Sivut

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Viherpipertäjän kotitekoiset perunalastut

Toisinaan selailen Tastespottingia puhtaasti ihailumielessä. On mielenkiintoista katsoa, mitä maailmalla on tehty ja ihastella upeasti otettuja kuvia. Usein klikkaan suosikkikansioon reseptin jos toisenkin. Tällaiselta nettiretkeltä tarttui mukaani myös friteerattujen perunoiden ohje, joiden koristukseksi oli laitettu kauniita lehtiä. Ihastuin "La Receta de la felicitaid"-blogin ideaan ja päätin toteuttaa homman heti kun saisin pitkään himoitsemani mandoliinin ostettua.
Kyselin naamakirjassa suosituksia mandoliinin ostoon ja parin henkilön kehuttua Tokyokania päädyin ostamaan mandoliinimme sieltä. Jukka oli aluksi vähän nuiva uutta hankintaa kohtaan, mutta tänään testattuamme vehjettä sain vakuutettua hänetkin mandoliinin ehdottomasta tarpeellisuudesta ja kätevyydestä.
Paikallisesta marketista löysin mukavan salaattisekoituksen, Mimis:n salaatti mix:n. Kotimaiseen tuotteeseen on kerätty käsin rucolaa, punamangoldia ja tatsoita. Viimeksimainittu oli itselleni uusi tuttavuus, jota pidin kauniina pikkaraisine sydämenmuotoisine lehtineen. Maussa oli paljon samaa kuin pihatähtimössä, josta pidän kovasti. Näillä täytin perunasiivuja.
pikkuruisia tatsoin lehtiä

Koko perhe piti rapsakan maistuvista, keväisen kauniista sipseistä. Nyt vain odotellaan kevättä ja kesää jolloin perunoiden väliin saadaan likistettyä myös villivihreitä.

VIHERPIPERTÄJÄN PERUNALASTUT

rypsiöljyä
perunoita
yrttejä tai muita pikkulehtisiä kasveja
sormisuolaa

Pese perunat hyvin, kuori halutessa. Siivuta läpinäkyvän ohuiksi esimerkiksi mandoliinilla. Nyppäise yrteistä tai pikkusalaateista sopivat lehdet. Laita perunasiivun päälle lehti tai kaksi.
sydämen saat asettamalla kaksi lehteä limittäin
Peitä lehdet ja perunasiivu toisella perunalla. Perunat pysyvät hyvin yhdessä, kunhan lehti ei mene reunoille asti. Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin olemaan pesemättä pottuja, mutta kyllä ne pestytkin yhdessä pysyivät.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 160 asteiseksi. Käytä apuna digitaalista paistomittaria niin että laitat lihaan työnnettävän anturin lillumaan öljyyn. Normaalisti friteeraan 180 asteisessa öljyssä, mutta tuo oli liian kova lämpötila ohuille perunalastuille. Laske tuplaperunasiivut varovasti kuumaan öljyyn. Kääntele ja nosta kun siivut ovat kauniin kullan ruskeita. Tähän menee minuutti tai kaksi. Laita friteeratut lastut valuttamaan ylimääräiset öljynsä talosupaperin päälle. Ripsi ylle sormisuolaa. Älä hätäänny vaikka lehdet eivät näkyisi kunnolla perunasiivujen läpi heti kattilasta tullessaan. Pottujen kuivuessa ylimääräisestä öljystä ne paljastavat sisuksensa paremmin. Tarjoa piakkoin.

21 kommenttia:

  1. VAUTSI ! Aivan uskomattoman kauniita ! Pakko kokeilla ihan vaan sen takia kun niin kaunokaisia ovat. Kesäpöydässä varmasti oikeita katseenvangitsijoita. NOMS !

    VastaaPoista
  2. Mielettömän hienoja lastuja olette askarrelleetpaskarrelleet :-)

    VastaaPoista
  3. Beautiful! thank you for showing me your heart potatos! I love when someone else enjoys my recipes :) Best regards!

    VastaaPoista
  4. Just tätähän ruoanlaitto on..hauskaa!

    VastaaPoista
  5. Mahtavia :)

    Täytyypä ottaa testiin!

    VastaaPoista
  6. Kauniita. Ja täsmälleen sama mandoliini kuin minullakin :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Juu, eiköstä vaan olekin nättejä!

    SandeeA: We really enjoyed doing these - and I think that the result is very beautiful. Thank you for sharing this idea! When spring and summer reaches Finland, I´m planning to use some wild herbs.

    ari: kiitosta vaan madoliinivinkistä sinullekin!

    VastaaPoista
  9. Näitä täytyy ehdottomasti kokeilla!

    Mutta mitä kasvaa alimman kuvan purkeissa?

    VastaaPoista
  10. Hannele: noissa purkeissa kasvaa kuule ihan herneenversoja :). Niihin minunkin kärsivällisyyteni riittää. Tykkäisin kasvattaa muutakin kuin yrttejä, mutta pihamme on siihen liian pieni. Kurpitsaa ajattelin kyllä kokeilla, koska se on ymmärtääkseni helppo ja satoisa.

    Kiitos kehuista, vaikka idea ei oma olekaan :).

    VastaaPoista
  11. Ooh miten nättejä sipsejä! Ja onnea uuden mandoliinin johdosta.Mulla oli aikoinaan juuri tuollainen,mutta onnistuin telomaan sillä sormiani sen verran ,että annoin pois.Nyt on toisenlainen mandoliini,jossa sormet ei ainakaan helpolla halkeile;D

    VastaaPoista
  12. Yaelian: Millainen se sinun vehkeesi on? Tuossa meidän mandoliinissa on tuollainen irto-osa, jonka kanssa vihanneksia ja hedelmiä höylätään. Olemme Visusti Päättäneet alusta asti käyttää mandoliinia vain sen kanssa toivoen välttymästä suuremmilta verenvuodatuksilta.

    VastaaPoista
  13. On! Tosin niissäkin voi mokata jos kastelee liikaa ;). Alkavat haista yltiömäisen pahalta eivätkä pullauta versojaan esille vaan pysyvät visusti herneenä. Onneksi suurin osa onnistui!

    VastaaPoista
  14. Kauniita! Ja kohta on taas yrttisesonki - parvekkeella on auringossa jo 10 astetta aamulla...

    VastaaPoista
  15. Yrttejä tässä on kyllä kaivattukin! On ihanaa tassutella ulos aurinkolämpimälle terassille ja noukkaista muutama oksa timjamia ja toinen rosmariinia...!

    VastaaPoista
  16. Aivan mahtava idea. Pakko kokeilla itsekin

    VastaaPoista
  17. kokeile ihmeesä. namia on sormisuolan kera!

    VastaaPoista
  18. täytyy ehdottomasti kokeilla, varmasti hyvää ja tosi kaunista!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat