Sivut

perjantai 24. syyskuuta 2010

Kermaisen sinappisia häränhäntiä lapsille(kin)


Nautiskelimme viimeksi häränhäntiä lasten jo mentyä unille. Päivän aikataulu oli venähtänyt pahasti, eikä ruoka ehtinyt enää ennen nukkumaanmenoaikaa. Kauhoessamme tuoksuvia luisia lihoja lautasellemme, kuului yläkerrasta pieni ääni: "Mitä te syötte?". Kun kerroimme mitä edessämme oli, muuttui ääni määrätietoisen anelevaksi: "Jäähän niitä vielä huomisellekin? Ne on niin hyviä!". Ja jäihän niitä, sillä pata oli ääriään myöten täynnä.

Olemme tehneet häntiä aiemminkin tahmaisina, mutta nyt muhitetun ruuan jäljet johtavat Iso-Britanniaan. Hankimme nimittäin taannoisella Lontoon-matkallamme  aivan loistavan, valtavan paksun ja painavan ruokaopuksen "Forgotten skills of cooking". Sen on kirjoittanut Darina Allen. Kirjassa   kypsennetään rannalla  juuri itsepoimittuja simpukoita ja talsitaan metsään villikasvien keruuseen. Allen kertoo riistan riiputusajat ja miten rakentaa kylmäsavustuslaite. Noin niinkuin muutamia asioita mainitakseni. Kirjassa riittää pitkäksi aikaa lukemista ahkerimmallekin Puuha Petelle ja kokeneemmallekin Martalle.

Me haimme teoksesta ihan ensimmäiseksi ohjetta häränhäntäpaloille ja löytyihän sellaisia kolmekin kappaletta. Kokeilemamme kermainen oli oikein maukas, täyteläisen pehmeä. Lehtipersilja oli osuva ja pakollinen lisä pehmeälle, hyvin tuhdille lihalle.

Me jätimme tekemättä ja sitä myöten myös lisäämättä rouxin, jonka tehtävänä olisi ollut paksuntaa kastiketta. Oikein hyvää oli ilmankin. Sipulimäärä vähentyi kuudesta neljään patamme vetoisuuden vuoksi.

KERMAISEN SINAPPISIA HÄRÄNHÄNTIÄ

450-600g häränhäntäpaloja
suolaa
mustapippuria
4 rkl öljyä
4-6 sipulia, kuorittuna ja lohkottuna
3 laakerinlehteä
1 ½ dl  lihalientä
3 dl kermaa
1 rkl Dijon sinappia
1 rkl rakeista sinappia
lehtipersiljaa

Suolaa ja pippuroi häränhöntäpalat.

Kuumenna öljy pannulla ja ruskista palat joka syrjältä. Siirrä pataan. Lisää lohkotut sipulit pannulle ja kääntele lihanpaistosta jääneessä rasvassa/liemessä kunnes sipulit saavat väriä. Lisää sipulit sitten häntäpalojen seuraksi. Lisää myös laakerinlehdet.

Lisää pannulle nyt lihaliemi irrottaaksesi viimeisetkin lihan luovuttamat herkkunesteet pannulta.  Lorauta tämä neste häntien päälle. Pane pataan kansi ja kypsennä koko hoitoa 2-2½ tuntia. Kun liha melkeinpä putoaa luiden päältä pois, nosta häntäpalat lämpimälle tarjoiluastialle.

Lisää kerma pataan liemen sekaan. Kiehauta. Lisää sinapit ja sekoita. Pane häntäpalat takaisin. Anna kiehua pari minuuttia ja tarkista maku pippurilla sekä suolalla.

Laita tarjolle. Ripottele ylle reilusti lehtipersiljasilppua.

Kirja ehdottaa lihojen pariksi perunamuhennosta, meillä oli punaviiniä.

11 kommenttia:

  1. Minä kokkasin häränhäntiä ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna. Haudutin punaviinissä ja ihastuttiin makuun niin paljon että piti tehdä lisää seuraavana päivänä :)

    Pitää kokeilla kermakastiketta seuraavalla kerralla, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Tiina: Maku on kyllä ihanan tuhti ja suutuntuma pehmeä. Tuossa meidänkin aiemmin kokeilemassa reseptissä käytettiin punaviiniä ja balsamicoa, hyvää sekin.

    Tällaiset vähemmän käytetyt ruhonosat ovat onneksemme aika edullisia, vaikka toki näissä luukin painaa. Jos toisaalta luu antaa sitten makuakin.

    VastaaPoista
  3. Tuo kirja on kyllä ihan briljantti - mulla on se myös ja olen lueskellut sitä suurella mielenkiinnolla :) Mitään ei vielä ole tainnut päätyä leittiöön asi, mutta joskohan pitäisi, kun näyttävät nämäkin onnistuneen hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Sinultahan se tutustumisinto oikeastaan lähti :). muistin suosituksesi ja lehteilin siksikin tätä kaupassa. Ihan mahtiopus!

    VastaaPoista
  5. Mun häränhännät - ensimmäiset ja toistaiseksi viimeist osuvat noin 25 vuoden taakse kun olin nuori perheenäiti ja halusin tehdä vaikutuksen. Taidan kokeilla sitä uusiksi. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  6. Millä tavalla valmistit ne silloin? pitääkö rivien välistä lukea ettei ihan vaikutusta tullut tehtyä sillä ruualla?

    Nämä ovat loistavia, kannattaa kokeilla. Luista herkästi irtoileva liha on hurjan hyvää!

    VastaaPoista
  7. Kuulosta erittäin mehevän murealta
    Häränhäntiä Jokisen lihapuodista seuraavalla kerralla

    VastaaPoista
  8. Todella hyvän kuuloinen resepti. Pitää laittaa korvan taakse ja kokeilla vähän talvemmalla. Ainoa mitä mietin tossa on tuo lihan määrä. Häntien painostahan on aika iso osa luuta niin kuin monelle tästä reseptistä riittää?

    VastaaPoista
  9. arleena: eikö ole ihanaa että on vielä lihapuoteja joista näitä herkkuja saa? Saa niitä toki kaupastakin, mutta vakuumista ostetuissa hännissä on ollut kumma haju...

    Klasu: Tuo paino meinaa palttiarallaa yhtä häntää pilkottuna. Olen huomannut että häntäpalat ovat HYVIN eri kokoisia, joten sekään ei oikeastaan kerro mitään. Ruuan riittävyys riippuu tietysti myös lisukkeista. Sanoisin kuitenkin että keskikokoisia häntäpaloja kannattaa varata 2-3 per aikuinen. Auttoiko yhtään :)?

    VastaaPoista
  10. Joo, toi määrä kuulostaa aika hyvältä ainakin sen perusteella mitä ite oon härän häntiä nähnyt. Kiitos selvennyksestä, pitää ehdottomasti kokeilla näitä :)

    VastaaPoista
  11. Kiva jos jelppasi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan (ja taidanpa tehdä taas joku päivä itsekin), sillä nämä tosiaan ovat koko perheen herkkupaloja.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat