Sivut

maanantai 26. toukokuuta 2008

Susan haastevastauksen testaaminen


Annoimme Kulttuureja sekoitellen-blogin Susalle salamahaasteeksi kehitellä jotain tryffeliöljystä. Reseptin tulisi olla valmistus- ja/tai nauttimisvaiheessa tunnelmaltaan sopiva Norah Jonesin musiikkiin. Ja millaisen vastineen saimmekaan!

Susa oli päätynyt fondueen, jossa tryffeliöljyä oli peräti ½ desiä. Susan kuvaama video fondue-kattauksella, musiikilla ja elävällä liekillä oli todella tunnelmallinen. Teimme fonduen muuten Susan ohjeen mukaan, paitsi Kirchiä emme käyneet ostamaan. Lisäsimme notkeuden vuoksi myös hiukan enemmän valkkaria. Valmistimme Susan ohjeen puoliksi kahdelle, mikä oli ihan passeli määrä. Toki enemmänkin olisi voinut syödä... :)

Olemme nautiskelleet erilaisia fondue-settejä aiemminkin, mutta Susan käyttämistä upotettavista vain leipä oli tuttu. Kaikki sopivat oikein hienosti tryffelisen juustoseoksen makuun! Henkilökohtainen suosikkini oli parsa, Pastapää piti eniten päärynästä.

Viikonloppumme alkoi siis perjantaina loistavasti, kun fondueta nautiskellessamme taustalla soi Norah Jonesin live dvd vuodelta 2004 Handsome Bandin kanssa. Kiitos kaunis Susalle! Tämä tryffeliöljyfondue ei varmasti jää viimeiseksemme.

"What did you say?
I know what you were singing
But my ears won't stop ringing

Long enough to hear
Those sweet words
And your simple melody
I just have to hear
Those sweet words
Spoken like a melody
I just want to hear
Those sweet words"

4 kommenttia:

  1. Ihanaa etta tekin tykkasitte fonduesta!
    Ajattelin tehda sita taas uudestaan, ja kokeilla myos omenaa :)

    VastaaPoista
  2. me ollaan aikaisemmin upoteltu juustoon leivän lisäksi luumua ja nektariinia. Itse pidin varsinkin luumusta. olisi mielenkiintoista tietää mitä kaikkea ihmiset erilaisiin fondue"keitoksiin" upottavat

    VastaaPoista
  3. Meillä ei olla vielä ehditty ahkeroida teidän salamaruokaa. Miespuolinen on kyllä kovasti mankunut vaniljaista katkarapupastaa... Ehkä tässä taas jotain ehtiikin, tuntuu kuin elämä olisi taas alkanut, kun ehtii viikollakin olla kotona ennen klo 21... :)

    VastaaPoista
  4. eipä kai sillä mitään kiirettä ole ;) me vaan haluttiin heti testata tota fondueta kun kuulosti herkulta - ja olikin!

    se pasta on muuten yhtä nopee tehdä kun pastat aina, joten jos tuutte vaikka kasilta kotiin niin ehtii vielä :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat