Sivut

maanantai 12. tammikuuta 2009

Perillä Venetsiassa

Saavuimme Venetsiaan lämmittävien auringonsäteiden saattelemana lauantaina. Vaporetto eli vesibussi keinutti meitä aaltoja pitkin lentokentältä suoraan lähipysäkillemme Muranon ja Lidon saarten kautta. Pian kaksivuotias tyttäremme hoki vain ”akka” eli ankka kun näki puluja ja ”että” kun silmä osui veteen. Toivottavasti tätä ei jatku koko kahta kuukautta ;).

Asetuimme Castellon sestierissä, kaupunginosassa, olevaan vuokra-asuntoomme Pastapään allekirjoitettua tarvittavat paperit. Keittiön ikkunasta aukeavat näkymät viereisen talon seinään ja lastenhuoneesta Via Garibaldi-tielle.
Keittiömme on kai ruokablogin kannalta oleellista esitellä. Täällähän näkyy kuvina kotikeittiömme ja tässä nyt köökkimme täällä Italiassa. Eipä ole kauneudella pilattu, mutta meneehän tämä nyt pari kuukautta.
Varustus kattaa kaksi toimimatonta pyykinpesukonetta (josta toisen korjaamista olemme toivoneet hyvin pikaisesti, sillä toimme kaikki kamat lentokoneessa), mikron, jääkaapin pakastinlokeroineen, kahvinkeittimen ja kaasuhellan sekä –uunin. Tuossa kaasussa onkin vielä opettelemista, mutta eiköhän se tästä. Hana on ainakin riittävän ylhäällä altaasta jos haluaa lorottaa vettä kolmekymmentälitraiseen kattilaan.
Keittiövälineet ja astiat olivat ihan asialliset, osa jopa uusia. Saksan edellissyksyn visiitistä oppineena osasimme ottaa kotoa jo kunnon keittiöveitsen. Se ei ollutkaan turhaa, sillä nykyisen keittiömme vastaava ei hirveästi leikkaa. Astiat nyt eivät ole mitenkään silmiähivelevän kauniita tai muotoilullisesti hienoja, mutta menevät kyllä.

Keittiöstämme puuttuu mainoksessa mainittu astianpesukone, jota pärräsin kyllä hetken aikaa. Tiskiä tulee meidän taloudessa aika paljon, eikä tiskaaminen ole ihan lempipuuhaani.

Olen häärännyt keittiössä vasta parin pastan ja yhden punaviinirisoton verran, mutta eiköhän pian päästä blogattavaankiin materiaaliin käsiksi.

Kulmakuntamme vaikuttaa varsin lupaavalta, myös ruokien raaka-aineiden saannin kannalta. Siitä lisää myöhemmin.
Kökköä täällä on nyt se, ettei asunnossa ole nettiä eikä ilmeisesti kohtuuhintaan ole mahdollista saadakaan. Muiden blogeissa vierailu jäänee nyt valitettavasti vähälle. Asiaa selvitellään vielä...

12 kommenttia:

  1. Olipa kiva kuulla, että olette päässeet mukavasti perille! Keittiökin vaikuttaa ihan hyvältä, ja tuo hana on kyllä aika hupaisa :-) Muutenkin näkymät ovat tosi kauniit ja "italialaiset". Mukavaa viikonjatkoa teille!

    VastaaPoista
  2. Oi miten jännää, ja kaunista!

    Voin kuvitella että teidän porukan tiskeissä riittää puuhaa. Mä olen tänään kokkaillut ihan vain itselleni ja kokonaista kaksi kertaa ja en voi olla kuin ihmettelemättä miten kauan ihminen voikaan viettää päivästä tiskialtaan ääressä :D

    VastaaPoista
  3. Kiva nähdä nyt postaus Venetsian puolelta! Ja tosi mielenkiintoista katsella kuvia sieltä teidän kulmilta.Tuo viimeinen kuva punaisine auringonlaskuineen on hieno!Toivottavasti se teidän nettiongelma asunnossa järjestyy!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa kuulla kuulumisianne! Tuo tienäkymä on aivan ihana.

    VastaaPoista
  5. Oikein mukavaa aikaa teille Venetsiaan :) Ikkunanäkymät ovat ihanat! Keittiön hanan allahan voisi vaikka kylpeä :D Toivottavasti kuulemme teidän kokkailuista piakkoin.

    VastaaPoista
  6. netin puute syö kyllä, voin uskoa. Mutta pitäkää hauskaa ja nauttikaa paikasta. ja muistakaa että italialaisilla on "ee, different brain!" - niinkun joku sikäläinen mulle joskus sanoi :)

    VastaaPoista
  7. Oivoi, olen kevyesti kateellinen teille. :) Toivottavasti laitatte paljon kuvamateriaalia ympäristöstä ruokien lisäksi. Venetsia on aika korkealla matkatoivelistalla... Ja kaasuhella on tosi kätevä kunhan sen oppii, säädöt toimii nopeasti. Kaasu-uunista en kyllä itse koskaan tykännyt.

    VastaaPoista
  8. kiitos kaikille kommenteista!
    nettiä tuskin saadaan, joten minun täytyy valitettavasti tyytyä pyrähdyksiin täällä. Pastapää sitten postailee töistä päivisin offlinena kirjoitettuja juttuja.

    t: hyppis ja pastis

    VastaaPoista
  9. Onpa kaunis auringonlasku. Venetsia ihana kaupunki, mutta kallis.

    Jään mielenkiinnolla odottamaan Italian keittiössä valmistettuja ruokia.

    VastaaPoista
  10. arleena: niin se oli!
    Venetsian kalleus on aika suhteellista. läheiset pikkukauppamme ovat samanhintaisia tai halvempia kuin Suomessa. ja joitakin ruoka-aineita, jotka Suomessa ovat ns. ylellisyystuotteita, ovat täällä halvempia suuren käytön vuoksi. tästä esimerkkinä vaikkapa Buffala-mozzarella. turistipaikat ovat hirmukalliita, mutta me pystymme onneksi välttämään ne. ystävämme oli viime keväänä täällä häämatkalla ja pulittivat San Marcon aukiolla oluesta ja teestä 18 euroa. huh!

    mukava kuulla että seurailet ruoanlaittoamme täälläkin!

    VastaaPoista
  11. ompa kertakaikkiaan sympaattiset näkymät sieltä asunnosta teillä - mitä unelma-aikaa tuo varmasti on teille, saa olla kuitenkin omalla perheellä siellä kokemassa kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
  12. Risulinna: unelmalta tämä tuntuukin!

    mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle! komeat ne on näkymät teilläkin!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat