tiistai 13. helmikuuta 2018

Mustamakkarahodarit ja puolukkamajoneesi


Tähän ruokaan idea tuli vuoden 2017 Tuska-festareilta, jossa emme edes olleet. Sähköpostimainossyistä päädyimme tiirailemaan Tuskan mustanpuhuvaksi mainostettua ruokatarjontaa, jossa komeili yhtenä annoksena mustamakkarahodari puolukkamajoneesilla. Jukka innostui asiasta heti, sillä mies pitää tuosta ryynisestä verimakkarasta kovasti.

Toimeennuimme asiassa kuitenkin vasta nyt, mutta onneksi edes nyt. Mies piti kokonaisuudesta todella kovasti! Minulle mustamakkara ei edusta herkullisuutta, vaikka muuten en veriruokia karta ja ryynimakkaraakin olen oppinut syömään. Jukka sai siis syödä mustamakkarahodarinsa yksin meidän muiden nassuttaessa tavallisia versioita. 
Hodarisämpylät tehtiin Voisilmäpeli-blogista  tutulla ohjeella . Nyt Jukka käytti desin verran vähemmän jauhoja ahkeran vaivauksen ansiosta. Makkaran lisäksi sämpylän väliin päätyi tässä meidän versiossamme vain puolukkamajoneesia ja rapsakaksi paahdettua sipulia.

Jos majoneesia jää yli hodaritarpeen, sillä voi maustaa vaikkapa coleslawn, jota me taas tungimme perushamppareiden väliin.
PUOLUKKAMAJONEESI

perusmajoneesia (ohje täällä)
1 dl puolukoita

Tee majoneesi. (Keltuaisen erottelusta jääneellä valkuaisella voit voidella hodarisämpylät).
Survo puolukat rikki.
Nostele haarukalla puolukoita niin ettei ihan kaikkea mehua mene majoneesiin.
Sekoita.

HODARISÄMPYLÄT

8 kpl

4 tl sokeria                          
2,5 tl kuivahiivaa                  
3 dl lämmintä vettä    
2 rkl rypsiöljyä                     
2 tl  suolaa                         
6-7 dl  vehnäjauhoa         
voiteluun: munanvalkuaisia


Sekoita sokeri, kuivahiiva ja ½ desiä lämmintä vettä. Odota noin 5 minuuttia kunnes seos alkaa hieman kuplia. Lisää loppu vesi, öljy ja suola. Lisää jauhot vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Ota taikina kulhosta jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n.10 minuuttia, kunnes taikina on sileää ja joustavaa. Jos taikina tarttuu kovasti käsiin, lisää jauhoa tarpeen mukaan, mutta vältä laittamasta jauhoa yhtään enempää kuin on pakko.

Kohota taikinaa lämpimässä, ei-vetoisassa paikassa 1 ½ tuntia. Jaa sen jälkeen taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele hodarisämpylän muotoisiksi. 

Asettele leivinpaperin päälle. Peitä sämpylät liinalla ja kohota vielä puolisen tuntia. Voitele valkuaisella ja paista 200-asteisessa uunissa n. 12-15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kohonneet ja saaneet hieman väriä. Tarjoa haaleana tai kylmänä. 
KOKOA HODARIT

sämpylä
mustaa makkaraa
puolukkamajoneesia
paahdettua sipulia

Lämmitä pätkä mustaa makkaraa. 
Laita mustamakkara halkaistun sämpylän väliin. 
Lusikoi päälle puolukkamajoneesia.
Ripsi päälle paahdettua sipulia. 

perjantai 9. helmikuuta 2018

Ravintola Rannahotel, Pärnu

Viimesyksynä teimme syyslomareissun Viroon, Pärnun kaupunkiin. Paitsi kylpylälillumista, reissu sisälsi myös herkullisisa ruoka- ja kahvilavierailuita. Yksi niistä oli illallinen nostalgiaa ja tyylikkyyttä uhkuvassa Rannahotellissa aivan hiekkarannan tuntumassa. 

Vuonna 1937 avattuun Rannahotellin ravintolaan astuessa meidät vastaanotti elegantti tunnelma. Se muodostui paitsi maltillisesta puheesta myös paikan sisustuksesta ja tarjoilijoiden tavasta palvella asiakasta. Ravintolan tunnelma oli hyvin erilainen verrattuna muihin käymiimme Pärnussa. Jälkiruokia syödessä elegantti taika särkyi, kun suomalaisperhe saapui rymistellen ja melkein huutaen salin keskelle pelaamaan sakkia kuuntelematta yhtään millä tavoin paikassa tulisi käyttäytyä. Onneksi vasta jälkiruuissa, sillä pidimme kaikki rauhallisesta tunnelmasta kovasti.
 
keittiöntervehdys

Rannahotellin keittiötä luotsaa Herkki Ruubel. Listalla oli paljon houkuttelevia annoksia, varsinkin pääruokien kohdalla. Me aikuiset nautimme kolmen ruokalajin illallisen, lapset jättivät alkupalat väliin. 

Tarjoilu paikassa oli todella ystävällistä. Hassua oli, että juomat tulivat aina vasta kun ruokalautaset jo olivat pöydässä. Ihmettelimme tätä, mutta jälkeenpäin mietin miksemme saaneet suutamme auki ja toivoneet että saisimme viinit ensin. 
Meidän poitsu piirtää aina ja koko ajan. 
Tässä alkupala-annos josta pidin kovasti: peuran paahtopaistia, kantarellimajoneesia, helmisipuleita, aronia-mustaherukkaviiniä lautasella kuutioina ja lasissa juomana.
Tässä molemmat lasten ruokavaihtoehdot jotka maistuivat muksuille hyvin. Hinta oli taas sen 5 euroa, mikä ilahdutti kovasti vähäruokaisten lasten vanhempia. 


 Ankanmaksa tarjottiin alkuun herkullisesti revityn briossin, puolukan ja vihreän omenan kanssa.
Väliin saimme tymäkkää suunraikastusta sesongissa olleen tyrnin makuisesti. 
Porsaanposkea, tuoreita kasviksia ja sahramivaniljakastiketta oli oivallisen maistuva annos. Vanilja ei pompannut liikaa esille, vaan toi hienostunuttamakua kokonaisuuteen.
Yhdistelmä hanhenfilee, maa-artisokka, peruna ja vadelmaviinikastike maistui sekä silmille että suulle. Tämän ruuan kanssa tarjoiltu viini meni loistavasti yksiin kastikkeen kanssa.
Luuydinpaahtovanukas tarjottiin hauskasti kyseessäolevasta luusta. Makuna luuydin tuli jälkiruuassa lähinnä suolaisuutena. Lautasella oli lisäksi ruskistetulla voilla höystettyä jäätelöä, valkosuklaata ja vadelmageeliä.
Minun jälkiruokani -kurpitsajäätelöä, hilloketta, kurpitsavaahtoa – oli aivan liian suuri. Maut olivat kyllä kivat.
Lasten jälkiruoassa oli hauska esillepano legopalikoineen. Legojäädykkeiden rakenne oli kuitenkin kummallinen, eivätkä ne maistuneet oikein kellekään. Suklaajäätelö kyllä hävisi nopeastikin lautaselta.
Lopuksi saimme vielä laskun kanssa erilaisia karkkeja. Myös lapset oli huomioitu näissä, mikä ilahdutti meidän vanhempien mieltä. 

Loppulaskummeoli 165 euroa, josta ruokien osuus oli noin 90 euroa. Pidimme hinta-laatusuhdetta hyvänä.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Mokkapalat eli tuulamantorttu

Lastemme serkut tulivat kylään viime viikonloppuna. Jotain herkkua piti tietysti saada pöytään. Tyttäremme on innostunut leipomaan usein kavereidensakin kanssa. Ehdotinkin hänelle tuulamantortun leipomista. Yleisemmin tämä makea tunnetaan mokkapaloina. Tytsy innostui heti. 

Blogista löytyy jo ohje tälle herkulle, kuvitettunakin. Leveämmän uunin myötä olemme kokeneet puolitoistakertaisen taikinan ja kuorrutteen olevan parempi. Ajattelin kirjata ohjeen tänne suurempana, jotta lastemme on jatkossa helpompi tehdä sen mukaan. Ja ehkä jonkun muunkin. 
Tämä ohje on tosi helppo tehdä pientenkin lasten kanssa, sillä vatkaimia ei tarvita. Mittaamisen lisäksi sekoittaminen riittää. Tosin voi pitää sulattaa. Lopputulos palkitsee herkullisuudella! 

TUULAMANTORTTU

pellillinen 60 cm leveään uuniin

225 g voita
3 kananmunaa
2,3 dl maitoa
3 dl sokeria
6,7 dl vehnäjauhoja
4,5 tl leivinjauhetta
0,2 tl vaniljaa tai 1,5 tl vaniljasokeria
4,5 tl tummaa kaakaojauhetta

kuorrute
75 g voita
300 g tomusokeria
1,5 rkl tummaa kaakaojauhetta
0,2 tl vaniljaa tai 1,5 tl vaniljasokeria
8 + rkl vahvaa kahvia

koristeluun
nomparelleja tai kuivattuja kanervankukkia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sulata voi mikrossa tai miedolla lämmöllä kattilassa. Jäähdytä sulatettu voi. 
Sekoita keskenään kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilja. Lisää kaakaojauhe joukkoon siivilän läpi, jotta mahdolliset kokkareet hajoavat. Sekoita.
Riko munat yksitellen lasiin ja kumoa ne uuteen kulhoon. (Jos joukossa on huonoja munia, ne eivät pilaa muita raaka-aineita). Lisää maito ja sulatettu voi. 
Lisää joukkoon vehnäjauhoseos ja sekoita hyvin. 
Laita uunipellille leivinpaperi. Kumoa tähän päälle taikina ja levitä se tasaiseksi. 
Kypsennä uunissa noin 20 minuuttia. Jäähdytä. 

Keitä vahvaa kahvia ja jäähdytä. 
Ota kuorrutteen voi kulhoon huoneenlämpöön ajoissa, jotta se on notkeaa sekoittaa. Lisää kulhoon tomusokeri, kaakao siivilän läpi ja vanilja. Lisää kahvia vähitellen kunnes kuorrutteen koostumus on mielestäsi sopivaa. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja ripsi päälle heti koristeet ennen kuin kuorrute kovettuu. 




sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Blinit ja kirkastettu voi

kaupallinen yhteistyö ARLA
Blinit kuuluvat meillä aina vuoden alkuun. Jonain vuonna niitä on tehty vohvelisina versioina ja toisena poffertjesin muotoisina. Parhailta ne maistuvat meille kuitenkin ihan perinteisessä muodossa, mikä tarkoittaa paksuja lettuja erotuksena ohuista venäläisistä.
Meillä  blinejä paistetaan kahden pannun taktiikalla. Paistan omalle perheelle blinit  aina syöjien tahtiin. Saadessamme vieraita blinipöydän ääreen laitan valmiit letut ritilälle ja lykkään ne lämpimään uuniin odottamaan muiden blinien paistumista.

Tänä vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa kirkastettua voita blinien paistamisessa. Yhteistyökumppanimme Arlan kirkastettu voi oli aivan loistotuote paistamiseen. Kirkastetusta voista on poistettu proteiini ja vesi, jolloin se kestää korkeitakin lämpötiloja palamatta. Blinien paisto kirkastetulla voilla oli paljon vähemmän krääsäistä, mikä oli kyllä tervetullutta varsinkin kun vieraat istuivat jo pöydässä. Seuraavaksi kokeilemme tätä tuotetta pihvien paistossa. Retkeilymeininkiin kirkastettu voi on myös loistotuote, sillä se ei kaipaa kylmäsäilytystä. 

Blinien paistamiseen saimme taannoin hyvän vinkin Mikko Utterilta: kun taikina on jääkaappikylmää ja pannu kuuma, syntyy rapsakka pinta ilman ylenpalttista voilla läträämistä.                                             
Blinitaikinan alun voi tehdä jo puoli vuorokautta aiemmin jääkaappiin kannelliseen astiaan. Ennen paistoa taikinaan lisätään sitten olut, keltuaiset ja vaahdotetut valkuaiset. Teimme viimeksi vieraiden varalle liikaa taikinaa, joten jätin loppuosan sitten paistamatta. Perjantaina aamulla tehty taikinanloppu paistettiin jääkaappisäilytyksen jäljiltä sunnuntaina lounaaksi ja hyvin maistui vielä. 
Meillä blinit tarjottiin smetanan, etikkakurkun, kylmäsavulohen, punasipulin sekä tillin kanssa. Päälle lorotettiin vielä kauniisti kiiltävää hunajaa. Kaikki täytteet pilkottiin ihan pieniksi, sillä niin me tykkäämme blinimme nauttia. 

BLINIT

noin 10 kpl

25 g hiivaa
300 g (3 dl) Arla Lempi kreikkalainen jogurtti
3 dl Arla Luomu vanhanajan täysmaito Suomesta
4 dl tattarijauhoja
3 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 tl sokeria

3 keltuaista
3 valkuaista
1 pullo (3,3 dl) vaaleaa olutta

paistamiseen
Arla Lempi kirkastettu voi eli ghee

Murusta hiiva kylmän maidon ja jogurtin joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon jauhot, suola ja sokeri. Laita kannellisessa astiassa jääkaappiin noin 12 tunniksi.
Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset omiin astioihinsa. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Lisää hiivataikinan joukkoon kylmä olut. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon keltuaiset ja sekoita hyvin.
Lisää vielä valkuaisvaahto nostellen, niin että taikina säilyy ilmavana.
Laita lämpimälle pannulle nokare kirkastettua voita. Kauho päälle taikinaa. Paista toiselta puolelta kauniin kullanruskeaksi. Käännä ja paista kypsäksi. Nosta tarjoilulautaselle tai laita ritilän päällä lämpimään uuniin odottamaan tarjoilua.

Blog Widget by LinkWithin