Sivut

torstai 15. toukokuuta 2008

Grillatut halloumi-päärynäleivät


Tänään kokeiltiin hiukan kevyempää päivällistä, mutta grillatut halloumi-päärynäleivät osoittautuivatkin yllättävän tuhdeiksi. Tämä mainio leipäohje on bongattu Sylvia Danielssonin "Piknikille!" –kirjasta.

Halloumi on Kyprokselta lähtöisin oleva maukas ja hiukan kumimainen juusto. Halloumilla on muita juustoja korkeampi sulamispiste, minkä ansiosta se soveltuu hyvin esim. grillaamiseen. Pienen googlettamisen tuloksena voin sanoa, että hyvin usein halloumia tarjoillaan nimenomaan grillattuna tai pannulla paistettuna. Ilmeisesti halloumin lämmönsietokykyä halutaan käyttää hyväksi, kun niin suosittua tuntuu sen paistaminen olevan. Silti suoraan paketistakin se maistui hyvin ainakin minulle. Perinteisesti halloumin valmistuksessa on käytetty lampaan- ja vuohenmaidon seosta, mutta ostamamme halloumi sisälsi lisäksi lehmänmaitoa. Lisätietoja Wikipedian halloumi artikkelista.

Danielssonin Piknikille!-kirjassa on mukavia pikkupurtavia, mutta nämä leivät olivat ensimmäinen kokeilemamme resepti. Kahdelle hengelle tuhdit leivät saat aikaan seuraavista raaka-aineista:

4 viipaletta maalaisleipää (tai vastaavaa)
oliiviöljyä
1 pkt (200g) halloumia
1 päärynä
hiukan pähkinöitä rouhittuna
juoksevaa hunajaa
tuoretta timjamia

Viipaloi päärynä ja halloumi. Grillaa leipää, päärynää ja halloumia grillissä makusi mukaan, kuinka tummaa haluat. Otat ainekset grillistä. Levitä päärynä ja halloumi viipaleet kahdelle leipäviipaleelle. Levitä päälle hiukan hunajaa päälle. Ripottele pähkinärouhetta ja tuoretta timjamia. Aseta toiset leipäviipaleet kansiksi.

Alunperin nämä on tarkoitettu piknik-eväiksi, mutta me söimme ne heti grillin lämpöisinä. Voi olla että nämä leivät lässähtävät levätessään, mutta varmaan maistuvaisia myöhemminkin nautittuna. Halloumi ja päärynä ovat mielenkiintoinen ja maukas yhdistelmä.

6 kommenttia:

  1. Oiiiiii. Näistä tulee muuten mieleen Täydellisen päivän jakso, jossa Sara valmisti sellaisen lounasleivän, johon tuli roquefortia, rucolaa ja konjakki-hunaja-saksanpähkinä-kastike, näytti meinaan makoisalta. Tässä on jotain samaa ja yhtä kutkuttavaa :-) Päärynän olen itse löytänyt vasta tänä keväänä salaatteihin ja muutenkin ruokaan, sopii vaikka ja minkä suolaisen pariksi, fetan kanssa nyt kaikkein arkisimmin.

    Hieno ohje. Kunhan vielä opettelen leipomaan maalaisleipää speltistä niin näitä saadaan tässäkin huushollissa :-D

    VastaaPoista
  2. hyvää kyllä oli, sen voin taata! tosta satsista juustoa piti riittää neljälle, mutta me syötiin kyllä kahdestaan...kuten sunkin blogissa joskus sanoin, kauhalla syömällä saa hyviä annoksia alas ;)

    itsetehtyä maalaisleipää - huippua! mä olen vasta sämpyläasteella... täytyykin tulla kurkistelemaan keittiöösi kun saat siitä postauksen ilmoille.

    VastaaPoista
  3. kuvasta tykkään!ihana! :))

    VastaaPoista
  4. kiitos pilvi. mun idea, pastapään toteutus :)

    VastaaPoista
  5. Kaikkea sitä löytää kun googlettelee ohjeita joita aikoo kokeilla! Minä myöhäisheränneenä ostin tuon kirjan vasta viime viikolla, ja heti kokeilin näitä leipiä. Tosi hyviä! :)

    VastaaPoista
  6. Kaikkea tosiaan :). Meidän kirjamme oli kirjastolaina. Muistan kyllä että leivät olivat huisin hyviä!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat