perjantai 12. tammikuuta 2018

Kambodža - parissa viikossa neljä kohdetta

Vuoden vaihteen molemminpuolin sijoittuva matka aurinkoon ja lämpöön vei meidät tänä vuonna pääosin Kambodžaan. Nyt jo edesmennyt ystävämme suositteli maata aikoinaan meille sen perusteella että pidämme niin kovasti Vietnamista. Ennen matkaa eettiset asiat varsinkin lasten kohtelun suhteen mietityttivät kovastikin. Varsinaista kaltoinkohtelua emme reissun aikana onneksi joutuneet todistamaan, mutta pohjatonta köyhyyttä katsoimme kyllä usein silmästä silmään. Kambodžassa auttaminen on tehty helpoksi erilaisten projektien ja lahjoitusten kautta.
Tämä matka oli meille lasten kanssa ensimmäinen, jonka aikana lensimme useamman kerran reissun sisälläkin vaihtaen paikkaa. Mietimme aluksi tuleeko matkasta turhan rikkonainen tai raskas, mutta eikö mitä. Muksumme ovat jo niin iäkkäitä -10 ja 13-vuotiaita- sekä tottuneita matkaajia, että kaikki meni oikein hienosti. Siirtymiä olisi voinut tehdä myös busseilla tai vaikkapa taksillakin neljään pekkaan ihan taloudellisestikin, mutta halusimme valita vaivattomuuden. Ajassa emme lopulta voittaneet paljoakaan kun mukaan lasketaan kentälle menot ja poistumiset odotteluineen. 

Teimme kaikki varaukset Suomesta käsin jo hyvissä ajoin niin lentojen kuin majoitusten osalta. Lentoja ostimme halvimmillaan kolmella eurolla per nenu, joskin ne verojen kanssa nousivat hinnaltaan noin sataseen koko perheeltä per lento. Sihanoukvillen hotellin kanssa oli hankaluuksia. Ensimmäisestä varauksesta saimme ilmoituksen että hotelli oli myyty ja toisesta tilalle tehdystä varauksesta meille ilmoitettiin ettei haluamamme huonetyyppi ollutkaan mahdollinen. Kolmantena vaihtoehtona jouduimme tyytymään hotelliin, joka paikanpäälläkin oli keskinkertaista huonompi. Ho Chi Minh Cityn hotelli perui myös huoneemme lähtöviikolla, mutta löysimme kyllä kivan korvaavan paikan.
Lensimme Kaakkois-Aasiaan Hong Kongin kautta. Otimme tarkoituksella kahdeksan tunnin vaihtoajan, jotta ehdimme käydä kaupungillakin. Honkkarissa se on tehty helpoksi ja melko edulliseksikin junan avulla, eikä viisumeitakaan tarvita. Shoppailimme erittäin onnistuneesti kamerakaupassa ja yritimme etsiä huippukokki Eric Rädyn meille vinkkaamia lounaskohteita. Joko olimme todella urpoja tai kotona puhelimeen tehdyt karttamerkinnät oli laitettu päin honk(ong)ia, sillä emme löytäneet kolmesta paikasta ainuttakaan. 
Hong Kongista lensimme kuhisevan kiinnostavaan, meille monelta reissulta tutuksi tulleeseen Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn eli entiseen Saigoniin. 

Vietimme kaupungissa kolme päivää käyden syömässä muutamissa tutuissa paikoissa. Jukka kävi myös hieronnassa ja me perheen naisväki manikyyrissä ja pedikyyrissä. Taifuuni Tembinin odotettiin pyyhältäväksi kaupunkiin, mitä ei lopulta tapahtunutkaan. 

Saigonista matkamme jatkui Cambodia Angkor Airin siivin Sihanoukvilleen, josta ehdimme juuri sopivasti liput ostettuamme laivaan. Katettu paatti puski meidät pienen aallokon läpi kauniille Koh Rongin saarelle. Majoituimme White Beach Bungalowsiin, joka paljastui juuri sopivaksi meille sijaintinsa ja palveluidensa puolesta. Bungalowimme oli aivan hiekkarannan vieressä. Terassilla riippumatossa loikoillessa voi kuunnella aaltojen taukoamatonta, hellää pauhua rantaan. Vietimme saarella kolme päivää löffäillen, rannoilla kävellen ja uiden. Minä pöpöteräsvatsa sain jonkun ärhäkän mahavaivan päänsärkyineen saarella, mutta se meni onneksi ohi pääosin kahdessatoista tunnissa. Tosin vatsa kiukutteli tästä lähin monta kertaa reissussa, mutta kai se täystyhjennyksen jälkeen ottaakin aikaa parantuakseen. Ensimmäinen kerta meille kun moista sattuu kenellekään reissussa.

Koh Rongilta matka keikkui takaisin mantereelle, Sihanoukvillen kaupunkiin. Kaupunkiin siirtyminen oli ensimmäisenä iltana peräti shokkimainen, mutta tasoittui kyllä päivien myötä. Silti emme osaa suositella Sihanoukvilleä oikein kenellekään. Ranta oli valtavan likainen ainakin Serenpityn eli Ou Chheuteal beachin osalta. Emme missään tapauksessa halunneet mennä siellä uimaan vaikka paikalliset niin tekivätkin. Otresin päässä ranta oli jo uimakuntoista, kaunistakin. Ranta kapeni vuoden vaihtumisen jälkeen ohueksi kaistaleeksi, sillä  kaikki rantaravintolat purettiin tiili kerrallaan ja paikalle aletaan rakentamaan kiinalaisten kasinoita.
Kävimme Sihanoukvillessä kokkauskurssilla, muutamassa kivassa ravintolassa ja oleilimme vaan. Viiden päivän hillumisen täällä olisi voinut hyvin typistää muutamaan yöhön jos siihenkään ja lisätä päiviä Koh Rongille tai seuraavaan kohteeseemme Siem Reapiin. 

Sihanoukvillestä otimme tunnin lennon Siem Reapiin, jossa meitä oltiin vastassa tuk tukeilla majapaikkamme Bunyong Homestayn toimesta. Oli aivan valloittavaa yöpyä kambodžalaisen perheen yläkerrassa ja osallistua yhteiselle illalliselle jutustellen myös neljän muun yöpyjän kanssa. Saimme tämän majoituksen kautta hoidettua vaivattomasti myös kuljetukset ja oppaan Angkor Watin temppeleille. Kokonaisuus osoittautui ihan loistohommaksi ja lapsemme harmittelivat miksemme voi jäädä tänne pidemmäksi aikaa.

Siem Reapista suhautimme pilvien läpi Kambodžan pääkaupunkiin Phnom Penhiin viettäen siellä reissun viimeiset neljä yötä. Pidimme kaupungista kaikki, vaikka tutustumisemme maantieteellisesti jäikin aika niukalle alueelle. Phnom Penh oli selkeästi siistein niistä kaupungeista joissa Kambodžassa vierailimme. Meille tuli monesti mieleen matkustusrakkautemme Ho Chi Minh City, joskin katuruokakojujen houkuttelevuus jäi uupumaan. 
Hotellimme Okay Boutique oli kiva valinta sijaintinsa ja altaansa sekä aamupalansa puolesta.

Kambodžan reissu oli meille oikein antoisa ja mielenkiintoinen. Pidimme maasta, ihmisistä ja kohteista osin kovastikin. Voisimme kuvitella palaavamme joskus Phnom Penhiin ja vielä kokemattomiin paikkoihin Kambodžassa, ehkä kehuttuihin Kampotiin tai Kepiin. Suurta jälleennäkemisen paloa maa ei kuitenkaan meihin sytyttänyt. 

17 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen reissu teillä taas. Aasiassa en ole koskaan käynyt, mutta aasialaista ruokaa rakastan:) Tuo majapaikka paikallisen perheen luona kuulostaa mahtavalta:) Ja kuvat, etenkin paikallisista, upeat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se majapaikka oli yksi reissun kohokohtia. Ja paratiisisaari. Ja temppelit. Ja... :). Monesti reissun aikana koki itsensä todella onnekkaaksi kun sai kokea tämän kaiken!

      Poista
  2. Oi, näyttipä kiinnostavalta! Usein käy niin, että jokin kohde ei nappaa. Saari näytti ihanalta! Ruokajuttuja odotellen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitäkin tulee, vaikkei reissu ollutkaan ruokapainotteinen.

      Poista
  3. Olipa ihana juttu, taas lukea. Muakin kiinnostaa tua perhemajoitus. Kiitos kun jaatte näitä.

    ..mutta mikäs teillä on matkustellessa, tuollainen "iäkäs" porukka on parasta seuraa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iäkkyydessä helpottaa se ettei tarvitse vaihtaa vaippoja, ettei syömisrytmi ole niin tarkkaa ja että liikkuvat omilla jaloillaan ;).

      Poista
  4. Sihanoukville on niitä paikkoja joissa pitää käydä kaksi kertaa yhdellä kertaa (ensimmäinen ja viimeinen). Kauhea paikka! Kep ja Kampot siellä rannikolla ovat todella mahtavia, ensimmäisen kerran kävin vuonna 2005 ja silloin homma oli vasta ottamassa ensimmäisiä askelia kehityksessä.

    Olisi todella mielenkiintoista kuulla lisää noista Eric Rädyn Hongkong-suosituksista. Sinne taas nokka osoittaa kahden viikon päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,tällainen olo meilläkin jäi. Tosin siitä läpi voisin mennä edelleen Koh Rongille tai kokeilemaan millainen on Koh Rong Samloem.

      No tässäpä sinulle hänen suosituksensa läheltä Central Stationia lounaaksi. Ericin sanoin: "Noi kaikki paikat on central station lähettyvillä joten säästätte aikaa. Ja kun noi löytää niin siinä näkee monta muuta ihmeellistä asiaa matkalla." Maxim Palace (city palace), Graham Street Market (torimeiningin seuraamiseen), Cheong Bakery, Yung Kee Restaurant ja Kan Kee Restaurant.

      Poista
    2. Me käytiin joululomalla Hong Kongissa, ja pyrittiin tonne Maxim Palaceen. Siellä oli juuri päättynyt lounastarjoilu ja siivosivat paikkoja iltaruokintaa varten, emmekä viitsineet sitten enää myöhemmin lähteä sinne päin liikulle. Aika monessa paikassa siellä näytti olevan juuri tällainen kahden kattauksen systeemi.

      Ja nyt kun katson näitä kuvia, niin me oltiin Merituuli taatusti samassa lentokenttäjunassa matkalla kentältä kaupunkiin jouluaattona :)

      Poista
    3. No kyllä on maailma pieni- hauskaa! Yritin käydä kuikuilemassa blogissanne mutta sieltä en kasvoja löytänyt. Olitteko te se kolmen hengen perhe joka jäi pois jo ennen centralin pysäkkiä?

      Poista
    4. Minun ei taida kasvoja vilahtaa :) Me oltiin kaksistaan, Pitkä ja Pätkä :D, matkattiin selkä menosuuntaan, ja poistuttiin junasta just Centralissa.

      Poista
  5. Hyvä ettei isompia vastoinkäymisiä käynyt ja uudet majoituksetkin löytyi. Ainakin ensimmäinen ja viimeinen kuulostaa ihanilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä noita vastoinkäymisiksi voi sanoa, mutta harmittavia juttuja aikanaan. Joskin ekan Sihanoukvillen majoituksen peruuntuminen oli toisaalta hyvä, sillä se olisi ollut liian kaukana kaukesta. Tosin tiedä sitten olisiko sillä huudeilla ollut jotain mielenkiintoista. Ja hyvä että peruutukset tulivat ennen matkaa. Olisi ollut kurja mennä paikan päälle huomatakseen ettei majoitusta olekaan.

      Poista
  6. Kiva lukea taas reissukuulumisianne! Perhemajoitus olisi varmasti hieno kokemus, laitetaanpas korvan taa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla Paula! Tulen kyllä jatkossa tarkastelemaan Homestay-vaihtoehtoja tarkasti, tykkäsimme koko perhe!

      Poista
  7. Meillä samansuuntainen suunnitelma nyt kuukauden kuluttua! Bangkok, Phnom Penn, Siem Riep, Sihauknouville, Koh Rong, Sihauknouville, lento Phnom Pennin kautta Bangkokiin, jossa vielä muutama päivä.Kuukausi reissussa. Lueskelin sun juttuja ja pidensin oloaikaa Rongilla,ollaan myös kahdessa eri hotellissa Sihassa, eri puolella kaupunkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koh Rong on ihanan rento! Työkaveri perheineen palasi sieltä juuri kuukausi sitten ja sanoi paikan edelleen olevan tosi kiva. Sihanoukville sen sijaan oli kurjistunut entisestään: korkeita rakennuksia paljon rakenteilla, tiet revitty auki. Oman kokemuksenkaan perusteella parin vuoden takaa en ottaisi sieltä yötäkään.
      Ihanaa reissua teille!

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin