Sivut

perjantai 25. joulukuuta 2009

Maksalaatikko broilerinmaksasta


Jukka päätyi yhdellä työreissullaan lounaalle ravintola Kiisan Pirttiin Maskussa, eikä siellä tarjottujen jouluruokien kehumisesta meinannut tulla loppua. Laatikot olivat olleet parhaimpia miehen maistamia ja miten ne silakkapihvitkin olivat maistuneet niin uskomattoman maukkailta. Tämän kokemuksen jälkeen mies sisuuntui tekemään kotonakin kaikki laatikot Joulupöytään, porkkanaista lukuunottamatta.

Maksalaatikkoa varten Jukka tutkaili monia eri ohjeita netistä ja kirjoista. Meille kehuttiin taannoin broilerinmaksaa laatikon perustana ja siihen päädyimmekin pakastealtaan tarjonnan vuoksi. Myös hirven vastaavakin on kuulemma herkkua. Jukan versio on kovasti siirappinen, ihanan makuinen maksalaatikko. Suosittelemme.

Oma maksalaatikko

300 g broilerin maksaa
2 dl riisiä
1 l maitoa
1 sipuli ihan pienenä silppuna
1 muna
50 g voita
2 dl rusinoita
1 3/4 dl siirappia
2 tl suolaa
1,5 tl meiramia
½ tl valkopippuria

Keitä maitoa ja riisiä noin 30 min riisipuuroksi ja jäähdytä puuro kylmäksi. Paista sipulisilppu voissa pehmeäksi. Vatkaa munan rakenne rikki. Jauha paloiteltu broilerinmaksa ihan pieneksi sauvasekoittimella. Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada seos vuokaan. Sekoita seosta paiston puolessa välissä, jotta rakenne säilyy hyvänä. Anna laatikon viipyä kiertoilmauunissa muiden laatikoiden kera 150 ºC:ssa noin 2 tuntia. Jos uunisi ei ole kiertoilmalla, nosta vähän lämpötilaa.

4 kommenttia:

  1. en tiedä,se vaan on tullut jostakin että ne tehdään foliovuokiin,mutta kyllä tuo onkin parempi vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  2. niin minustakin :).

    kävin siis kommentoimassa jennin postausta täällä http://www.jeba.vuodatus.net/blog/2301250/imelletty-perunalaatikko-0/

    VastaaPoista
  3. Muista huuhdella ja kuivata esim. parilla broilerin maksat sulatuksen jälkeen ennen jauhatusta. Mausteeksi sopii lisäksi ripaus maustepippuria.

    VastaaPoista
  4. Tässä ohjeessa käytettiin valmiiksi jauhettua, mutta kiitos vinkistä sikäli mikäli itsejauhatukseen joskus päädymme.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat