maanantai 11. tammikuuta 2016

Hurmaavan hymyilyttävä Basso & Baskeri

Baskeri & Basso-ravintolan ehdoton vahvuus on hurmaava tunnelma. Se rakentuu Nicolas Thieulon hymystä, keittiön rauhallisesta mutta aikaansaavasta kokkailusta, ihanasta taustamusiikista ja yksinkertaisista mutta syvistä mauista lautasella. Se rakentuu myös tilasta joka on samaan aikaan huoliteltu ja ronski. Isoista ikkunoista näkyy talvisen alkuillan pimeys, mutta sisällä ihmiset pulisevat ja nauravat vapautuneesti. Ravintolapöydässä istuessa minua hymyilyttää ihan koko ajan, myös silloin kun laseihimme kaadetaan alkuviiniä joka ei ole jyrkkää ja hyökkäävää vaan pehmeää ja mielenkiintoinen. Minua hymyilyttää myös silloin kun kokki Kalle Kiukainen huikkaa pöydän viereisestä avokeittiöstä miten ilta on maistunut. Minua hymyilyttää edelleen kun lapsemme taivastelevat häränkielen upeaa makua. Ja minua hymyilyttää kun kopautan lusikalla ohuen mutta rapsahtavan kuoren rikki creme bruleesta. Tästä illallisesta jää levollisen hyvä mieli.
Olisin toisaalta halunnut jättää Baskeri & Bassosta kertomisen tuohon edeltävään lauseeseen, sillä se kertoo kaiken minulle olennaisen paikasta. Paikassa käymättömälle ihmiselle on ehkä selvyyden vuoksi vilautettava kuvia ruuista ja avattava asiaa vähän enemmän. 

Baskeri & Basso Helsingin Tehtaankadulla on oiva osoitus siitä, miten oikeanlaisella tunnelmalla kaikki saadaan kohotettua uudelle tasolle. Nicolas Thieulon ja Kalle Kiukainen ovat työntekijöineen onnistuneet loihtimaan paikkaan hymyilevän tunnelman, jota naurunremakat elävöittävät. 

Menu on rakennettu oivallisesti ihmisille jotka haluavat maistella montaa sorttia. Annoskoot ovat oikeasti sopivan pieniä. Neljän annoskokonaisuuden menuhinta on sopivasti 45 euroa, yksittäinostettuna annokset maksavat naftisti tyyriiin oloisesti 12-15 euroa. Olimme liikkeellä vähemmän nälkäisten lasten kanssa, joille otettiin pelkät yhdet annokset. Me perheen aikuiset otimme luonnollisesti neljän annoksen kokonaisuuden, joskin lapset maistelivat meidänkin lautasiltamme. 
 härkätartar
 munakoisobruscetta
 Kermaisen ihana burrata tarjottiin mintun- ja basilikanlehtien kanssa.

Hurmaavan sitruunainen sitruunarisotto
 kirsikkatomaatti-inkivääripappardelle 
Lastemme suosikeiksi nousivat Black Angus flank steak ja kuvaamatta jäänyt häränkieli. Viimeksimainittu on se annos jota muistellaan täältä ravintolasta varmaan vielä pitkään. Kieli oli kypsennetty miedossa lämmössä pitkään hajoavan kypsäksi ja sitten grillattu oivallisen raidoitetuksi, mikä antoi samalla aavistuksen savuisaa makua. 
 
Istuimme iltamme aivan avokeittiön vieressä. Siitä oli mielenkiintoista seurata keittiön touhuja ja heitellä kysymyksiä kokeille. Ystävällisen hymyn säestämänä he aina vastasivatkin ja turisivat muutakin.
Baskeri & Basson eduksi mainittakoon sekin, että kerrankin jaksoimme syödä jälkiruuatkin. Jukka valitsi parfain, me muut otimme crème brûléen. Lusikoimme kaiken tarkasti suuhun. 
Basso & Baskeri on auki tiistaista perjantaihin neljästä yökahteen. Yöaukiolo on varmasti tervetullut lisä Helsingin ravintolamaailmaan.

Iltamme maksoi 196 euroa, josta ruokien osuus on 141 euroa. Ihanat alkuviinit maksoivat 9 euroa per kaato. Todellakin koko rahan arvoinen, suosittelemme!

6 kommenttia:

  1. yes - tämä on jo seuraavana vuorossa! Olen ehkä jos mahdollista entistäkin enemmän innoissani:-)

    VastaaPoista
  2. Campis: Tiedän :). Menkää ihmeessä, pian!

    Andalusiana: Minä en odottanut hirmuisesti mitään, joten yllätyin todella positiivisesti! Ihana fiilis! Ja maut!

    VastaaPoista
  3. Mäkin oon yrittäny varata paikkaa joka kerta kun oon käyny hesassa...

    VastaaPoista
  4. Ihana fiilis, ihana ruoka ja juoma, Suosittelen minäkin varaamaan pöydän!
    Nti Papu

    VastaaPoista
  5. Ei ole tainnut onnistaa Nanna? Me varattiin pöytämme ennen joulua. Suosittelen sinnikkäästi yrittämään. Oli niillä pari baarituoliakin johon voi tilata lasillisen ja annoksen.

    Jii & nti Papu: Kyllä! Mikäs teidän reissullanne erityisesti sykähdytti ruuista?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin