Sivut

lauantai 4. lokakuuta 2008

Kolmen sipulin piirakka

Tässä piirakassa pääsin testaamaan toistamiseen perunamuussipohjaa. Kyllä se vaan toimii, ei voi valittaa. Ohje pohjaan löytyy täältä, mutta pistetään selvyyden vuoksi vielä tähänkin.

Täyte- ja munamaitoseos sekä salvianlehdet ovat omaa kokeiluani monia reseptejä sekä jääkaappimme sisältöä tutkailtuani. Toimi hyvin. Salvianlehtiä oli hankala pilkkoa lusikalla, joten syömiseen suosittelen haarukkaa ja veistä.

Pohja:
75 g voita
1 sipuli ohuina (puolikkaina) renkaina
150 g vehnäjauhoja
125 g perunasosetta

Täyte:
3 sipulia pilkottuna
kaksi valkosipulinkynttä pilputtuna
pätkä purjosipulia pilkottuna
1 dl juustoa raastettuna

Munamaito:
2 munaa
1 dl ruokajogurttia
2 dl maitoa
1 rkl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
salvian lehtiä

Sulata pannulla 25 g voita. Lisää sipuli ja paista kunnes pehmenee. Anna jäähtyä hetkisen. Laita samantien paistumaan täytteen sipulit. Kuutioi loput voista ja nypi se jauhojen sekaan. Sekoita joukkoon perunasose ja ensiksi paistettu sipuli nesteineen. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ainekset pehmeäksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuokaan. Painele reunat ylöspäin.

Perheessämme on eri koulukuntia siitä, kuinka pieninä paloina ja pehmeinä täytteen sipulien tulisi lopulta olla. Joten se täytyy vain kokeilla omalla "yleisöllä". Kippaa paistetut sipulit piirakkapohjalle ja ripsuttele päälle juustot.

Sekoita munamaitoaineet keskenään. Kaada täytteen päälle peittämään sipulit. Asettele päälle vielä salvianlehdet. Paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Nautiskele iltateellä kynttilöiden luodessa tunnelmaa pimentyvään syysiltaan.

3 kommenttia:

  1. ONpa jännä pohjaratkaisu, vaan varmaan hyvää. Tässähön ihan lähtee ajatus liikkeelle.

    VastaaPoista
  2. Nuo salvianlehdet piirakan päällä ovat kauniit. Ja sipulipiirakka klassikko - ihanaa.

    VastaaPoista
  3. satujatar, itsekin kokeilin tätä pohjaa vasta vähän aikaa sitten ekaa kertaa, toimii!

    sammakko, ehkä huomasitkin että teiltäkin on käyty ohjeistusta vakoilemassa, etenkin munamaito-seoksen suhteen :). salvianlehdet olivat paitsi kauniit, myös hyvä makulisä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat