljon meriruokaa mutta myös naudan, possun ja lampaanlihaa on saatavilla paljon. Minun teki mieli perusburgeria ja kävin Grill'd ketjun ravintolassa, Grill'd panostaa paikallisiin raaka-aineisiin vaikka onkin eri puolille maata levittäytynyt ketju. Menuta selatessa tuli mieli testata kaikkea, oli niin kivan kuuloisia burgereita.
 Päädyin ottamaan Summer sunset nimisen burgerin, jossa oli ananasta, pekonia, avokadoa ja relissiä.
Tämä oli todella komea ja mehukas setti. Ananas sopi älyttömän hyvin ja komppasi avokadoa sekä relissiä. Kyytipoikana kulautin Australialaisen Stone and Wood panimon Pacific Ale olutta. Suosittelen Australian matkaajille välipalaksi Grill'din.

Viimeisenä iltana Brisbanessa sain syödä Queenslandin alueen Moreton lahdella esiintyvää rapua (Moreton Bay Bug). Annoksessa oli myös kampasimpukkaa, isoja katkarapuja, riisiä ja aasialaisittain maustettu kastike. Herkullinen päätös Australian matkalle. On aina kiva syödä jotain paikallista.

Yhtenä päivänä oli mahdollisuus mennä katsomaan nähtävyyksiä ja halusin nähdä Australialaisia eläimiä. Suuntasin 1927 avattuun Lone Pine Koala Sanctuaryyn.
Paikalle pääsi keskustasta kätevästi paikallisbussilla noin puolessa tunnissa.

Kengurualue oli valtava puisto, jossa kenguruita pääsi syöttämään ja rapsuttamaan. Mukavia otuksia.
Vompatti lepää ilmeisen raskasta arkeaan.
Koalat ovat paikan pääjuttu. Erittäin kummallisia eläimiä. Niihin tuli eloa lähinnä kun hoitajat toivat ruokaa. Koalat kuulemma nukkuvat 18-20 h päivästä. Muutaman tunnin hereilläolon ne lähinnä syövät tai söpöilevät turisteille.

Hauska yksityiskohta kun bloggareille oli pyhitetty picnic-alueella yksi pöytä latauspistokkeineen. Koko puistossa oli ilmainen wifi.

Sain tästä reissusta lähinnä ruksin "käynyt Australiassa". Tämä maa tarjoaa varmasti paljon nähtävää ja koettavaa. Kaupunkeina Sydney ja Melbourne ovat monipuolisempia kuin Brisbane. Mutta kyllä Brisbanea voin suositella jos sinne matkasi vie. 

4 kommenttia:

  1. Kivat kuvat.En ole koskaan ollut Australiassa. Serkun poika lähti sinne saakka opiskelemaan,oltuaan ensin vaihto-oppilaana lukio-aikana,ja tykkäsi niin paljon maasta että jäi sinne kokonaan;nimenomaan just Brisbaneen.

    VastaaPoista
  2. Jael, kiitti kuvakehuista! Australia varmaan kiehtoo ihmisiä monimuotoisuudellaan.

    VastaaPoista
  3. No niin nyt iski sitten matkakuume ja nälkä. Todella hienoja kuvia olet ottanut matkan varrelta, ja nuo ruoat näyttää niin herkullisilta!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset MK! Mukava jos tunnelma välittyy kuvista ja saa matkakuumen nousemaan.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin