Sivut

torstai 16. lokakuuta 2008

Moussaka oikaisten

Olen jo pidempään halunnut kokeilla moussakaa, ilman Garamin raasteita. Ihan siis vain kokeilun vuoksi, sillä Garaminkin ohje oli huippu!

Oliivia Paremman puoliskonsa kanssa oli pyöräyttänyt munakoisoisen vuoan ilman valkokastikekeittelyitä, mikä sopii minulle. Meillä bechamelit hoitaa Pastapää, jolla on enemmän kärsivällisyyttä (tällaisten asioiden suhteen).

Oli todella herkullinen versio tämäkin, suosittelemme! Itse oikaisin vähän koisojen uunituksen kanssa ja maustin vain hitusen eri tavalla. Salvia oli mielestämme oiva lisä tähän ruokaan.

Moussaka

n. viidelle nälkäiselle
2 munakoisoa (n. 600 g)
suolaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä pienittynä
400 g (karitsan)jauhelihaa
2-3 rkl tomaattipyrettä
500g paseerattua tomaattia
tuoretta rosmariinia
tuoreita salvianlehtiä pienittynä
mustapippuria
liraus hunajaa
worcestershirekastiketta
suolaa
1 kananmuna
2 dl ruokajugurttia
2 dl juustoraastetta (esim. parmesan)

Huuhtele munakoisot, leikkaa ne viipaleiksi pituus- tai leveyssuunnassa, ei sen niin väliä. Levitä munakoisoviipaleet ritilälle ja ripsuttele päälle suolaa. Mahdollinen kitkeryys hiostuu pois parissakymmenessä minuutissa. Pyyhi koisojen pinnalle kertyneet nestehelmet vaikkapa talouspaperilla.

Kuori ja hienonna sipulit, kuullota pannulla öljytilkassa hetken aikaa. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää tomaattipyree ja paseerattu tomaatti. Mausta mielesi mukaan. Anna porista hetken.
Voitele laakea uunivuoka, lado kerroksittain munakoisoa ja jauhelihakastiketta, niin että alin ja ylin kerros on munakoisoa.

Vatkaa muna ja jugurtti sekaisin, lisää raastettu juusto ja sekoita joukkoon. Kaada seos moussakan päälle.

Kypsennä 200 -asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia. Anna vielä vetäytyä hetken ennen tarjoilua.

Meillä moussaka nautittiin vihersaatin ja Kuubalaisen sekaleivän kera. Ähkyksi asti!

3 kommenttia:

  1. Mussakassa on jotain samaa kuin lasagnessa. Itse ainakin molempia syön aina liikaa, ovat pervanat niin hyvää.

    Sanavahvistus alkaakin et xl...

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, tämä se vasta on varsinaista herkkua! Tuo bechamelin keittely on kyllä aina oma lukunsa, allekirjoittanut kun ei oikein vieläkään hallitse sitä niin mallikkaasti kuin pitäisi. Ärsyttävää touhua :D

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat