Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Maa-artisokkaa rakuunakermassa muhitettuna

Meillä oli Jukan kanssa varattuna Albanian matka viime viikolle. Meidän piti juhlistaa kahdestaan 17-vuotiasta avioliittoamme syöden, juoden ja nautiskellen. Niin kuin nyt kaikki tiedämme, kirosana korona romutti tämän(kin) suunnitelman. Vara-suunnitelmaksi varasimme pöydät kahteen ihanaan suomalaisravintolaan, mutta luonnollisesti nämäkin suunnitelmat lahosivat omaan mahdottomuuteensa. Lopulta päätimme koostaa kotona herkullisista raaka-aineista kolmen ruokalajin illallisia ja nauttia ne yhdessä rakkauden hedelmiemme kanssa. Hyvä oli tämäkin vaihtoehto, joskin kohdassa tiskaaminen rupesi sapettamaan. Ja siinä kohtaa kun tajusi kuinka pikkumaisista asioista itse voi ärsyyntyä kun tuolla jossain oman kodin seinien ulkopuolella asiat ovat monella aika hurjastikin. 

Yksi illalliskokonaisuuksista sisälsi pääruokana grillattua peuraa, grillattua parsaa ja paistettua sieni-sipuliseosta sekä kermassa muhitettuja maa-artisokkia. Kokonaisuus oli ihan älyttömän hyvä! Juurevia, muhevia makuja yhdessä puugrillimme tuoman savuisuuden kanssa. Riista, metsäsienet ja rakuunalla maustetut maa-artisokkapalat täydensivät upeasti toisiaan ollen kukin itsessäänkin herkullisia. 

Muhitettujen maa-artisokkien ohje on todella suositeltavasta Tommy Myllymäen kirjasta "Kasvikset lisukkeena ja pääruokana". Olemme tehneet kirjasta monia ruokia sekä itsekseen tarjottavaksi että lisukkeiksi ja aina on onnistuttu. Blogiin asti ovat toistaiseksi päätyneet juurisellerirullathunajainen salvia-kurpitsa ja muhevan tyylikäs juuriselleri

Seurasimme kirjan ohjetta muuten tarkasti, mutta mantelit jätimme kauppaan. Nämä vesisyöpöt saavat jäädä sinne jatkossakin, koetamme pärjätä esimerkiksi siemenillä. Nyt käyttämämme pistaasipähkinät eivät liene manteleita parempi vaihtoehto, mutta vanhat pussinpohjat on käytettävä loppuun. Jotain pureskeltavaa kokonaisuus kyllä kaipaa. Rakuuna oli meillä kuivattua. Me emme Myllymäen kehotuksesta huolimatta kuorineet maa-artisokkia (eikä hänkään kuvan perusteella niin ole tehnyt). Muunnelmaksi ruotsalaiskokki suosittelee sitä, että vaihtaa maa-artisokat palsternakaksi, porkkanaksi tai juuriselleriksi. 

Tommy Myllymäki kehottaa syömään näitä maa-artisokkia punaisen lihan, kalan tai broilerin kanssa. Me suosittelemme erityisesti peuraa ja miksei tulevana pääsiäisenä myös lammasta.

KERMAMUHITETTUA MAA-ARTISOKKAA RAKUUNALLA
lisukkeeksi neljälle 

8-10 maa-artisokkaa (noin 500 g)
2 dl kermaa
50 g parmesaania
1 dl riivittyä rakuunaa tuoreena, hiukan vähemmän kuivattuna
3 rkl siemeniä tai pähkinöitä
rypsiöljyä

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pese maa-artisokat hyvin. Leikkaa ne koosta riippuen puoliksi tai viipaleiksi. Ruskista paloja kummaltakin puolelta uunin kestävässä pannussa rypsiöljyssä kunnes maa-artisokat ovat saaneet hieman väriä. 
Laita pannu uunin keskitasolle ja kypsennä viipaleita ensin 10 minuuttia. Kaada sitten joukkoon kerma. Jatka kypsennystä toiset 10 minuutia, kunnes maa-artisokat ovat pehmeitä. 
Ota pannu uunista, raasta päälle parmesaani, ripota joukkoon rakuuna ja siemenet. 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Ilmailumuseoita Hanoissa

Useissa Vietnamin kaupungeissa on sota-aikaan liittyviä museoita, luonnollisesti, ovathan sodan järkyttävät muistot vielä tänäkin päivänä läsnä. Minulle sotamuseoissa kiinnostavinta on ilmailuun liittyvät asiat. Tässä jutussa on kooste Hanoin sotamuseoiden ilmailuannista.

Vietnamin ilmavoimien ja ilmapuolustuksen museo


Ensimmäisenä esittelyssä on Hanoin paras ilmailuun liittyvä museo, Vietnamin kansan ilmavoimien ja ilmapuolustuksen museo, joka sijaitsee entisen Bach Mai lentoaseman alueella. Edellisessä kuvassa on museon pääportti. Nykyisin alue on jo rakennettu täyteen, mutta Bach Mai -lentokenttää käytettiin vielä toisen Indokiinan sodan aikana ilmapuolustusjohto- ja ohjauskeskuksena. Museo kertoo Vietnamin ilmavoimien historiaa perustamisestaan nykypäivään. Päärakennuksesta löytyy ilmavoimien henkilöjen elämäkertoja, virkapukuja ja lentoasuja. Lisäksi esillä on muutamia lentokoneiden moottoreita ja aseita.




Museon ulkonäyttelyssä on lukuisia hävittäjiä, helikoptereita, lentäjien harjoittelussa käytettyjä potkurikoneita sekä tutkalaitteita.

Mikoyan-Gurevich MiG-21 Fishbed (rekisterinumero 5020).

 Varsin näyttävä kuljetushelikopteri Mil Mi-6 Hook.


Yhdessä kulmauksessa esitellään alasammuttuja amerikkalaiskoneita, joihin kuuluu tämä Phamtom hävittäjä.

Viereisen kauppakeskuksen ikkunosta avautuu hieno yleisnäkymä ilmailumuseolle ja entiselle lentoaseman alueelle.

Vietnamin ilmavoimien ja ilmapuolustuksen museo
(englanniksi Air Force and Air Defence Museum)
Osoite: 73C Trường Chinh, Khương Mai, Thanh Xuân, Hà Nội, Vietnam (kartta)


Vietnamin sotahistorian museo


Toisena suosituskohteena on Vietnamin sotahistorian museo, joka esittelee Vietnamin eri sotien historiaa ja vaiheita. Museon suurin kone on Vietnamin kansallisen lentoyhtiön Ilyushin Il-14.

 Amerikkalaisten kuljetushelikopteri Bell UH-1H Iroquois, joita on Vietnamissa useassa museossa esillä.
US Navy väreissä oleva Douglas A-1E Skyraider (rekisteri 132436).  

Pääportilla näytillä oleva Mig-21 hävittäjän (rekisterinumero 4324) kerrotaan ampuneen alas 14 vihollista Vietnamin sodan aikana. 

Museon yksi keskeisimmistä nähtävyyksistä on Vietnamin sodan Operation Linebacker II aikana alasammutun amerikkaisen B-52 pommikoneen jäännöksistä tehty monumentti. Lentokoneiden lisäksi museossa on esillä lukuisia panssarivaunuja, valokuvia ja tarinoita. 

Vietnamin sotahistorian museo (englanniksi Vietnam Military History Museum)
Osoite: 28A Điện Biên Phủ, Điện Bàn, Ba Đình, Hà Nội, Vietnam (kartta)
Pääsylippu oli kesällä 2019 40000 VND ja lisäksi 30000 VND maksu jos käyttää kameraa


B-52 Voiton Museo

Amerikkalaisten B-52 pommikoneet kylvivät tuhoa Vietnamissa ja siten niiden alas ampuminen on vietnamilaisille iso asia. Asialle on pyhitetty yksi museo Hanoissa. 

Museon pihalla on tuhoutuneen B-52 pommittajan jäänteet.


Sisätiloissa esitellään kansan taisteluja ja muuta sotahistoriaa. 

Ulkona katoksessa on esillä yksi Vietnamin ilmavoimien menestyksen pilareista, eli Mig-21 hävittäjä. 
Ulkonäyttelyssä on lisäksi ilmatorjuntatykkejä sekä tutkalaitteistoja. 

B52 Voiton museo (engl. B52 Victory Museum, vietnamiksi Bảo tàng Chiến thắng B-52)
osoite: 157 Đội Cấn, Ngọc Hồ, Ba Đình, Hà Nội, Vietnam (kartta)
Museo on ilmainen.