maanantai 9. toukokuuta 2016

ÄitienpäiväRAIVARIT

Haleja ja pusuja. Niitähän äitienpäivä on täynnä, pelkästään. Tai sitten ei. 

Äitienpäiväaamulla sain herkullisen croissant-aamiaisen sänkyyn korttien kera. Minusta on ihana nähdä millaisia kortteja minäkin vuonna on väkästetty ja mitä niihin on kirjattu. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Kaikki hymyilivät.
 
Pian aamupalan jälkeen (äidin annettiin nukkua pitkään) alkoikin jo upean brunssin valmistelu. Leppoisasti lallatellen Jukka ja muksut kokosivat salaatteja, kaloja ja muita ihanuuksia tarjolle. Minä, äiti, siemailin roseviiniä tuumaillen miten onnellinen on perheestään. Näpytin facebookiin olevani ikionnellinen lapsistani.

Istuimme syömään terassille auringonpaisteeseen. Sitten alkoi tummia pilviä kerääntyä taivaalle. Maistelimme siinä viiniä ja ihmettelimme mikä poitsulla kestää ruuan ottamisessa. Tytsyhän ei voinut syödä mitään koska treenit. Jätkä melkein 12 vee saapui pöytään kaikkien niiden herkkualkupalojen ääreltä löydettyään lautaselleen noin kaksi ruokalusikallista syötävää. Poika passitettiin takaisin. Tuloksena tuplaten enemmän ruokaa. Aika vähän. Kiukku alkoi nousemaan, mutta olihan sentään äitienpäivä. Ei motkotusta, paljoa. 

Tyttö tuli harkoista ja söi kuulemma yhden keitetyn perunan ja lohta. Ei muuta. Onneksi en ollut näkemässä. 

Jukka oli varannut meille keilaradan tunniksi. Tunteet vaihtelivat lapsilla voitonriemusta mökötykseen, vaikka molemmat kierrokset hävisinkin minä. (No kun lapsilla oli laidat).

Lähdimme vaihtelevissa tunnelmissa kohti Helsinkiä ja ravintola Naturaa. Tokaluokkalainen tytsy otti päikkärit autossa minkä uskon lupaavan hyvää. Ei. Parkkiruudussa alkoi huuto että minä en jaksaaaa, minä jään autooooon. Matkalla ravintolaan otimme kuvan jossa tytöllä on uhmakas, maahan luotu katse. Hyvää äitienpäivää vaan!
Ravintolassa eteemme kannettiin herkkua jos toistakin, mutta lapsemme kehtasivat nirsoilla melkein kaikkien kohdalla. Kyynärpäät pöydällä ja ruokailuvälineet pystyssä ikäänkuin heille ei olisi opetettu ruokatapoja. Höyry alkoi nousta korvista ja se purkautui autossa raivona. Sapettaa suunnattomasti että kaiken yltäkylläisyyden keskellä muksut kehtaavat kerta toisensa jälkeen naamat väärinpuolin närppiä jotain haarukan kärjellisen ja todeta ykskantaan: ei ole oikein makuuni. (Tähän aikuisen äänellä kirosana jos toinenkin). 

Siltä istumalta päätimme, että lapset saavat hoitaa viikon iltaruuat suunnittelusta tiskaukseen. Kohoaisiko ruuan arvostus jos todella tietäisi mitä homma on alusta loppuun asti? 

Tänään muksut esittelivät keittokirjoista löytäneensä sopivat ruuat. Niiden pohjalta lapset tekivät kaappivarastoja tutkien kauppalistat. Kaupassa autoin tarvittaessa, kun mukulat tallustivat hyllyjen väleissä pyörällistä koria perässä vetäen. Poitsu oli ehtinyt käymään tietämättäni ominpäin kalatiskillä tilaamassa 250 grammaa nahatonta lohta. Kotiintultua lapset laittoivat ostokset paikoilleen ja tyttäremme tiskasi huomiseksi tekemänsä jälkiruuan astiat. Tänään syötiin vielä eilisen brunssin herkkuja -jotka upposivat nyt ilman yhden ainuttakaan poikkipuolista sanaa- ja huomenna aloittavat muksut kokkaus/kattaus/tiskaus-rupeamansa. Mielenkiinnolla odotan. 

To be continued (toivottavasti vähän vähemmän äreissä merkeissä). 

ps. Onneksi murheeni ovat tätä tasoa. 

14 kommenttia:

Kulttuuritlautasella kirjoitti...

Oot sä vaan melkoinen äippä :) Tuli mieleen tekstiä lukiessa, jotta olisko teidän muksuista kasvamassa esipub.ikäisiä tai sitten toinen yhtä hyvä vaihtoehto, että halusivat tehdä parhaansa äidilleen ja jännitys näkyi käytöksessä..Jokatapauksessa hyvän brunssin sait. Odotan mitä vko tuo tullessaan :D

Merituuli kirjoitti...

Kulttuuritlautasella: Kaunis ajatus mutta tämä on ollut "kaava" jo kauan. Aika ajoin yritetään pyristellä siitä irti, mutta vaikeaa on.

Nelle kirjoitti...

Voi murut!:) Kun on ollut niin kiire ettei ole ehditty nähdä, on ihana lukea juttuja joissa kuulut niin aidoimmillaan;) Tykkäsin tästä, ihan kun olisit kahvin äärellä tätä raportoinut!

Merituuli kirjoitti...

Nelle pitäiskin kyllä nähdä! Siitä on tosiaan ihan liian pitkä aika.

Campasimpukka kirjoitti...

Ai, tästä taas muistuikin mieleeni, miten ihanaa on kun lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja heidät voi passittaa omiin koteihinsa, jos sukset menee ristiin! Ei silti, että minun poikani... enää... kovin usein... tai ainakaan joka kerta.... ainakaan äitienpäivänä, kun eivät sitä muista!

Piia kirjoitti...

Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos! Tähän monta sydäntä ja ilosta itkevää hymiötä, Muistan kysyneeni sinulta vuosia sitten, Venetsian postauksia lukiessani, kuinka lapsesi syövätkin kaikkea, kateellisena. Täällä meillä on edelleen nirso lapsi, nyt 11 v, joka on jopa saatu ravintolassa syömään hampurilaista, onhan niissä ihan oikea jauhelihapihvi ja ehkä jopa salaatti *puistatuksia*! :D
Sanovat, ettei nirsoiluun pidä puuttua, mutta kun se vaan ottaa niiiiin kovin päähän! Eikä sitäpaitsi työntämättä ja motkottamatta lapsi laajenna sitä repertuaariaan sitten millään!

Kiitos siis lohdutuksesta, että muuallakin kuin meillä ja terveiset Dubaista! :)

Merituuli kirjoitti...

Campis: Sitä odotellessa :). Ja silloin varmaan haikailee pikkulapsiaikaa.

Piia löysinkin sen ikivanhan postauksen http://sillasipuli.blogspot.fi/2009/02/pasta-trevison-punaisesta-sikurista-ja.html
Voisin tänäpäivänä lisätä ehdottomien syömättömien listaan esimerkiksi munakoison.
Kyllä, nirsoilu ÄR-SYT-TÄÄ.

Merja | Ripaus tryffeliä kirjoitti...

Ihan sallittua on polttaa hihat, mun mielestä, se on vaan elämää! Tuo kasvatustehtävä ei tunnu loppuvan koskaan... Teini ilmoitti juuri saaneensa ekan ikäkriisin, kun täyttää 20 v eikä ole enää teen. Mutta edelleen saa opettaa, tällä erää miten sitä yhteyttä oikein aikuisena (lähes, melkein, joskus) pidetään :).

Anonyymi kirjoitti...

Aika mainio ;) Vaikka ymmärrän että kaikkien herkkujen edessä nirsoilu ärsyttää...
Ehkä ne lapset vaan kaipaavat "tavallista". Perunoita ja paistettua lohta, tikun nokassa grillattua makkaraa ja juustovoileipää. Niitä mutkattomia perusjuttuja ilman kommervenkkejä. En epäile, etteikö teillä niitäkin olisi, mutta olisi oikeastaan tähän perään hauska kuulla, millainen olisi se "lasten lempparit" -lista :)

Nanna kirjoitti...

Aah, jos mä joskua oon teistä tykänny niin nyt rakastan...
Tämä on niiiin normaalia.

Meillä 11v. syötävien listalla on paahtoleipä ja ....öö....mitäs niitä nyt onkaan...no paahtoleipä nyt ainakin.

Onnittelut äidille stna!

Piia kirjoitti...

Heh, tässähän tuli suorastaan "kerrostalokyttääjä-olo", kun todistetusti on jo 7 vuotta teidän kertomuksia ruudun takaa "stalkannut" :) Kiitos siitä!

Merituuli kirjoitti...

Merja: Mä olen vahvasti sitä että tunteiden näyttäminen aidosti kuuluu rehelliseen kasvattamiseen. Kunhan asiat käydään läpi ja tarvittaessa pyydetään anteeksi. Ihana tuo lähes, melkein, joskus :)

Ano: Ymmärrän pointtisi mutta...Lasten lempparit on niin kovin suppea, että se puuduttaisi pidemmän päälle. Meillä syödään paljon perussettiä, mihin lasken esimerkiksi siskonmakkarakeiton ja makaronilaatikon. Toisaalta muksut syövät kyllä vietnamilaisittain kalakastikkeella maustettua possuakin. Olen vain vahvasti sitä mieltä että pitää syödä ja maistella monipuolisesti. Ja pitää kunnioittaa myös omalla hyvällä käytöksellään toisia. Nurkuminen pöydässä ei sitä ole.

Nanna: Ai eikö kaikkien muitten ruokabloggareiden lapset rakastakaan hanhenmaksaa? Kiitos itellesi <3

Piia: Minusta taas on hurjan mukavaa kun joku on lukenut blogiamme näin kauan. Kiitos siitä hurjasti!

Jael kirjoitti...

Hih,melkein nauratti mutta eihän tuossa tilanteessa varmaan naurettu,.Sattuuhan sitä;tosin ei kiva kun äitienpäivänä;D Ihanat muksut teillä:) Oma poikani oli erittäin nirso vaikka kuinka yritin...olisi syönyt pelkkää pastaa.....

Merituuli kirjoitti...

Onko nyt jo monipuolisempi syöjä?

Blog Widget by LinkWithin