Sivut

torstai 26. marraskuuta 2009

Loistava punajuuriraaste maustaen tahi ei

Otsikon loistavuus viittaa niin väriin kuin makuunkin. Jestas miten olikin piristävä ja innostava raaste!

Inspiroituminen alkoi jo ajat sitten Appelsiineja ja hunajaa blogista. Koska varsinainen raastaminen tapahtui vasta tänään äkättyäni kolme kaunista punajuurenpalluraa vihanneslådassa, ei kaikkia muita Yaelianin käyttämiä raaka-aineita ollut saatavilla. Siispä sovelsin. Lopputulos oli aika erilainen, mutta maistuva tämäkin. Suosittelen! Junnumme, joka oli sillä hetkellä KissaPrinsessa hameineen ja kruunuineen, totesi raastetta maistettuaan moniselitteisesti: "Tämä on hyvää! Minä en tykkää tästä."

PUNAJUURIOMENARAASTE

3 punajuurta
2 omenaa
1 rkl hunajaa
2 rkl öljyä
sormisuolaa
mustapippuria
(tulinen Afrikka-maustesekoitusta)

Kuori punajuuret ja raasta ne raakoina. Raasta myös omenat. Meillä kotimaiset ompot raastuivat ihan kuorineen. Sekoita joukkoon loput reseptin aineet ja napsi napaan!

Lisäsin lautasella raasteen sekaan vielä Meiralta maistelulahjaksi saamaamme Afrikka-mausteseosta, joka sisältää chiliä, valkosipulia, korianteria ja kuminaa. Mauste sopi sekaan oikein hyvin ja teki satsista oikeastaan ihan eri luonteisenkin. Makeus vaihtui mausteisuuteen. Tuosta Afrikka-mausteseoksesta ensin esiin astuvat rakastamani korianterinsiemenet saaden vierelleen pian valkosipulin. Tämän jälkeen suussa tuntuu selkeästi chili, mutta mausteisena, ei polttavana. Kuminan maku pääsi esiin vain silloin tällöin. Ruuan jälkeen kielen reunoilla tunsi syöneensä chilipitoista herkkua.

Saimme Meiralta tuon mainitun mausteen lisäksi monia muitakin, joista kokeiluun on päässyt vasta muutama. Mystinen pohjola päätyi maustamaan sianjauhelihaa ja pidin parivaljakosta kovasti. Tässä mystisessä seoksessa maistuu erityisesti herkkutatti, jonka selkeää maistuvuutta pidin aika yllättävänäkin. Muina ainesosina on mm. karhunlaukkaa ja sinapinsiemeniä. Olen aiemmin hypistellyt purkkia kaupassakin, josta huomaa hyvin miten mainosmiesten nimeämisosaaminen vaikuttaa tällaiseen ruokahömelöön. Joskaan nyt en tunne itseäni kauhean höpöksi kun olen testannut tuotteen osuvan makuaisteihinikin.

Meiran uutuusmausteet saapuivat meille maustemyllyissä, jotka ovat uudelleentäytettäviä. Mausteita voi rouhia ruuan sekaan paitsi sitä valmistettaessa, myös jo valmiiseen annokseen, kuten tein punajuuriraasteen kohdallakin. Joihinkin mausteisiin ei ole lainkaan lisätty suolaa, mitä pidän plussana. Silloin saa itse valita suolansa laadun ja määrän tarkemmin. Aluksi vierastin valmista maustesekoitusta, mutta sitten ajattelin että olisin tuskin yhdistänyt näitä aineksia itsekseni ilman ohjeistusta. Joten hyvä näin!


13 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostava ja näyttävä sovellus raasteesta,nam! Pitääkin kokeilla seuraavaksi,punajuurta on nykyään lautasella useinkin.
    Ihanalta kuulostavat maustesekoitukset!

    VastaaPoista
  2. Tuota Mystistä pohjolaa hipelöitiin innokkaasti meilläkin lauantaina kun blogimiittailtiin; Pastanjauhajat kun jakoivat oman Meiran pakettinsa meidän muiden kesken. Pohjola lähti Vegemisiän Nuorelle Naiselle, itselleni jäi Provence. Sille tulikin heti käyttöä tällä viikolla, kun tarvitsin ruokaan viherpippuria, jota ei muussa olomuodossa kaapista löytynyt. Mutta sopivasti tuossa maustemyllyssä sitä oli :)


    Mielenkiintoisilta vaikuttivat muutkin uudet maustesekoitukset. Täytynee napata niistä joitain mukaan ihan itse kaupasta.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: taidan napata punajuurta taas seuraavalla kauppakeralla minäkin - ihanaa näin raakana. ja hyvä (joskin aika totuttu) yhdistää ompun kanssa.

    Virpi: olivatpas Pastanjauhajat ystävällisiä - mikä nyt ei ollut niin kauhean yllättävää heiltä ;).
    mekin ajattelimme pistää tulisimmat chilit jakoon, kun niitä ei meillä juuri kulu.

    iso positiivinen yllätys maustemyllyissä oli se, että ne olivat uudelleentäytettäviä. olen joskus törmännyt vastaaviin kertakäyttöisiin, jotka nostavat niskakarat pystyyn tuhlauksellaan.

    sekoitukset ovat ainakin toistaiseksi olleet oikein hyviä. Provencea meni lämppäreihin, maukkaasti!

    VastaaPoista
  4. Voi itku, makuelämys kiehtoisi kovasti, mutta allergiakuolo varmaan korjaisi.

    VastaaPoista
  5. millekkä olet Hanna allerginen noissa? harmillisia kyllä tuollaiset rajoittavat allergiat :(.

    VastaaPoista
  6. Miksi mulle tulee raa'asta punajuuresta niin kovin mieleen ne sen sisältämät nitriitit..? Onko tietoa poistuuko ne edes kypsennettäessä - eli siis onko ihan sama syökö raakana vai kypsänä nitriittien osalta? Voisin varmaan googlettaakin, mutta jos sattuisitte tietämään ilman (omaa) vaivannäköä ;D
    Hurjan maukkaalta tuo raaste kyllä kuulostaa ja näyttää!

    VastaaPoista
  7. Rva Patalintu. asiasta ei ollut mitään tietoa, kunnes kasvikset.fi sivultolta löytyi seuraavaa: "Punajuurikas kerää maaperästä nitraatteja, jonka takia sitä ei suositella alle yksivuotiaille lapsille. Nitraatti voi muuttua elimistössä nitriitiksi, joka heikentää hemoglobiinin kykyä kuljettaa happea soluille. Nitraatti voi myös synnyttää mahalaukussa syöpää aiheuttavia nitrosoamiineja, mutta kasvisten runsas C-vitamiinipitoisuus estää nitrosoamiinien muodostumista. Kasvisten keittäminen sekä kuoriminen vähentävät niiden nitraattipitoisuutta."

    ja eikös se niin mene että kohtuus kaikessa niin asiat pysyy hallinnassa?

    VastaaPoista
  8. Kiitos kovasti selvityksestä Merituuli! Mulle olisi käynyt ihan hyvin myös vastaus "en tiedä, tutki itse", mutta tää onkin täyden palvelun blogi ;)

    Kyllä sitä raastetta varmaan aika määriä saisi syödä ennenkuin koituisi kohtaloksi. Juuri niin, että kohtuudella niinkuin kaikkea muutakin :)

    VastaaPoista
  9. Rva Patalintu: ei kai sellaista nyt oikeasti voi kirjoittaa :). ja rupesi kyllä kiinnostamaan itseäkin. mielenkiintoista oppia aina uutta!

    VastaaPoista
  10. Hahaa, onneks meitä on muitakin ruokahömeloitä täällä Härmlandiassa. Minusta punajuuri on loistava ruokaines esim. pihveihin, laatikoihin,uunijuureksina ja salaatteihin tai lisukkeina raastettuna tai viipaleina. Laitan usein etikkapunajuuria lisukkeeksi venäiseen tyyliin majoneesin(tai smetanan), hunajan ja sipulisilpun(tai punasipulipikkelsin /-hillokkeen)kanssa.

    VastaaPoista
  11. Oletkos koittanut maustaa Lindströmin piffejä fenkolinsiemenillä. Se oli meille Prinsessakeittiöstä tullut Suuri Oivallus! http://sillasipuli.blogspot.fi/2009/01/lindstromin-piffit-ja-suppiksia.html

    VastaaPoista
  12. Aina sitä oppi jotain uutta. Fenkolin siemenillä maustetut Lindströmit menevät varmasti kokkailtavaksi ;)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat