Sivut

tiistai 7. lokakuuta 2008

Kaalilaatikko

Keittiön perusteos Ruokatorstai* tarjosi jälleen maittavan ohjeen, nyt vuorossa kaalilaatikko. Tämä on perus arkiruokaa, joskin valmistamiseen menee niin kauan että arki-ilta ei tahdo riittää. Ohje oli kuudelle hengelle, mutta ajattelimme tehdä siitä puolikkaan annoksen. Yllättävää oli että puolikas annos täytti kokonaisen uunivuoan ja siitäkin olisi noin kuudelle hengelle riittänyt. No, riippuu tietysti paljonko yksilö mättää ruokaa lautasellensa. Kaapissa ei ihan kaikkea ohjeen mukaista ollut, joten sovelsimme myös raaka-aineita. Tässä ainekset yhteen uunivuoalliseen:

1 kg keräkaalia (meillä oli siitä noin 250 g punakaalia)
3 dl vettä
0,5 lihaliemikuutio
suolaa
maustepippuria rouheena
meiramia (meillä sitä ei ollut)

1,5 dl rikottuja esikeitettyjä ohrasuurimoita
3 dl maitoa
2,5 dl vettä
0,5 lihaliemikuutio
suolaa
200 g jauhelihaa
30 g voita
2-3 rkl siirappia
korppujauhoja

Silppua kaali pieneksi ja laita ne isoon kattilaan. Lisää vesi, lihaliemikuution puolikas, maustepippuri, meiramia ja suolaa. Keitä kannen alla noin 50 minuuttia. Laita toiseen kattilaan ohrasuurimot, nesteet, puolikas lihaliemikuutio ja hiukan suolaa. Keitä tätä keitosta noin puoli tuntia. Varo ettei maito pala pohjaan. Lisää raaka jauheliha ohuena lättynä kaalien päälle. Kypsennä kymmenisen minuuttia. Kun liha on kypsynyt, riko se kauhalla muruiksi ja sekoita. Lisää toisesta kattilasta ohraseos kaalien sekaan. Lisää voi ja siirappia reilusti. Tarkista maku ja lisää suolaa tai siirappia tarvittaessa. Omasta mielestä kaalilaatikko on sitä parempaa mitä makeampaa se on. Kun seos on mieleisesi makuista, kaada se voideltuun vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista laatikkoa 200 asteessa noin vartti ja sitten tunnin verran 150 asteessa. Kaalilaatikosta tulee sen parempaa mitä kauemmin se saa olla miedossa lämmössä, eli vähän sama kuin joululaatikkojen kanssa. Siitä tulikin mieleen, että täältä näet montako yötä on tänään jouluun: http://www.santagreeting.net/?deptid=9934.

Tarjoa kaalilaatikko puolukkasurvoksen/hillon kanssa. Tämä on erittäin hyvää myös seuraavana päivänä lämmitettynä.

*Huomenna Stockan Pöllöillä päivillä kirja on tosi hyvässä tarjouksessa: 35 e! (norm. 65 e)

7 kommenttia:

  1. Kaalilaatikko on hyvää, ja tämä varsinkin kuulostaa hyvältä, ensin keitetään ja sitten paistetaan. Pitkä haudutus mehevöittää lopputuloksen.

    VastaaPoista
  2. minä aluksi motkotin tuota paistelua ja keittelyä, mutta aivan kuten sanoit - haudutus mehevöittää!

    väritys tuli punakaalin ansiosta mielenkiintoiseksi (ei välttämättä perinteistä herkullisemman näköiseksi) .

    VastaaPoista
  3. Kaalilaatikko on huikean hyvää arkiruokaa, mielestäni kaiken pitkällisen haudutuksen ja odottelun arvoista. Ja pointsit muuten siitä, että olette saaneet otettua myös herkullisen kuvan kaalilaatikosta - itse en moisessa ole vielä onnistnut :D

    VastaaPoista
  4. kiitos sanna kuvakehusta! ei ollutkaan mikään helppo homma, mutta olemme itsekin tyytyväisiä. ohrattokaan ei ole mikään helpoin kuvattava...

    niin on, olemme samaa mieltä siitä että kaalilaatikko on odottamisen arvoista! menisi varmaan ihan yhtä hyvin soijarouheellakin, niin saisi kasvisversion mutta protskuja kuitenkin.

    VastaaPoista
  5. Hyvä muistutus kaalilaatikosta! Pitäisikin varmaan sellainen piakkoin yrittää väsätä, kun kaaliakin olisi melko sopiva määrä valmiiksi odottelemassa. Ihan tuli nälkä ohjetta tutkiessa, vaikka äskettäin tulin syömästä...

    Tällä teidän etusivulla on nyt kyllä niin hyvä lista että pitää varmaan käydä pian omena, siideri, punajuuri ja kurpitsa ostoksilla myös :P

    VastaaPoista
  6. Tehtiin tätä eilen, ja tuli tosi hyvää! Muunneltiin ohje kasvissöjälle sopivaksi, mutta muuten pitäydyttiin alkuperäisohjessa.

    VastaaPoista
  7. petra: pahoittelut ensin etten ole huomannut kommentoida :(. itselläkin on käynyt monesti niin että jonkun muun postaus on antanut muistutuksen itselle jostain hyvästä ruuasta jota ei ole pitkään aikaan tehty.

    henna: kiva että teillekin maistui! on se kaalilaatikko kyllä niiiiin hyvää! ja Salosen Eeva hyvä reseptinikkari ;)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat