keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tomaattikastike pizzalle

Pizzanteko on jo pitkään ollut Jukalle intohimon asia. Mies on kehittänyt pohjantekotaitojaan ja täytteet tuntuvat vähenevän kerta kerralta. Pizze-kirjan opastuksella päästiin taas hommassa ihan toiselle tasolle. Yksi suurimmista herätyksistä oli tomaattikastike. 

Me olemme monesti keitelleet tomaattikastiketta saadaksemme siihen syvemmän maun. Pizze-kirjan mukaan tämä ei käy alkuunkaan. Kokeilimme kirjan ohjeella sekoittaa kastikkeen hyvistä raaka-aineista ja jättää sen maustumaan puoleksi vuorokaudeksi. Ja voi miten hyvää se olikaan! Raikasta ja puhtaan makuista. Emme todellakaan palaa enää keittelyyn. 
Mitä yksinkertaisemmaksi homma menee, sitä enemmän vaaditaan raaka-aineilta. Valitsimme marketista San Marzano-tomaatteja kuorittuna ja säilöttynä, tuoretta basilikaa, tutun viljelemää valkosipulia, hyvälaatuista oliiviöljyä ja -suolaa. Kuorittuja tomaatteja kannattaa suosia murskan edelle, sillä parhaanlaatuiset tomaatit säilötään juurikin kokonaisina. Paseerattu tomaatti mainitaan Pizzessä liian makeaksi ja teollisen makuiseksi. 
Ehdottomasti paras osuus kastikkeen teossa on se, kun saa nyrkin sisällä puristella kuoritut tomaatit murskaksi. Suosittelen!

TOMAATTIKASTIKE PIZZALLE

noin neljään pizzaan

1 tlk kuorittuja tomaatteja 
10 g suolaa
10 g oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
tuoretta basilikaa

Kaada tomaatit astiaan. Puristele murskaksi käsin (tai sauvasekoittimella). Lisää suola ja oliiviöljy. Halkaise valkosipulinkynsi ja poista mahdolliset vihreät osat. Revi joukkoon kourallinen tuoretta basilikaa. Sekoita puuhaarukalla. 
Peitä ja anna maustua vähintään muutama tunti tai yön yli. 
Ota valkosipulinkynsi pois ennen kuin lisäät kastiketta pizzan päälle. 

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Hanasta laskettu kahvi ja Suomen Kokkimaajoukkueen menu

  
Mielenkiintoinen alkuasetelma saadaan, kun yhdistetään Löfbergsin kahvit Suomen kokkimaajoukkueen suunnittelemaan menuun. Mielenkiintoa lisää vielä se, että ruuistakin löytyi kahvia. 
Astuessani Cafe Löfbergsin tiloihin Tukholmassa huomio kiinnittyi rentoon kattaukseen. Halkaistut leivät olivat valmiiksi pöydissä ja näyttivät sisälle sujautetun voin kanssa ihan simpukoilta. 
 
Keittiössä Suomen Kokkimaajoukkuetta edustivat kahvi-iltana Mikko Pakola, Kristian Vuojärvi, Samuel Mikander ja Teemu Haimakainen. He kertoivat että lähtökohtana oli passata ruokien maut yhteen tarjottujen kahvien kanssa, mutta myös sisällyttää kahvia ruokiin. Lopputulokseen miehet olivat oikein tyytyväisä, joten odotukset nousivat edelleen.
 
Amusena tarjottiin sampanjan kanssa äyriäistartar ja pikkelöityä kurkkua. Perunablinin päällä komeili Carelian Caviaria ja kuminanäkkärin yllä ankanmaksaa. Suupalojen erilaisuus ja hillitty kauneus hurmasi. 
Alkupalaksi nautimme sitruunalla ja tillillä maustettua kirjolohta sekä marinoitua sipulia, omenaa ja kermaviilikastiketta. Kala ja omena osuivat makupareina hyvin yksiin kylmänä tarjotun Cascara-kahvin kanssa, mutta sipuli oli juomalle liian kova pala. 
Väliruokana lusikoitu maa-artisokkakeitto kuulosti kovin käytetyltä idealta, kunnes maistoin keittoa. Samettinen rakenne ja maa-artisokan juureva maku yhdessä siitakesienen kanssa toimi loistavasti! Mukaan oli uutettu myös kahvin makua, mikä korosti hienosti sienen makua. Tämä oli ehdottomasti mieleenpainunein ruoka illalta ja varmasti paras nauttimani maa-artisokkakeitto ikinä. 
  
Kylmäuutettu, hanasta valutettu nitrokahvi pääsi yllättämään hienostuneella maullaan. Nitrokahvi nimitys tulee englanninkielisestä sanasta nitrogen eli typpi, sillä juuri typpeä kahviin lisätään jotta se saadaan kuplimaan kunnolla. Maailmalla kovin trendikkääksi noussut nautiskelukahvi tarjoiltiin tyylikkäästi pallolasista. Keskustelimme pöytäseurueen kesken, että tämä juoma olisi oiva alkoholiton vaihtoehto vaikkapa ruokailun loppuun tai keväiselle terassille. 
Pääruokana komeili glaseerattua vasikanposkea, paistettua mustajuurta ja sellerilientä. Juurevat maut nousivat menussa koko ajan huipentuen tähän hienoon lihaan.
Limeposset fenkoligranitella oli oikein raikas!
Mustaherukka-suklaajälkiruuan kanssa tarjolle nostettiin lämmintä Kenya AA-kahvia Löfbergiläisittäin tutusta lilan värisestä kupista. 

Koko ilta oli makujen ja tunnelman puolesta todella onnistunut! Oli mielenkiintoista maistella kahvien makuja ruuan kanssa ja kuulla pöytäseurueessamme istuneen Löfbergsin kahviasiantuntija Anna Nordstömin kokemuksia kahvin maailmasta. Suomen Kokkimaajoukkue onnistui hienosti näyttämään ruotsalaisille että kyllä meilläkin osataan ja vahvasti osataankin!

Mainio bloggaajakollega Mari Moilanen Jotain Maukasta-blogista on kirjoittanut myös illasta oman postauksen

***
Illan ja matkat tarjosi Löfbergs 

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Suupaloja yltiöhelposti ja -herkusti

Suupaloja on kirja jota en tajunnut kaivanneeni ennen kuin sen käteeni sain. Jo ensiselailulla kirja jysähti lujaa sekä illallissunnittelija-minään että haluanpäästähelpolla-minään. Bloggaajakollega Hannele Hyvärisen ja valokuvaaja Johanna Myllymäen esikoiskirja "Suupaloja!" maistattaa pikkusyötäviä, suupaloja, ympäri maailmaa drinkkivinkin ja makean suupalan kera. 

Riemastuttavin asia kirjassa on ohjeiden yksinkertaisuus ja raaka-aineiden helppo saatavuus, joka ei kuitenkaan tapahdu uusien makuelämysten tai kekseliäisyyden kustannuksella. Jopa yhden raaka-aineen suupalojen ohjeistaminen on minusta yltiörohkea teko, joka palkitaan tunteella suupalojen helppoudesta ja nopeudesta. Toki monimutkaisempiakin juttuja löytyy, muttei mitään mistä jäisi tuntumana vaikeus tai hankaluus. 
Kirjassa on hyviä uusia oivalluksia tarjoilusta. Näistä esimerkkinä vaikkapa sushilusikat, filotaikinasta pyöräytetty pieni jäätelövohveli ja coctailtikkuvartaisiin keihästetyt pavut. Tuleva piknik-kausi tulee helpottumaan roskien osalta, kun kaikki tarjollepantu on tehty syötäväksi. Ilmakuivatusta kinkusta tai pekonista on tehty kuppeja ja lusikat on leivottu vehnäjauho-rusitaikinasta.

Halusin heti kirjan käsiini saatua tehdä siitä muutamia helppoja juttuja. Päätin ilahduttaa niillä työkavereitani maanantaisena aamuna. Tein siemennäkkileipää, artisokka-pinaatti-tuorejuustotahnaa, punajuuri-cashewpähkinätahnaa ja marinoituja papuja.  Ei sen kahvipöydän tarjottavan aina tarvitse pullaa tai suklaata olla!

Seuraavassa linkit oikein maistuviin suupaloihin, joista punajuurinen tahna oli ehdottomasti oma suosikkini. 

***
kirja saatu arvostelukappaleena

Marinoidut pavut varrastettuna

Yksinkertaista ja niin hyvää!

Ohje löytyy kirjasta Suupaloja, josta löytyy muutakin yksinkertaista ja niin hyvää!

MARINOIDUT PAVUT


2 dl (170g) isoja valkoisia papuja (säilyke)
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 dl lehtipersiljaa silpuutuna
suolaa

Huuhtele ja valuta pavut. 
Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. 
Sekoita kaikki ainekset kannellisessa astiassa. Anna marinoitua vähintään tunti välillä sekoittaen. 

Laita pavut tarjolle pieninä vartaina cocktail-tikuissa. 

Artisokka-pinaattitahna

Pinaattia, latva-artisokan säilöttyjä pohjia ja tuorejuustoa yhdistävä tahna maistui jotenkin luksukselta. Ehkä sen teki (meillä) harvinainen latva-artisokan maku. Teki mikä teki, tahna oli todella hyvää. 

Ohje on Suupaloja-kirjasta, jossa tahna syötiin koverrettujen patonkipalojen päältä. Minä tarjosin tahnaa työkavereille vielä lunkimmin. Laitoin kulhoon tahnaa ja tarjottimelle ruisleipäpaloja.

Ohjeessa tuumattiin tarjoamaan tahna joko lämpimänä tai kylmänä. Itse pidin tahnasta enemmän jäähtyneenä, mutta huoneenlämpöisenä tarjoiltuna. Näin makujen nyanssit tulivat mielestäni paremmin esiin.

Sipulien suhteen tein pienen muutoksen, muuten noudatin ohjetta prikuulleen.

ARTISOKKA-PINAATTITAHNA


150 g tuoretta pinaattia
250 g (1 tlk) artisokansydämiä
2 salottisipulia
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
200g maustamatonta tuorejuustoa
suolaa
mustapippuria
hieman sitruunamehua
(chilikastiketta)

lisäksi:
patonkia tai muuta leipää

Valuta artisokansydämet. Hienonna ne karkeaksi silpuksi.
Huuhtele ja valuta pinaatit huolellisesti. Leikkaa veitsellä hienoksi.
Kuori ja silppua myös sipulit.

Kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota sipuleita siinä muutama minuutti keskilämmöllä niin etteivät tummu vaan pehmenevät. Lisää pannulle pinaattisilppu. paista muutama minuutti sekoittaen. Lisää myös artisokkapalat. Jatka paistamista hetki. Ota pannu pois liedeltä. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja halutessasi chilikastikkeella.

Jos käytät patonkia syömäalustana, halkaise se pitkittäin ja koverra pehmeää sisustaa pois. Täytä patonki tahnalla. Leikkaa paloiksi ja tarjoa lämpimänä tai kylmänä.


Punajuuri-cashewtahna - helppo herkku

Dramaattinen on mielestäni paras sana kuvaamaan tätä tahnaa. Ensialkuun se tulee tietysti upeasta väristä, mutta maistettua mausta. Punajuuri antaa juuri sen maanläheisen maun mitä osaa kuvitellakin, mutta cashewpähkinät ja varsinkin juustokumina tekevät sen pienen, erityisen säväyksen, joka kohottaa tahnan hyvästä erinomaiseen. 

Ohje on kirjasta Suupaloja, josta löytyy muitakin loistavia pikkusyötäviä. 

PUNAJUURI-CASHEWTAHNA

500 g punajuuria
3 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1 dl cashewpähkinöitä
½ tl jauhettua juustokuminaa
1 tl hunajaa
1 rkl omenaviinietikkaa

(Kuori) ja lohko punajuuret. Pirskottele päälle noin ruokalusikallinen oliiviöljyä ja hieman suolaa. Paahda punajuurilohkoja 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. 
Laita hieman jäähtyneet punajuuret, pähkinät sekä mausteet kulhoon ja surrauta sauvasekoittimella tahnaksi. Rakenne saa jäädä hieman karkeaksi. 

Siemennäkkäri

TIE-DÄN! Kaikki ovat tehneet siemennäkkäreitä jo useamman vuoden. Olen minäkin niitä syönyt ja lahjaksi antanut kuiva-aineina, mutta vasta nyt toimeennuin ensimmäisen kerran itse tekemään. Homma oli juuri niin helppoa kuin sen on hehkutettukin olevan. Lopputlos palkitsee maulla. 

Meillä varioitiin ohjetta hiukan auringonkukkasiemenisempään suuntaan, sillä pellavansiemenet loppuivat kesken. Ainakin oli rouskutettavaa! 

Siemennäkkärin ohje on loistavasta Suupaloja-kirjasta, josta löytyy myös kuvassa muikisteleva ihana punajuuri-cashewtahna. 

SIEMENNÄKKÄRI
pellillinen 60 cm uunissa

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
3/4 tl suolaa
3/4 dl vehnä- tai spelttijauhoja
3/4 dl ruisjauhoja
2 rkl öljyä
2 dl vettä
1 tl tai enemmän tuoretta rosmariinia tai timjamia hienonnettuna

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Sekoita kulhossa kuivat aineet sekä halutessasi hienonnettu yrtti. Lisää öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä noin 5 minuuttia. 
Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä taikina ohueksi. Paista uunissa 30-40 minuuttia tai kunnes näkkäri on rapeaa. Jäähdytä ritilän päällä. Taita pieniksi paloiksi. Säilytä huoneenlämmössä. 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Loistavaa pizzaa Napolissa

Napolia ei voi ohittaa ilman pizzanautintoa. Olisi hullua edes yrittää. Pizza oli pääsyy, miksi hääpäivämatkamme suuntautui juuri Napoliin. 

Poimin tähän alkuun pizza-asiaa Saku Tuomisen ja Luca Platanian kirjasta Pizze. Kirja opasti meitä matkan suunnittelussa paljon. Se sai meidät innostumaan paitsi Napolista, myös tarkemmin harkitusta pizzanteosta kotikeittiössä. Viimeksimainitusta lisää myöhemmin. 

Pizza on lähtöisin Napolista. Alueen köyhyys on yksi selitys sille, miksi yksinkertainen mutta täyttävä tomaatin ja leivän yhdistelmä on lähtenyt juuri Napolista. Kaupungin kansainvälinen historia taas vaikutti espanjalaisten ja ranskalaisten vaikutteiden myötä leipäkulttuurin rikkauteen. Napoli on oiva pizzapaikka myös raaka-aineiden suhteen. Alue on keskellä mozzarella-seutua ja täällä kasvaa myös huippuja tomaatteja. 

Nykyään pizzan pääkaupunkeja katsotaan Italiassa olevan kaksi: Rooma ja Napoli. Pizzatyyli näissä kaupungeissa on kuitenkin erilainen. Roomassa saa maailman parhaat levypizzat, kun taas Napoli hallitsee parhaiten pyöreät pizzat. Pizzatyylejä on valtavan monia. Napolilainen pyörä pizza on reunoiltaan paksumpi ja pohja on pehmeä. Moni syökin pizzansa taittamalla palat kahtia. Napolissa löydät myös friteerattuja pizzoja kaikkialta. 

Filosofia gourmetpizzan suhteen on minusta riemastuttavan hieno: intohimolla, huolellisesti huippuraaka-aineista tehty ruoka, johon ihan jokaisella on varaa. Pizze-kirjassa maailman parhaaksi pizzaravintolaksi tituleerattu Pepe in Granin omistaja-pizzaiolo Franco Pepe kertookin, että pizza on demokraattinen ruoka. Hän jatkaa oivallisesti: "En voisi mennä nukkumaan tyytyväisenä jos tietäisin, että suurella osalla oman kyläni asukkaista ei ole varaa syödä ravintolassani." Pizza margherita maksaa Pepe in Granissa 3,90 euroa.
Ensimmäinen pizzapaikkamme Napolissa oli todella huippu da Michele. Myöhäiseen lounasaikaan jono ei ollut mikään mahdoton ja kutistuikin edessämme mukavan nopeaan tahtiin. Jonotus toimi oikeudenmukaisesti niin, että väkijoukon ohi oli uskaltauduttava reippaasti astumaan sisään noutamaan jonotusnumero ja palattava takaisin ulos odottamaan sen huutamista. Oli jotenkin riemastuttavaa nähdä sekä työhaalareissa että mittatilauspuvuissaan miehiä odottelemassa pizzaansa.
Da Michelessä saa vain kahta pizzaklassikkoa, Marinaraa ja Margheritaa. Luonnollisesti tilasimme molemmat, vaihtaen lautasia puolessavälissä syömistä. Pallottelimme syömisen aikana ajatusta kumpi ompi parempi, mutta rajanveto oli mahdotonta. Maut olivat niin selkeitä ja tuoreita, että huokailimme ihastuksesta useampaan kertaan. Viereisessä pöydässä nauraa räkättänyt naisnelikko sai meidätkin nauramaan toistuvasti.
Eat Pray Love- laffassa on aika hieno pätkä kuvattu juurikin da Michelessä. Julia Robertsin puheet alastomuudesta, jenkkakahvoista, pizzasta ja lottovoitosta taitaa olla aika paikkansapitävä.
Oluiden kanssa pizzat maksoivat 14 euroa. Viiniä da Michelestä ei saa.

Gino Sorbillon edusta oli aina ohikulkiessamme täyteen tuupattu porukkaa. Välillä ihmisten piti jakaantua autojen tieltä eri puolille kujaa. Olimme jo melkein luovuttamassa Sorbillon pizzojen suhteen, kunnes äkkäsimme kysyä niitä mukaan. Vähintään puolentoista tunnin jono tuli ohitettua näin kätevästi ja saimme pizzat käsiimme kymmenen minuuttia tilaamisesta. Paikallisen punaviinin kävimme ostamassa viereisestä putiikista. Pyysin myyjää avaamaan sen saman tein. Mukaan saimme kaksi muovimukia. 
Istahdimme läheisen aukion laidalle nautiskelemaan auringonpaisteeseen. Tuossa hetkessä oli kyllä niin hurjasti iloa, rentoa yhdessäoloa ja maukasta, mutkatonta nautiskelua, että oli pakko hymyillä koko ajan. Itse valitsin Margherita Bufala DOC:n (7 euroa) ja Jukka otti gorgonzola-syistä Esterinan (6,40 euroa). 
Emme olleet ainoita joita aurinko ja jonottamattomuus houkuttivat syömään aukiolla. Turinan lomassa tälle kaupungissa vasta tunnin olleelle herralle maistui myös lasillinen pullostamme. 
Di Matteo ei hurmannut meitä niinkään pizzoillaan, mutta euron arancinit olivat aivan loistavia. Kuvassa näkyvä rennonletkeä kattaus hymyilytti kovasti. Tilattuamme neljän euron punaviinipullon saimme ihan lasitkin.
Arancini rosso ja bianco maistettiin tietysti molemmat. Täytettyjen riisipalluroiden kuori oli ohut ja miellyttävän rapea. Täyte oli kauttaaltaan maustettu hyvin. Riisi oli ilmavaa, mutta pysyi syödessä hyvin kasassa. Keskustan kastikkeet olivat todella maistuvia ja meheviä. Jälkiviisaana voi todeta että olisi pitänyt tilata punkkupullon kanssa pöytä täyteen näitä ihania riisipalluroita. 

Pizzeria di Matteossa eniten pizzafiilistä latistivat tölkistä noukitut herkkusienet. En edes kuvitellut tämän olevan mahdollista arvostetussa pizzeriassa. Mietimme olisiko pizzanautinto kohonnut korkeammalle erilaisten valintojen myötä. Koko lounaamme juomineen maksoi 19,50 euroa.

Di Matteon alakerran pizzavalmistushyörinöitä oli kiehtovaa katsoa. Laatikosta otettiin valmis pizzataikinapallura, jota kaksi miestä vuoroissa muotoili ja täytti. Kolmas mies työsi pizzan mestarin nimellä koristeltuun uuniin käännellen sitä paiston aikana. 
Toisaalla friteerattiin pizzaa kuumassa öljykylvyssä.
 
Di Matteo oli yksi niitä harvoja huippupizzapaikkoja, jotka ovat auki myös sunnuntaina lounasaikaan. Saimme kahdentoista aikoihin helposti pöydän yläkerrasta (kunhan ymmärsimme astua rohkeasti vitriinin vierestä sisään), mutta syötyämme jono oli kasvanut melkoisesti. 

Napolilaiset ovat olleet huolissaan pizzalaadun heikkenemisestä ja he perustivat 1984 aidon napolilaisen pizzan yhdistyksen eli Assosiazione Verace Pizza Napoletanan. Päästäkseen mukaan tähän yhdistykseen ja saadakseen ripustaa kyltin pizzeriansa ulkopuolelle pitää täyttää tiukat kriteerit raaka-aineiden, työkalujen ja työtapojen suhteen. Pizzan voi yhdistyksen mukaan paistaa vain puu-uunissa.
Vera Pizza Napoletana-merkki ei ainakaan meidän kohdallamme johdattanut onnistuneeseen paikkaan. Pizzeria Mattozzi teki Jukalle pizzan, jossa jäi täytteen ja pohjan väliin toisiaan erottava epämiellyttävä lima. Olisiko ollut pohja hiukan raaka? Itse tilasin pasta carbonaran, joka tuotiin minulle vasta kun mieheni oli syönyt pizzansa. Annoksessa ainoa hyvä asia oli napakan kypsä pasta, muuten ruoka muistutti jättikokoista munakokkelia kinkkukikareilla ja pastalla ilman mainittavaa makua. Viinipullon kanssa laskumme ei onneksi ollut kuin kaksikymmentä euroa. 
Pizza fritta eli friteerattu pizza on perinteinen napolilainen katuruoka. Me maistoimme sitä Gino Sorbillon naapurikojussa heti saavuttuamme Napoliin. Pizza tehtiin muotoilemalla pohjataikina, lisäämällä täytteen ja sulkemalla pizza huolellisesti taskumaiseksi calzoneksi. Sitten pizza friteerattiin komeankokoisessa öljykylvyssä ihanan rapeaksi. Toinen tapa syödä friteerattua pizzaa on se, että pohja fritataan erikseen ja vasta sitten täytetään. Tätä tapaa emme maistaneet.
Rasvaa tihkuva herkku sisälsi minun makuuni liikaa ricottaa, mutta Jukka tykkäsi kyllä. Friteeraamaton pizza on enemmän meidän makuumme, mutta fritattuakin oli mielenkiintoista maistaa.

Uskotteko kun sanon, että koko rennon reissun aikana ainoa ahdistus meinasi tulla siitä ettei kaikkea vain pysty maistamaan. Se tosin on melkein joka reissun murhe, positiivinen ongelma.

**
Lisään tämänkin jutun blogimme MATKAT-sivulle, jossa on jo 174 matka-aiheista juttua linkattuna. Eri puolilta Italiaa on kertynyt tähän mennessä 24 postausta. 

torstai 17. maaliskuuta 2016

Fotografiska, Tukholma


Fotografiska on valokuvataiteen museo Tukholmassa, mutta näin ruokainnostuneen silmin myös todella maukas lounaspaikka. Ravintolaan päästääkseen pitää ostaa myös museolippu. Yhteiskauppa on loistava.

Fotografiskan lounas hurmasi minut täysin! Kiran suosituksesta osasin suunnata paikkaan ja onneksi niin tein. Jo auringonpaisteinen rantakävely Slussenin metroasemalta valokuvataiteen museolle kohotti fiiliksiä ilonkuplien puolelle.
Fotografiskan ravintolakokonaisuus Mat & Nöje on sen toisen Strömsö-kokin, Paul Svenssonin rento paikka. Kokonaisuuteen sisältyy kahvila ja kaksi erilaista ruokasalia. Lauantaisin Mat & Nöje tarjoaa brunssia. 
Paikka keskittyy ruotsalaiseen, ekologiseen ruokaan sesonkisesti kasvikset edellä. Päivän ainoaan lounas-annokseen voi halutessaan ostaa lisänä eläinproteeiinia, mikä oli minusta oivaltava idea kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

Suurista ikkunoista on upeat maisemat kaupungille.



Lounaaseen kuuluu leipä, juustoja ja yksinkertainen, mutta mietityn maistuva salaattipöytä.

Lounaana vierailuhetkelläni oli pitkittäin halkaistut, kuorineen kypsennetyt porkkanat. Ne tarjottiin tyylikkäästi siloisen perunapyreen päältä ohuiden punajuurikiekkojen kanssa. Värikästä annosta sulostuttivat pavut ja portviini. Saatavilla olisi ollut paahtopaistia 40:n kruunun lisämaksusta, mutta sitä en nyt halunnut. 

Maut, kypsyydet ja tekstuurit olivat kertakaikkisen sopusoinnussa keskenään. Pidin hurjasti ajatuksesta tarjota porkkana juuri näin pitkittän puolitettuna. Annostyylissä oli paljon samaa kuin Manfreds &aVin-ravintolassa Kööpenhaminassa, mutta raikkaammin. Suositellun rieslingin kanssa lounaskokemus hipoi täydellisyyttä. 
Jälkiruokavaihtoehdot olivat houkuttelevia, mutta täysinäisyyssyistä jäivät maistamatta.

Suosittelen ravintolaa todella lämpimästi ainakin lounaalle!
Muun kuin ruokaintoilijan näkökulmasta Fotografiska on ensisijaisesti valokuvamuseo, joka järjestää myös esimerkiksi.valokuvauskursseja. Fotografiska oli sisällöltään hyvin monipuolinen. Näyttelyt poikkesivat toisistaan niin tekniikoiltaan kuin aiheiltaankin. Sisäänpääsymaksu 120 kruunua oli minusta halpa. 

Erik Johansson: Set them free, 2012

Pidin ihan hurjasti Erik Johanssonin mielikuvitusta kutkuttavista töistä Imagine: Created reality-näyttelyssä. Taiteessaan mies on yhdistänyt monikerroksisesti valokuvaa ja piirrosta. Lopputulokset yhdessä nokkelan nimeämisen kanssa ovat kiehtovaa katsottavaa. Ostin museon kaupasta lapsille tuliaiseksi miehen kirjan, jota muksut tutkivatkin  innostuneesti. Johanssonin näyttely on Fotografiskassa esillä 10. huhtikuuta asti.

Kohei Yoshiyukin valokuvasarja "Park" oli hyvin hämmentävä monestakin syystä. Häveliäisyyssyistä jätän lisäämättä kuvia.
 Tässä osa Karl Blossfeldtin kuvasarjasta "Art form in nature", jota mies alkoi kuvaamaan jo vuonna 1898.

 Monica Macdonaldin muutamat työt puhuttelivat minua lujasti.
Fotografiskaan suuntaan toistekin Tukholman-reissulla!
Blog Widget by LinkWithin