lauantai 4. maaliskuuta 2017

Vakoilua, pizzaa ja ihana brunssi Tampereella

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / OMENAHOTELS
"Parasta oli se vakoilumuseo!". "Musta parasta oli pizza." "Mä tykkäsin eniten siitä että ehdittiin vierailla niin monessa museossa. Pelimuseo kiinnosti eniten." "Brunssi oli tosi tunnelmallinen ja melkein pysäytti ajan. Mä tykkäsin eniten ehkä siitä." Näin kommentoi perheemme autossa matkalla kotiin, kun olimme viettäneet yhden yön miniloman Tampereella yhteistyössä Omena-hotellien kanssa. 
Omena-hotelliin majoituimme siksi, että kokemuksemme heillä vietetyistä öistä ovat hyvät. Hinta on edullinen ja sijainti ainakin käymissämme kaupungeissa todella hyvä. Turussa Omena-hotelli sijaitsi toisella puolella tietä, kun olimme Amorphiksen keikalla Gongissa. Yksi tärkeäksi seikaksi noussut asia on myös aamupalan puuttuminen. Kyllä, luit oikein. Halusimme johonkin laadukkaaseem paikkaan brunssille, emmekä halunneet maksaa erikseen hotellin aamupalasta. Nautimmekin ihanan brunssin Cafe Pispalassa, jossa rauhallisen leppoisa tunnelma ja herkulliset maut hurmasivat koko perheen. Siitä kirjoitin jo täällä
Hotelliin kirjautuminen ei onnistunut ihan murheitta, mikä oli meille ensimmäinen kerta. Omena-hotelleissahan ei ole respaa ollenkaan, vaan varauksen yhteydessä saat sekä sähköpostiisi että kännykkääsi koodin, jolla naputtelet itsesi sisään hotelliin, käytäville vielä erikseen ja lopulta samalla koodilla huoneeseen. Koodi toimi kyllä huoneen ovelle asti, muttei siitä sisään. Sähköpostista kaivetusta asiakaspalvelunumerosta vastattiin nopeasti ja saimme uuden koodin. Joka ei sekään toiminut. Kuudennen kerroksen huoneissa oli kuulemma tuona päivänä jotain murheita. Saimme samantien koodin uuteen huoneeseen, jonne kävimme vain nakkaamassa kamat ennen takaisin kaupungille suuntaamista. Asiakaspalvelun toimivuus tuli siis testattua nopeaksi ja ystävälliseksi. Sisääntulokäytävältä olisi löytynyt myös asiakaspalvelupuhelin seinästä jos vaikka oman puhelimen akku sattuisi loppumaan.
 
Omenahotellien huoneet ovat valmiita vasta kello 16 alkaen, mutta meitä tuo ei haitannut. Vierailimme sitä ennen mm. kirjaston Mazzo in Metso taidenäyttelyssä ihastelemassa Enrico Mazzonen lyijykynätöitä, myös monimetristä piirrosta yksityiskohtineen. 

Tampereen Omena-hotellin alla on Hämppi-parkkihalli, jossa automme kätevästi nökötti yön ajan 22 euron hintaan. Ajamalla Ronganrampista voit parkkeerata auton heti kun löydät vapaan ruudun ja olet perillä. 
Vaikka olimme vain yhden yön Tampereella, ehdimme touhuta paljon.

Illallisella kävimme pizzalla Sitkossa, mikä olikin aivan loistovalinta. Pizzapohja oli juureen leivottuna miellyttävän hapanta ja sopivan rapeaa sekä sitkaista. Täytevaihtoehdot saivat erilaisuudessaan aikaan valinnanvaikeutta, mutta päädyin lopulta fenkolimakkarapizzaan saksanpähkinäpestolla ja Jukka chilipizzaan sopressata-salamilla ja nduja-makkaralla. Muksut ottivat margheritat. Tunnelma paikassa oli hauskan hämyisä ja rennon lupsakka. 
Museoita kiersimmekin sitten kahden päivän aikana niin paljon kuin jaksoimme Museokortti maksuvälineenä.
Museokeskus Vapriikki oli hieno ja kompakti kokonaisuus, josta saman katon alta löytyy todella monipuolinen valikoima erilaisia museoita ja yli 10 näyttelyä. Perjantai-iltaisin pääsymaksua ei peritä lainkaan. Kävimme Jukan kanssa tanssimassa hitaat "I will stay"n tahdissa Hurriganes-näyttelyssä (lapset häpesivät, tottakai!) sekä hymyilemässä Cissen Remulle kirjoittamille sanoille.



Muksut kiersivät Vapriikissa innokkaana pelimuseota ja luonnontieteellistä. Minä katsastin yksin tunteita herättävän näyttelyn, jossa kuvattiin kansalaissodan Tampereen osuutta.
 
Emil Aaltosen museossa ihastelimme mm. ennennäkemättömiä Edelfeltejä, katsoimme mielenkiintoisia videoita työkoneteollisuudesta (oikeasti!) ja tutkailimme kartanon hienosti toteutettua pienoismallia. 
 
Tampereen taidemuseossa oli kiinnostava näyttely Suomen naistaiteilijoilta, jotka eivät ole kohonneet samanlaiseen kuuluisuuteen kuin vaikkapa Schjerfbeck. Etenkin Tuulikki Pietilän ja Hilda Flodinin teokset puhuttelivat.

Tyttäremme mielestä paras museo oli maailman ensimmäinen vakoilumuseo, jonne me onnekkaasti osuimme opastusaikaan. Saimme koko museon kattavan tunnin opastuksen, jonka aikana kuulimme hurjiakin tarinoita vakoilijoiden elämästä ja käyttämästä välineistöstä. Paikassa oli valheenpaljastuskonekin, jonka voi saada käyttöön etukäteen varaamalla. Opastus tässä paikassa on aika ehdoton, joten kannattaa seurata vakoilumuseon netti- ja facebooksivuja
Minilomaamme sisältyi siis paljon hauskaa, opettavaista ja nautiskeltavaa, kun mainittuihin lisätään maltillinen shoppailu ja aamutuimaan pehmeässä sängyssä löhöily. Yhden yön keikka oli helppo toteuttaa nopealla aikataululla. Tällaisia lisää, kiitos!

48 kommenttia:

  1. Tampere on hyvä kohde minilomalle, se on todettu monta kertaa. Vapriikissa on parasta, että saman katon alta löytyy mielenkiintoisia kohteita koko perheelle. Vielä teillä jäi museokortti näyttämättä muutamassa museossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Vapriikin nettisivuja katsoessa huomasin että nyt siellä olisi Lego-näyttely Nukkenäyttelyssä. Sielläkin muuten käytiin Vapriikissa, ihmettelemässä mm. synnyttävää nukkea. Jääkiekkomuseo käveltiin vaan läpi, joskin maalivahdin historiallisestkin maskit oli hienoja.

      Poista
    2. Mitä museoita muuten suosittelisit vielä Viikonlopukokki?

      Poista
    3. Poliisimuseo Hervannassa on ihan jees. Keskustassa on vielä ainakin Lenin museo ja työväenmuseo Werstas. Sara Hildenin taidemuseossa on vaihtuvia näyttelyitä. Se on hyvä yhdistää kesällä Särkänniemen retkeen. Kesällä mukava kohde on myös Amurin työläismuseo, jossa on oikein kiva kahvila. Hatanpään Arboretum on myös vaikuttava, jos puutarhat kiinnostavat. Tuomiokirkossa kannattaa käydä katselemassa Simbergin teoksia. Ja kesäisistä kohteista vinkkaan vielä Visavuoresta, joka on Valkeakoskella sijaitseva kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljee ja kesäasunto. Todella kaunis kokonaisuus, joka tosin edellyttää poikkeamista moottoritieltä, mutta kansallismaisemien vuoksi kannattaa.

      Poista
    4. Visavuoressa ollaan käytykin joskus, mutta siitä on aikaa. Jukka on meinaten kotoisin Valkeakoskelta. Sara Hildeniä tiirailtiin etukäteen nytkin, mutta jotain piti karsia. Lämmin kiitos näistä vinkeistä, tulevat varmasti käyttöön!

      Poista
    5. Ha-haa, small world! Ajattelin vetää vähän kotiin päin.

      Poista
  2. Museoita jaksan harvemmin kierrellä suomessa, vaikka niistä varmasti kaikkea mielenkiintoista saa irti :) Jäänyt varmaan jotain traumoja nuoruudesta kun opettaja vei meitä lähinnä niihin luokkaretkillä katsomaan taidetta jota teinit ei osannut käsitellä :D Tampere on kiva kaupunki ja hyvät ruokavinkit plussaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tykännyt museoista ja vastaavista itse jo pienenä. Muistan miten turun Linnassa opas sanoi heti alkuun että kyselkää sitten vaan, mutta sanoi jo toisessa huoneessa minulle että sun kysymysvuorot on jo varmaan kulutettu :).
      Ollaan viety muksuja ihan pienestä museoihin ja taidemuseoihin niin meillä kuin maailmalla. Aina näyttelyt ei ole yhtä kiinnsotavia aikuiselle kuin muksuille, mutta kyllä niistä jotain muistiin jää ja monesti oppiikin uutta. Pääosin meidän muksut on tosi museo-innostuneita.

      Poista
  3. Jotenkin tulee aina lähdettyä minilomillekin ulkomaille. Ehkä joskus voisi hyvin testata jotain kotimaan kaupunkiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kotimaahan matkatessa säästää monesti aikaa ja matkustamiseen käytetyn rahan. Me ollaan harrastettu aika paljonkin näitä minilomia kahden kesken kotimaahan, muutaman kerran myös lasten kanssa.

      Poista
  4. Omat Tampereen parhaimmat museomuistot ovat Muumimuseosta joka silloin omassa lapsuudessa sijaitsi vielä Metsossa, sekä Terrakotta-armeijanäyttelystä joka oli Vapriikissa vuonna 2013. Brunssi näyttää muuten herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin tuon Terrakotta-armeijan vaikkemme sitä silloin käynetkään katsomassa. Brunssi oli tosi herkku!

      Poista
  5. Omppu on tuttu hotelli ja olen myös joutunut turvautumaan asiakaspalveluun, oikein hyvällä menestyksellä. Harmi, että Tampereen toinen Omppu siirtyi Forenomille. Oli kätevää kun Hämeenkadun molemmissa päissä oli Omppuhotelli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Forenomista en ollut ennen kuullutkaan, piti oikein googlettaa. Tuo oli kyllä hyvä kun tuli testattua asiakaspalvelun toimivuus. Ennen kun kaikki on toiminut hetimiten, olen miettinyt mitä jos tulisi jotain.

      Poista
  6. Omenahotellia on tullut käytettyä aikanaa paljonkin. Nyt vain tuntuu, että ainakin Helsingin kohdalla ovat hinnoitelleet itsensä ulos. Teillä tietty oli lapset mukana, jolloin tuo varmasti tulee edullisemmaksi.

    Sinällään pidän heidän konseptistaan. Maksu netissä ja koodilla nopsaan sisään. Sijainnit on yleensä hyviä.

    VastaaPoista
  7. Kappas, Helsingissä tosiaan näyttää olevan kalliimmat hinnat. Lasten kanssa majoittuminen on monesti tosi kallista, varsinkin kun muksumme ovat jo sen verran isoja (9 ja 12v).
    Minusta konsepti on myös hyvä. Kaikki tarvittava löytyy, eikä ylimääräisestä tarvitse maksaa.

    VastaaPoista
  8. Sitko on kyllä erinomainen! Pitääkin muistaa taas näin pitkän reissun jälkeen käydä. Tampereen museotarjonta on myös oikein jeba!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella! Olemme pizzojen suhteen vähän kranttuja, ihan mikä vaan ei käy. Jukka meinaten on mestari itsekin tekemään pizzoja, kohottelee taikinaakin päivätolkulla.

      Poista
  9. Kuulostaa onnistuneelta hiihtolomalta!
    Mäkin olen käyttänyt Omena-hotellin palveluja jo useamman kerran sekä Helsingissä että Turussa. Edullista ja näppärää - eikä se hotelliaamiainen tosiaan ole aina se juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän se koko ajatus oikeastaan lähti - kun muulla perheellä oli hiihtoloma ja minä olin töissä. Perjantaina pääsin ajoissa töistä jonka jälkeen lähdettiin heti Tampereelle.

      Poista
  10. Voi kivan kuuloinen reissu! Olen kyllä kuullut ja nähnyt noita Omena-hotelleja, mutta ei olla koskaan yövytty. Sait kiinnostumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä olikin kiva reissu! Suosisttelen, varsinkin jos haluaa syödä aamupalan muualla kuin hotellissa.

      Poista
  11. Onpas teillä riittänyt tekemistä. Tampere on siis muutakin kuin Näsineulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki irti kun pois kotoa pääsee! Ja siltikin ihan leppoisassa tahdissa, omia mielenkiintoja seuraten ja neljän toiveita kuunnellen. Etukäteissuunnittelulla säästää myös paljon aikaa ja hermoja.

      Poista
  12. Vapriikki on kyllä ihana, siellä on tullut käytyä keskimäärin kerran vuodessa näiden viiden Tampereella asutun vuoden aikana. Klikkasin heti auki Cafe Pispala -postauksen, sillä oon lähiaikoina googlaillut brunssipaikkoja ahkerasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapriikki on kyllä hieno ja kätevä kokonaisuus. Cafe Pispalaa suosittelen todella lämpimästi!

      Poista
  13. En ole muuten koskaan yöpynyt Omena-hotellissa! Pitääkin joskus antaa mahdollisuus. Pikkulapsiperheellä se aamupala (tai oma keittiö) toimii yleensä parhaiten. Mutta jos olis etukäteen miettinyt aamupala-/brunssipaikan, niin mikä ettei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mietitään aina ruokapaikat valmiiksi ja varataankin jos pystyy. Syöminen on meille reissuissa monesti se pääasia.

      Omppuhotelleissa on jääkaappi johon voi varata aamupalatarpeita niin halutessaan.

      Poista
  14. Hyvin ne lapset tuntuivat jaksavan museoissa. Eipä silti, minunkin lapseni olivat oikeita museomyyriä tuon ikäisinä ja nuorempinakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meidän lapset on kyllä kiinnostuneita museokävijöitä. Joskus pitkät taidenäyttelyt voi uuvuttaa, mutta pääosin jaksavat hyvin.

      Poista
  15. Omppu hotelleissa tuli yövyttyä kavereiden kanssa muutama vuosi sitten. Oli näppärää kun neljä naista mahtui yhteen huoneeseen. Nykyisin menemme mielellämme jonnekin muualle missä enemmän tilaa. Ompun hinnatkin on niistä ajoista nousseet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tila saattaa neljältä naiselta kyllä loppua kesken. Yksi tai kaksi yötä pärjää meidän ikäisten lasten kanssa hyvin.

      Poista
  16. Olipas paljon tekemistä! Voisin noissa kaikissa paikoissa käydä kaikissa itsekin, vain Vapriikissa olen tainut käydä muutaman Tampereen visiittini aikana... häpeä minua, kun noin hyviä taidemuseoitakin olisi tarjolla! No, ensi kerralla! ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
  17. Omppuhotellissa en ole koskaan yöpynyt, mutta täytyy pitää mielessä kun jostain päin Suomea majoitusta tarvitsee. :)
    Vakoilumuseo kuulostaa kyllä jännittävältä paikalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin kun hinta on 55 euroa, se on todella kilpailukykyinen!

      Poista
  18. Kotikaupungista on aina mukava lukea. Pelimuseossa en ole vielä käynyt, hyvä kun muistutit. Voisi vaikka käydä tulevana viikonloppuna :-)

    Helsingissä tosiaan Omena-hotellit on hinnoitelleet itsensä ulos ja muutenkin, kun varailen hotellit yleensä 0-2 pv ennen, niin hinnat ei palveluiden tasoon nähden aina kilpailukykyisiä. Eipä silti, olen vuosien aikana Omena-hotelleissa yöpynyt enemmän kuin keskimäärin suomalainen elämänsä aikana kotimaan hotelleissa :-D Aamupalojen nautiskelijoille aamupalattomuus todellakin voi olla plussaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelimuseossa on mm. valtava kännykkä jolla voi pelata matopeliä (joskin näppäimet oli tosi jäykät) ja Hugo-peli johon sai "soittaa" lankapuhelimella. Roolipelitkin oli edustettuna ja paljon muuta.

      Hinnat tosiaan näyttivät nousevan mitä lähemmäs vierailupäivää mentiin.

      Poista
  19. Mielenkiintoisia kohteita, en ole varmaankaan käynyt yhdessäkään kyseisistä museoista. Jostain syystä olen oleskellut Tampereella varsin vähän, mutta useista blogeista olen lukenut mitä kaikkea siellä voisi tehdä. Eiköhän sinnekin suunnalle siis eksytä tässä piakkoin. Kivan näköiset annokset tuolla Cafe Pispalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pispala oli aivan ihana. Intouduin heidän esimerkistään tekemään tänä viikonloppuna amerikkalaisia pannukakkuja myös kotona. En kyllä onnistunut yhtä hyvin maullisesti, vielä.

      Poista
  20. Iso peukku minilomille, niitä todellakin pitäisi harrastaa useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajateltiin josko Helsinki olisi seuraava kohde muksujen kanssa kun tuo mies huitelee niin paljon tässä kuussa työmatkoilla.

      Poista
  21. Vapriikin kansalaissodasta kertova näyttely on todella mielenkiintoinen. Asuin pari vuotta Tampereella ja sinä aikana opin paljon kansalaisssodasta. Se on oleellinen osa Tampereen historiaa, vaikka muuten sitä käsitellään vähemmän kuin talvi- ja jatkosotia.

    Naistaiteilijoiden näyttely kuulostaa myös kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se näyttely oli myös mielenkiintoinen, sillä se kertoi molempien puolten tarinaa eikä ottanut kantaa kenenkään puolesta. kansalaissota on kiinnostanut minua kovasti pikkutytöstä asti, jolloin kuulin siitä ensi kertaa mammaltani (isoäidiltäni). Mamma kertoi miten hänen isänsäkin oli haettu keskellä yötä, mutta onneksi palautettu kotiin.

      Naistaiteilijoiden näyttely tarjosi monta eri taiteilijaa ja teksniikkaa joka osaltaan lisäsi mielenkiintoa.

      Poista
  22. Onpa ollut tosiaan antoisa minireissu. :) Vakoilumuseosta olen ennenkin kuullut ja siellä voisin jopa vierailla vaikken kovin innokas museoiden kuluttaja olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtää sitten sellaiseen hetkeen että siellä olisi opastus. Meillä se toi ainakin paljon lisämielenkiintoa vierailuun.

      Poista
  23. Jotenkin meidän Tampereen reissumme ovat aina niin "fokusoituja", tavataan tuttuja tai osallistutaan johonkin tilaisuuteen, ettei kaupungille juuri ehdi turistina. Ehkä joskus kannattaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä käy sama kun suhaamme kyläilemään sukulaisiin tai ystäville. Joskus kyllä keksimme jotain kivaa porukallakin niin että tutustumme myös kaupunkiin.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin