Sivut

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kyyttöä grillissä sekä juureskakku kuninkaallisille

Eilen meillä oli vieraana prinssi perheensä kanssa, sekä yksi prinsessa. Otsikko on hiukan harhaanjohtava: pieni miespuolinen joutui vielä syömään omia eväitään, jotka vanhemmat toivat kylmälaukussaan mukanaan. Se oli broiskua ja kukkakaalia jääpalakuutiopaloina perunan joukkoon sötkötettynä. Hienosti näytti maistuvan! Prinsessa, ja prinssin vanhemmat söivätkin sitten perheemme kanssa vähän palaisempaa ruokaa:

kyytön entrecote
juureskakku

Kyytön lihaa ostimme taannoin entrecôtena. Liha oli hurjan hyvää grillattuna. Poikamme totesi juuri näin syötyään oman lautasensa tyhjäksi lihasta.

Jukka yksinkertaisesti leikkasi huoneenlämpöisen lihan pihveiksi, suolasi ja mustapippuroi ja kypsensi kuumassa grillissä kolme minuuttia per puoli. Liha jäi sisältä juuri oikean punaiseksi, ihanan mehukkaaksi. Lautasella pihville ripsuteltiin vielään sormisuolaa, joka todella kruunasi lihan. Vielä pyöräytys mustaherukkasiirapissa ennen suuhun suuntaamista...!

Jos itse olet kiinnostunut ostamaan maatiaiskarjan lihaa, osoitteita ja numeroita löytyy täältä.

Kyytön seuraksi lautaselle päätyi juureskakku, joka on mukaeltu tästä reseptistä. Ei loistavaa, mutta ihan kiva. Juureksia tulee syötyä liian vähän ja tässä kerralla paljon.

JUURESKAKKU

Seuraavat kasvikset kuoritaan ja paloitellaan:

1 sipuli siivutettuna
1 nauris puolitettuna ja siitä siivutettuna
hiukan lanttua pilkottuna
2 palsternakkaa pilkottuna
5 porkkanaa suirotettuna
1 juuriselleri pilkottuna

½ dl vettä
½ kasvisliemikuutio
(ruusu)suolaa
(tuoretta) timjamia
voita voiteluun ja loppusilaukseen

Voitele voinokareella uunivuoka, jonka halkaisija on hiukan reilu 20 cm. Lado siihen pilkottuja vihanneksia kerroksittain niin että joka kerroksen väliin rouhit myös suolaa ja riivit timjamia. Itse laitoin päällimmäiseksi puolikkaasta nauriista tehtyjä siivuja koska pidin niitä kauniina, varsinkin "kukan muotoon" aseteltuna. Kiehauta vesi (vedenkeittimessä) ja sekoita joukkoon liemikuutio. Lisää kasvisliemi vuokaan, kansi päälle ja lykkää 175 asteisen uunin alatasolle noin tunniksi.

Ottaessasi vuoan pois uunista vuole päälle vielä hiukan voita ja anna vetäytyä vartin. Koristele tuoreella timjamilla.

Jälkkärin reseptistä raportoidaan erikseen täällä.

4 kommenttia:

  1. Oli kyllä mitä mainoin ateria mitä mainioimmassa seurassa! Mahtava lauantai kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
  2. Meidänkin mielestä päivä oli tosi kiva ja ateria kokonaisuudessaan onnistunut. oli tosi kiva saada sinutkin vieraaksi!

    VastaaPoista
  3. Prinssin seurueelle ainakin näyttää olleen hieno ateria!

    VastaaPoista
  4. :) liha oli kyllä hienoa ja panna cotta onnistui hyvin. juuresten osalta kaipasin jotain, mutta ihan ok sekin meni.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat