keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tomaattikastike pizzalle

Pizzanteko on jo pitkään ollut Jukalle intohimon asia. Mies on kehittänyt pohjantekotaitojaan ja täytteet tuntuvat vähenevän kerta kerralta. Pizze-kirjan opastuksella päästiin taas hommassa ihan toiselle tasolle. Yksi suurimmista herätyksistä oli tomaattikastike. 

Me olemme monesti keitelleet tomaattikastiketta saadaksemme siihen syvemmän maun. Pizze-kirjan mukaan tämä ei käy alkuunkaan. Kokeilimme kirjan ohjeella sekoittaa kastikkeen hyvistä raaka-aineista ja jättää sen maustumaan puoleksi vuorokaudeksi. Ja voi miten hyvää se olikaan! Raikasta ja puhtaan makuista. Emme todellakaan palaa enää keittelyyn. 
Mitä yksinkertaisemmaksi homma menee, sitä enemmän vaaditaan raaka-aineilta. Valitsimme marketista San Marzano-tomaatteja kuorittuna ja säilöttynä, tuoretta basilikaa, tutun viljelemää valkosipulia, hyvälaatuista oliiviöljyä ja -suolaa. Kuorittuja tomaatteja kannattaa suosia murskan edelle, sillä parhaanlaatuiset tomaatit säilötään juurikin kokonaisina. Paseerattu tomaatti mainitaan Pizzessä liian makeaksi ja teollisen makuiseksi. 
Ehdottomasti paras osuus kastikkeen teossa on se, kun saa nyrkin sisällä puristella kuoritut tomaatit murskaksi. Suosittelen!

TOMAATTIKASTIKE PIZZALLE

noin neljään pizzaan

1 tlk kuorittuja tomaatteja 
10 g suolaa
10 g oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
tuoretta basilikaa

Kaada tomaatit astiaan. Puristele murskaksi käsin (tai sauvasekoittimella). Lisää suola ja oliiviöljy. Halkaise valkosipulinkynsi ja poista mahdolliset vihreät osat. Revi joukkoon kourallinen tuoretta basilikaa. Sekoita puuhaarukalla. 
Peitä ja anna maustua vähintään muutama tunti tai yön yli. 
Ota valkosipulinkynsi pois ennen kuin lisäät kastiketta pizzan päälle. 

6 kommenttia:

  1. Tämä on ihan huippuhyvä tomaattikastike! :) Ei ole enää paluuta vanhaan.

    VastaaPoista
  2. Helpommaksi meni tomaattikastikkeen teko, mutta pitää vaan pistää maustumaan ajoissa. Ai että!

    VastaaPoista
  3. Säilyy varmaan muutaman kriittisen päivän. Jos vaikka huomenna teksisin viikonlopun pizzaa ajatellen ;)

    VastaaPoista
  4. Tällä ohjeella meilläkin on tehty pizzakastike nyt parin vuoden ajan. Teen aina isomman satsin kerralla ja seuraavana päivänä ruuaksi on simpukka-/katkarapupastaa. Kippaan vain muhineen kastikkeen joukkoon simpukkalientä pakastimesta, lämmitän, tarkistan maut ja kypsennän proteiinit. Kastike kestää lämmittämisen tosi hyvin ja seuraavana päivänä maistuu ihan taivaalliselta. Tosi simppeliä pikaruokaa.

    Ja ihan totta muuten, se tomaattien puristeleminen murskaksi on i-ha-naa. Mies ei meillä oikein ymmärrä, miksi tykkään siitä. Kiva löytää joku joka jakaa ajatuksen! :)

    VastaaPoista
  5. kuulostaa kastikkeelta mun pirtaan!

    VastaaPoista
  6. Anna: Puristelu vaan on. Ei näitä kaikki ymmärrä. Kiitos kastikevinkistä!

    Nanna: Hyvä! Sillä tosi maukas ja freesi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin