maanantai 18. tammikuuta 2016

Juustoiset kukkakaalipyörykät

Inspiraatio näihin cheddarpitoisiin kukkakaalipyöryköihin tuli Instagrammista, iamafoodblog:in julkaisemana. Toisinaan pelkkä kuva riittää. Resepti löytyi neitokaisen blogista. Meillä ohje muuntui juustopitoisemmaksi ja muutenkin enemmän suomalaisen kaupan valikoimaa vastaavaksi. 

Kukkakaalipyörykät olivat hurmaavan makuisia! Lapset eivät halunneet maistaakaan ja hieman-vielä-kesäkeittojen-jäljiltä-kukkakaalikammoinen-Jukka tyytyi maistamaan puolikkaan. Tuomiona mieheltä oli ettei maku ollut kesäkeittomainen, mutta kiitos tämä riitti. Vetelin siis lounaaksi kaikki pallurat, nautinnolla!

Mietin aluksi frittavani pyörykät, mutta onneksi kokeilin ohjeen mukaista uunitusta. Pyöryköistä tuli näinkin kauniin ruskeita ja rapsakkapintaisia. 
KUKKAKAALIPYÖRYKÄT
12 kpl

150 g kukkakaalia
1 kananmuna
1 dl cheddaria raastettuna
1 kevätsipuli varsineen
½ dl korppujauhoja
suolaa
mustapippuria

Irrota kukkakaalista paloja. Keitä tai höyrytä kukkakaalipalat napakan kypsäksi, vain 5 minuuttia. Pilko palat ihan pikkaraisiksi. Laita kulhoon.
Raasta cheddaria desin verran. Pilko kevätsipuli ja varret pieniksi.
Lisää cheddarraaste, sipulipalat ja korppujauhot kulhoon kukkakaalien sekaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin.
Laita uunipellille leivinpaperi.
Pyörittele massasta 12 palluraa. Alkuun on hyvä puristella massaa hiukan tiiviimmäksi kädessä, jolloin siitä saa helpommin pyörykän.
Kypsennä kukkakaalipyöryköitä noin 20 minuuttia 200 asteisessa uunissa keskitasolla. Kääntele pyöryköitä puolessavälissä paistoa niin saat kauniin pinnat ympäriinsä.

Dippaa kukkakaalipyöryköitä vaikka tabasco-majoneesiin.

5 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Vaikuttaa hyvältä! Itsekin olen vähän kukkakaalitraumatisoitunut, mutta olen urheasti aina välillä yrittänyt syödä sitä. Nämä pyörykät näyttävät niin herkullisilta, että on ehkä pakko kokeilla. Riittävästi juustoa vain, niin hyvin menee alas, eikös? :)

Koti Harmi kirjoitti...

Tein samaisen blogin ohjeella aiemmin kukkakaaliröstejä. Ne olivat hurjan hyviä, joskin murenivat minulla paistinpannulla, kun menin soveltamaan juustossa :)

Pitääpä testata nämä pallerotkin. Näyttävät houkuttelevilta.

Merituuli kirjoitti...

Anna: Tuo trauma on sinänsä hassu, kun Jukka on syönyt lähivuosina monia tykkäämiään kukkakaalujuttuja. Aina se muhjaantuneeksi keitetty kesäkeittofiilis nostaa kuitenkin päätään. Tässä rakenne ratkaisee ja myös juusto antaa hyvää makua. Suolan kanssa ei kannata pihdata!

Koti Harmi: En ole koskaan aiemmin käynyt neitokaisen blogissa, mutta seurannut kyllä instassa pidemmän aikaa. Röstit kuulostavat myös kokeilemisen arvoisilta!

Anna kirjoitti...

Testasin näitä vihdoin ja ai vitsi että oli hyviä näin kukkakaalikammoisellekin! Syötiin leivitetyn turskan kanssa ja dipattiin aioliin. Ei siis mitään terveysruokaa mutta ehdottoman maistuvaa. :)

Kiitos!

Minna E kirjoitti...

Näyttää hyvältä! Oli tosi hauska tutustua, kiitos seurasta!

Blog Widget by LinkWithin