perjantai 27. lokakuuta 2017

Kurpitsaa ja paistettua tuorejuustoa

kaupallinen yhteistyö ARLA
Tässä ruuassa on rutkasti syksyä paitsi maussa myös väreissä. Kurpitsaa muhitetaan sipulin kanssa uunissa niin että molemmat pehmenevät herkullisiksi. Makua terävöitetään salvialla, chilillä ja punaviinietikalla. Tuttuun ruokaan lisättiin nyt pannulla paistettua tuorejuustoa,jonka pinta rapsakoitui kivasti sisuksen jäädessä edelleen pehmeäksi. 
Teemme Arlalle kerran kuussa postauksen johonkin heidän tuotteeseensa liittyen. Lokakuun toiveena oli tehdä jotain uutuustuoteesta Apetina Queso Fresco. Olen kokeillut juustoa ansiokkaasti paistettuna lounassalaatin päälle ja murustettuna keiton yllä. Muut bloggaajat ovat kokanneet juustoa mm. kuorrutettuina tikkuina ja perunankuoritäytteenä papujen kanssa
Herkutellessamme viikonloppuna grillatuilla entrecôte-pihveillä mietin kuumeisesti kivaa lisuketta niille. Päädyin salviapitoiseen kurpitsapaistokseen, mutta halusin siihen uutta kulmaa paistetun juuston avulla. Olimme lopputulokseen hurjan tyytyväisiä, vaikka chiliä humpsahtikin hiukan aiottua enemmän. 
Tämä ruoka toimii loistavasti vaikkapa grillatulle lihalle tai lämpimänä lounassalaattina. Jos tarjoat kurpitsa-juustopaistoksen itsekseen, lisäisin jotain pureskeltavaa suutuntumaksi.  Sellainen voisi olla vaikkapa paahdettu sipuli tai erilaiset paahdetut pähkinät. 

KURPITSAA JA PAISTETTUA TUOREJUUSTOA

400 g kurpitsaa
4+2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia viipaloituna
12 tuoretta salvianlehteä
hyppysellinen kuivattua chiliä
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

ruokaöljyä paistamiseen

(päälle paahdettua sipulia tai pähkinää)

Poista kurpitsasta siemenet ja kuori. Leikkaa noin sormen paksuisiksi viipaleiksi.
Pane 4 ruokalusikallista öljyä uunivuokaan ja lisää sitten sipuliviipaleet. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.
Asettele kurpitsaviipaleet sipulisiivujen päälle. Laita näiden päälle salvianlehdet.  Liruttele ylle loppu öljy. Mausta chilillä, pippurilla ja suolalla. Anna paistua 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia niin että kurpitsasiivut pehmenevät.

Pirskota valmiin paistoksen päälle punaviietikkaa. 
Kurpitsapaistoksen ollessa uunissa siivuta juusto ja paista siivut molemminpuolin runsaassa öljyssä pannulla niin että pinta ruskettuu. Nosta siivut kurpitsapaistoksen päälle. 

2 kommenttia:

  1. Tuollaista juustoa pitää kyllä kokeilla! Minä tykkään aina kun juustoa paistetaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosi pehmeä rakenne. Minusta kivaa vaihtelua lounassalaateissakin vaikkapa fetaan ja halloumiin. Mieto maku takaa sen että sopii moneen.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin