torstai 16. maaliskuuta 2017

Bryssel ja Chez Léon

Brysseliin on aina silloin tällöin jotain työasiaa, kuten viime vuoden loppupuolella, Suomen itsenäisyyspäivänä. Brysselissä on joulun alla monen Keski-Eurooppalaisen kaupungin tavoin näyttävät jouluvalaistukset, varsinkin Suurtorilla. Grand-Place (hollanniksi Grote Markt, suom. Suurtori) on Brysselin keskusaukio, jota reunustavat mm. Kaupungintalo (Hôtel de Ville) ja Kuninkaan talo (ransk. Maison du Roi, holl. Broodhuis). Toria pidetään yleisesti jopa yhtenä maailman kauneimmista. Torille koristeltava joulukuusi tulee Iltalehden tietojen mukaan usein Suomesta. Suurtori on keskeinen paikka keskusta-alueella ja siitä on lyhyet kävelyetäisyydet ostoksille ja ruokailemaan. 
Yhden illan aikana piti hankkia joulukonvehdit tuliaisiksi ja käydä syömässä. Konvehtien ystävälle suosittelen katettua Les Galeries Royales Saint-Hubert katua (kartta), jossa on kaikki laatusuklaat saatavilla saman katon alla. 
Kauppiailla on mitä hienoimpia pakkauksia ja makuyhdistelmiä, mikä tosin aiheuttaa tarpeen ostaa lisää ja lisää. 
Konvehteja löytyy onneksi kaikille kukkaroille, kun hiukan malttaa katsella valikoimia. Kallimmillaan törmäsin noin 3 euroa kappaleelta maksaviin konvehteihin, mutta varsin hyviä konvehteja sai jo kympillä rasiallisen. 

Shoppailun jälkeen tuli nälkä. Euroopan pääkaupunkina Brysselissä vierailee jatkuvasti erilaisia delegaatioita ja työmatkalaisia, joita ruokkimaan on perustettu lukuisia ja laadukkaitakin ravintoloita. Itselleni hieman yllättävä tieto oli, että Brysselissä on Euroopan kaupungeista kolmanneksi eniten Michelin tähtiä. Kaupungissa ei ole tällä hetkellä kolmen tähden ravintoloita, mutta viisi ravintolaa on saanut kaksi tähteä ja 21 yhden. Kaupungin kuuluisimmat ravintolakadut ovat toisiaan risteävät rue des Bouchers ja Petite rue des Bouchers
Brysselin erikoisherkku on "moules et frites" simpukoita ja ranskalaisia perunoita. Olen kahdesti aiemmin käynyt legendaarisessa Chez Léon ravintolassa nauttimassa simpukoita ja halusin niitä nytkin. Chez Léonissa todella tiedetään ja osataan, sillä paikka on perustettu vuonna 1893! Ravintola sijaitsee juurikin mainittujen tunnetuimpien ravintolakatujen risteyksessä. Arki-iltana sain yhdelle hengelle pöydän kun vain kävelin sisään, mutta isommalle ryhmälle on suositeltavaa tehdä varaus. Ravintola on iso, mutta suosionsa takia iltaisin muodostuu jono ulos. 
Chez Léonilla on tarjolla 800g simpukkapatoja muutamilla eri makuyhdistelmissä. Päädyin simppelisti valkoviini, kerma, selleri ja sipuli yhdistelmään. Annokseen sisältyy siis ranskalaiset ja alkuun toivat hiukan tuoretta patonkia. Ruokajuomaksi valitsin puolen litran tuopin Georges Pils olutta. Ei ole turhasta tullut maine! Todella maistuvaa ja täyttävä setti. Söin viimeistä murua myöden ja naama hymyssä vyöryin pois. Simpukkapata maksoi 25,85 euroa ja olut 6,20 euroa, yhteensä 32,05 euroa. 
 Vilkaisin vielä keittiön puolelle ja kiirettä piti herroilla.
 Ulkona oli muutama porukka odottelemassa sisäänpääsyä, kun lähdin pois.

Tuhdin illallisen jälkeen kävelin katsomaan kaupungin ehkä tunnetuinta nähtävyyttä, piskuista Manneken Pis patsasta. Patsas sijaitsee pari sataa metriä Suurtorilta, Rue du Chenen ja Rue de l'Etuve katujen risteyksessä. Lähikuvien perusteella ei välttämättä hahmota, miten pieni patsas on kyseessä, joten edellinen kuva tuo hiukan skaalaa. 
Siinä se poika pissaa taukoamatta, nyt joulukoristeiden ympäröimänä.

Brysselissä on paljon muutakin nähtävää, mutta yhden illan aikana en ehtinyt tämän enempää. Vahva suosistus Chez Léon ravintolalle, sillä Brysselissä tulee syödä ja kokea simpukoiden hyvyys.

Chez Léon
Rue des Bouchers 18
1000 Bruxelles, Belgia
http://www.chezleon.be/en/

6 kommenttia:

  1. Simpukat on niin hyviä Belgiassa, kunpa täälläkin saisi niin hyviä ravintolassa. Jostain syystä suomessa saa pettyä usein. Onneksi niitä on simppeli tehdä myös kotona. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kysyntä ja tarjonta on vaan niin suurta Belgiassa että taso on noussut korkealle. Kotonakin silti onnistuu hyvin. Kiitos samoin, hyvät viikonloput!

      Poista
  2. Chez Léon on mahtava aito simpukkaravintola. Simpukkalistahan on todella pitkä(tai oli ainakin kun kävin viimeksi muutama vuosi sitten) ja tekisi mieli kokeilla sitä sun tätä...onnistuu hyvin silloin kun on isompi seurue. Ainahan on tylsää syödä yksin! Simpukat kuuluvat meidän perheen suosikkeihin ... assistenttikin tykkää. Hyvää viikonloppua Maalaisbistrosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aika paljon oli vaihtoehtoja. Tällä kertaa olin yksin syömässä, mutta olisi kyllä kiva maistella erilaisia.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, tämä tuli tarpeeseen. Minä käyn usein Brysselissä, mutta kovinkaan usein en ole siellä yötä, tai jos olen, niin yövyn EU-kortteleissa. Mutta voisi ensi kerralla tosiaan olla tuolla päin ja käydä syömässä simpukat, ja yrittää nähdä muutenkin Brysseliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaikki jutussa mainitut asiat ovat ihan muutaman sadan metrin säteellä, joten paikan saa helposti haltuun vaikka puolessa tunnissa. Suosittelen, sillä keskusta on varsin viihtyisä.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin