Sivut

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Kuhaa ja purjokastiketta


Pääsiäisenä tuli vierailtua Pappan luona Savonlinnassa. Hän antoi tehtäväksemme tyhjentää pakastinta, josta löytyi mm. viime syksynä verkkoon tarttuneiden kuhien fileitä. Kalaruokien valmistamisessa meidän taloutemme on aika lapsenkengissä vielä, mutta kokeilemalla erilaisia juttuja opimme lisää...

Seuraava ohje löytyi täältä

1 kuhafile / syöjä
kananmuna
korppujauhoja
suolaa, valkopippuria
paistamiseen voita

Purjosipulikastike:
keskikokoinen purjo
1 dl vettä
2 dl kuohukermaa
suolaa, valkopippuria

lisäksi:
keitetyt perunat

Tee ensin kastike. Halkaise purjot, huuhtele ne hyvin ja leikkaa poikittain ohuiksi suikaleiksi. Pane purjot ja vesi pannulle. Keitä kovalla lämmöllä sekoittaen kunnes vesi on haihtunut. Lisää kerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Nosta syrjään, kuumenna tarvittaessa ennen tarjoilua.

Mausta kuhafileet suolalla ja pippurilla. Vatkaa muna ja kasta fileet siinä ja sitten korppujauhoissa. Paista voissa kauniin ruskeiksi.

Meillä kävi paistamisen kanssa hiukan heikosti. Kala tummui päältä luvattoman paljon ja paistaminen loppui siihen. Lautaselle päätyivät näin fileet, jotka eivät olleetkaan lävitse kypsiä... ei kun uudestaan pannulle! Eli opimme, että kalan annetaan sulaa kunnolla ennen paistamista ja paistamislämpötila on eri kuin pihvien :) . Lopputulos oli kuitenkin maistuvaa ja opituilla asioilla seuraavalla kerralla satsi onnistuu (varmasti?) paremmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat