Sivut

maanantai 18. elokuuta 2008

Metsästäjänleivät


Syksy on tullut ja metsästä alkaa saamaan sieniä. Teimme retken lähimetsään ja löysimme muutamia yksittäisiä kanttarelleja. Eipä niistä mitään seurueelle tarjottavaa sieniherkkua saanut aikaan, mutta päätettiin tehdä iltapalaksi lämpimät metsästäjänleivät. Nykyään tulee harvoin tehtyä lämpimiä voileipiä, kun mieluummin teemme melkein samalla vaivalla pitsat. Teimme kokolihaleivät kun kesäisestä grillailusta oli sopivasti jäänyt pakkaseen possunleikkeitä. Näissä aineiden määrä ei ole mitenkään kriittinen, laita aineksia makusi mukaan. Lämpimiin metsästäjän leipiin tarvitaan:

sieniä (meillä kanttarelleja)
sipulia
ranskankermaa
suolaa ja pippuria
porsaanleikkeitä (grillattuna)
juustoraastetta
paahtoleipäviipaleita
margariinia
(ketsuppia)

Aloita homma pilkkomalla sipulit ja sienet. Paista ne pannulla, niin että sipulit pehmenevät. Kaada sekaan ranskankerma ja lämmitä. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Kokoa leivät. Voitele leivät ensin margariinilla ja levitä halutessasi päälle kevyesti ketsuppia. Nosta yksi porsaanleike per leipä. Kauho seuraavaksi sieniseosta leikkeen päälle ja lopuksi vielä juustoraastetta. Lämmitä leipiä 250 asteisessa uunissa kunnes juusto sulaa. Mukavaa iltapalaa ja ennen kaikkea kivointa on nauttia itse poimittuja sieniä.

4 kommenttia:

  1. Näyttää kovin herkulliselta .. juuri nyt maistuisi!!

    VastaaPoista
  2. kiitos helmiliina! kyllä maistui meillekin, joskin sieniä olisi toivonut olevan enemmänkin.
    täytyy vielä sanoa että oli niitä sentään enemmän kuin tuossa pienessä kuvassa ;)

    VastaaPoista
  3. aah, herkkuleipiä! sienet on ehkä parasta mitä metsä tarjoaa kesällä ja syksyllä.
    Harmi ettette voi osallistua ruokahaasteeseen tällä kertaa :(
    Ikäviä nuo allergiat.

    VastaaPoista
  4. oliivia mekin tykätään kovasti sienistä!

    juu harmi on. aion silti kokeilla toisten tuotoksia (kun Pastapää on työmatkalla). Monet ovat meinaten niiiin herkullisen näköisiä, että toki haluan maistaa ja lapsilla niitä maistattaa, mutta en taas halua kiusata Pastapäätä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat