Sivut

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Chili con carne ja quinoa

Perusjauhelihakastike on mukavaa arkiruokaa, mutta vaihteeksi on kiva tehdä siitä hiukan tuhdimpaa. Silloin Chili con carne on oiva vaihtoehto. Aiemmin teimme Chili con carnea Sami Garamin tapaan. Nyt vertailtiin parin bloggaajan (Polkkapossun ja puolikiloa voita) versioita, sovellettiin niitä ja lisättiin hiukan omaa näkemystä tehden Chili con carne seuraavista aineista.

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 chili
250 g jauhelihaa
1 tlk kidneypapuja
500g paseerattua tomaattia
½ paprikaa silputtuna
mustapippuria
oreganoa
timjamia
juustokuminaa
worcestershire -kastiketta
HP:n -maustekastiketta
1 tl hunajaa

Aloitin freesaamalla silputtuja sipuleita voi-öljyseoksessa ja hiukan sokerilla höystettynä. Sitten jauheliha sekaan paistumaan. Monesti ohjeissa on 400 g jauhelihaa mutta me käytettiin pakkasesta vajaa paketillinen, joka mielestäni riittää mainiosti. Kun jauheliha on saanut väriä, heitä sekaan paprikasilppu, pavut ja paseerattu tomaatti. Mausta listalla olevilla mausteilla. Anna hautua noin 10 minuuttia.

Hyppysellisen lisäys: Kokeilimme lisukkeena quinoa. Emme olleet moisesta kuulleetkaan ennen eilistä Muulin reseptointia jonkinmoisen, mielenkiintoisen karjalanpiirakan tiimoilta. Luulin quinoaa nimensä perusteella hedelmäksi (onko pakko tunnustaa oma tyhmyytensä näin julkisesti?!), mutta kyseesssä onkin ryyni. Polkkapossu on tarinoinut tuosta etelän kaviaarista enemmänkin. Muita quinoa ohjeita löytyy ihan tuoreeltaan esimerkiksi Pastanjauhajilta , joiden keittiössä ryynistä on taiottu salaattia. Itubiodyn tarjoaa tietoa quinoasta kompaktisti. Ja jos tuote on jollekin muullekin uusi, mainittakoon että paketti löytyi ainakin Prismasta puuroryynien kanssa samasta hyllyväliköstä.
Me siis vain simppelisti keitimme ryynit huuhdeltuamme ne. Vettä tulee olla tuplaten ryyneihin nähden. Quinoat siis kiehuvaan veteen ja haudutetaan noin vartti. Oli kyllä hyvä lisäke. Koostumukseltaan mukava, aika hentoinen. Maku on kuulemma pähkinäinen, vaikka me emme tällaista särmää ryyneistä saaneetkaan. Uusia juttuja on kiva kokeilla, joskus terveellisiäkin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat