keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Biryani eli paistettu riisi

Biriyani on resepti, joka herätti heti mielenkiintoni kun sen näin Viimeistä murua myöten-blogissa. Se on intialainen ruoka, jossa keitetty riisi paistetaan mausteiden kanssa. Usein joukossa on lihaakin, mutta me seurasimme orjallisesti Saaran kasvisversiota lisäten sekaan suutuntumaksi pähkinöitä ja makeudeksi rusinaa.  
Kokonaisuudesta tuli tosi onnistunut, vaikka me jouduimmekin kanelitangon puutteessa humpsuttamaan riisien keitinveteen jauhettua kanelia. Hurmaavalta tuoksuvassa riisissä oli sopivasti mausteisuutta ja hienosti makua. Rusinat olivat mukavan makea, muttei liian ätläkkä lisä. Söimme biryanimme nahkoineen paistetun, garam masalalla ja suolalla maustetun kuhan kanssa. Tuumasimme kyllä miehen kanssa että tämä riisiruoka menisi hyvin myös itsekseenkin. Ruoka toimi hyvin myös seuraavan päivän lounaaksi lämmitettynä. Muksut tuumasivat että evääni tuoksui ihan kanelipullalle. 
BIRIYANI ELI PAISTETTU RIISI
lisäkkeenä neljälle

1,5 dl basmatiriisiä
1 kanelitanko (tai ½ rkl kanelia jauhettuna)
öljyä paistamiseen
1 iso sipuli
½ tl kurkumaa
½ tl kardemummaa
1 dl rusinoita
1 dl cashewpähkinöitä
1 tl suolaa

Laita riisin keitinveteen kaneli(a) ja keitä huuhdeltu riisi kypsäksi.
Pilko sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Kuullota öljyssä pannulla pehmeiksi, älä ruskista.
Lisää pannulle kurkuma ja keitetty riisi. Sekoittele kunnes riisi on värjääntynyt kauttaaltaan kauniisti.
Lisää sekaan kardemumma, rusinat, pähkinät ja suola. Sekoita hyvin. Anna seoksen lämmetä pannussa kauttaaltaan ja runisoiden pehmetä hiukan.
Nauti itsekseen tai vaikkapa garam masalalla maustetun kalan kanssa.

2 kommenttia:

  1. Ihan käypä resepti, suosittelisin kokeilemaan edellisen päivän riisiä tässä, silloin saat riisin hiukan paremmin paistumaan kuin vasta keitetyn. Joidenkin mielestä paras biryani on juurikin hiukan tahmaantunutta riisiä joka paistetaan mausteiden kera sinappiöljyssä :)

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos vinkistä Alexander! Onko tuohon sinappiöljyyn tarkempaa ohjeistusta?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin