Sivut

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Mesiangervolla ylevöitetty raparperipiirakka

Mainitsin tuossa alkuviikosta facebookin puolella, että teimme tyttäreni kanssa päiväkodin tädeille ja -sedille pieneksi kiitokseksi raparperipiirakkaa iltapäivän kahvihetkeä varten. Lukijamme Marja suositteli kirjoituksen yhteydessä Maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Se löytyikin helposti tuolla nimellä Kotilieden sivulta. Ohjeen antajaksi mainittiin Hämeenkyrön maisemakahvilan emäntä Katariina Pylsy. Kun jääkaapista löytyi juuri passeli määrä piimää ja kun äitini kasvimaasta ylösrevittyjä raparperinvarsiakin vielä oli, päätin pyöräyttää tämän piirakan viikonlopuksi.

Onnenkantamoisena voidaan pitää sitä, etten löytänyt vaniljasokeria kaapistamme. Silmäni osuivat sen sijaan lastenruokapurkkiin, johon viime kesänä laitoin kuivattuna mesiangervon kukkia. Rakastan tuon kukan aromaattista tuoksua ja makua. Toistaiseksi se on käynyt kaikkiin kokeilemiini juttuihin, mihin tavallisesti olisi ripautettu vaniljasokeria. Mesiangervon maku on hieno, hyvin erityinen ja vaikeasti kuvailtava. Minusta "ylevöittäminen" kuvaa sen tuomaa makulisää paremmin kuin "maustaminen".

Tämä alla ohjeistettu piirakkapohja sopii Kotilieden ohjeistuksen mukaan myös omenalle ja marjoille, esimerkiksi mustikalle, puolukalle, karviaisille ja herukoille.

Me tykkäsimme piirakasta kovasti! Rapsakat muruset pinnalla ja mesiangervoinen rahka pinnan alla raparpereineen maistuivat todella ihanilta. Kiitos Marja suosittelusta!
RAHKAINEN RAPARPERIPIIRAKKA MESIANGERVOLLA
Ohjeesta tulee piirakkavuoallinen. Jos haluat pellillisen, tuplaa ainekset

MURUSEOS
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kuivattua mesiangervoa (tai vaniljasokeria)
125 g voisulaa

POHJATAIKINA
noin 2/3  muruseoksesta
1 dl piimää
½ tai 1 pieni kananmuna

TÄYTE
½ l  raparperipaloja
1 purkki/250 g  rahkaa
1 dl  sokeria
1 kananmunaa
2 tl  kuivattua mesiangervoa (tai 1½ tl vaniljasokeria)

PINNALLE
noin 1/3 muruseoksesta


Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.

Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetyyn piirakkavuokaan.

Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperipaloja.  Sekoita rahka, sokeri,munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

9 kommenttia:

  1. Tän on oltava superhyvää! :o Mitään mesiangervoa en oo ikänään maistanut, toivottavasti tulee joskus mahdollisuus!

    VastaaPoista
  2. Niitä valkokukkaisia mesiangervoja on "kaikki" ojat väärällään. Nyppäiset kesällä vaan sopivasta kohtaa ja kokeilet! Ihanaa! Toimii kuulemma vielä paremmin kuivattuna. Tuoreena en muista kokeilleenikaan.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa hyvältä! Rakstan raparperia ja koska sen kausi täällä on just loppu onkin pakastimessa sitä pari pussia.Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  4. Mesiangervo on aistikkaan makuista, mutta kannattaa muistaa, että siinä on asetyylisalisyynihappoa niin paljon, että ainakin kaksi tuttuani saa tosi vakavia oireita siitä, koska heillä on aspiriiniallergia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tiedosta! Tämä on arvokas tieto.

    VastaaPoista
  6. Teen nyt 3. kesää peräkkäin piirakoita tällä reseptillä. Olen tosin modifioinut reseptiä vähän, nimittäin olen käyttänyt raparperien sijaan muita puutarhan antimia ja ajattelin tulla kommentoimaan, mitä olen kokeillut. Resepti sopii erinomaisesti luumuille ja punaherukoille. Mustikoilla se ei oikein toimi, marjat jää liian statisteiksi. Ensimmäisen kokeilun jälkeen heivasin myös mesiangervon reseptistä pois. Liian erikoisen makuista minun mielestäni :).

    Olen myös tehnyt reseptin yleensä gluteenittomana. Esim. semperin fin mixiä voi käyttää suoraan vehnäjauhojen tapaan. Rasvan määrän olen samalla vähentänyt 100 grammaan, kun se fin mix käyttäytyy vähän eri tavalla kuin tavallinen vehnäjauho.

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla kommentteja viilauksista, kiitos! Uskon helposti että toimii punaherukoilla, luumut pitäisi maistaa :).

    VastaaPoista
  8. Tänä kesänä kokeilinkin tätä kirsikoilla kun kirsikkasadon runsaus yllätti. Toimii!

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihanaa! Meillä kirsikat olivat inan verran raakoja kun lähdimme Savoon ja nyt palattuamme puu on tyhjä. Ei täKÄÄN vuonna yhden ainuttakaan kirsikkaa :(

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat