Sivut

tiistai 2. elokuuta 2011

Herkkutatti-perunapaistos

Viime kirjastoreissulla käteen osui kirja "Intohimona sienet - hiljainen metsästys". Sen on kirjoittanut Antonio Carluccio. Kirjassa on opastusta sienten tunnistamiseen, niiden käsittelyyn ja käyttötapoihin ruuanlaitossa. Kirjan loppupuolella on reilut 100 reseptiä, joista löytyy vaikutteita paitsi italialaisesta ruokakulttuurista, myös esimerkiksi japanilaisesta, venäläisestä ja intialaisestakin keittiöstä. Tykkään kovasti kirjan rustiikkisista, ruskeasävyisistä kuvista.

Ensimmäiseksi kirjasta kokeiluun pääsi yltiöyksinkertainen, pannulla tehtävä tatti-perunapaistos, joka maustettiin salvialehdillä. Tähän sain uppoamaan kaksi metsästä löytämääni herkkutattia. Onnistumisen juju piilee runsaassa voinkäytössä, erikseen paistamisessa pintojen näin rapeutuessa ja ruskistuessa kunnolla sekä laadukkaassa suolassa.  Carluccio mainitsee setin maistuvan alkupalana tai lisäkkeenä kala- tai liharuuan kanssa. Meidän mielestä ruoka oli huippuhyvää itsekseenkin nautittuna!

Carluccio kehottaa kuorimaan perunat ennen keittämistä, me emme. Minusta tällaiseen rustiikkiseen ruokaan sopii erinomaisesti peruna kuorineen. Öljyn ja voin määrää en käynyt mittaamaan ja punnitsemaan, voipa olla että meni enemmänkin. Laitoin nyt nuo reseptin antamat osviitat kuitenkin.

TATTI-PERUNAPAISTOS

200 g tuoreita herkkutatteja
600 g kiinteitä perunoita
85 g voita
6 rkl oliiviöljyä
12 salvianlehteä
suolaa ja pippuria

Puhdista ja perkaa tatit. Viipaloi ne ohuiksi siivuiksi.
Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Viipaloi jäähtyneenä.
Ruskista tattiviipaleet puolessa määrässä voita ja öljyä. Siirrä sivuun.
Ruskista perunaviipaleet ja salvialehdet lopussa voi-öljyseoksessa.
Lisää tatit perunoiden joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

voisihan tämän setin tarjoilla näinkin,
vaikka alkudrinksujen kanssa

4 kommenttia:

  1. Oi vau, kauniit on teidän kuvat myös! Ja epäilemättä maukas oli ruokakin.

    Jotenkin häkellyttävä aika vuodesta meneillään, ihanaa satoa pukkaa ihan joka tuutista. Mä tuuppasin omat tatit kuivuriin. Nyt niitä on sitten ihan hillitön satsi odottelemassa.

    Ehkä huomasittekin, hesarin verkkosivuilla oli hauskan kuuloinen tatti-rieskaresepti?

    VastaaPoista
  2. Herkullisen kuuloista! Juuri viime viikolla ostin sellaisen tarjouksessa olleen setin ,jossa yhdessä rasiassa herkkusieniä ja toisessa 2 kookasta herkkutattia (tosin viljeltyä,ei metsästä kuten teidän)ja en oikein tiennyt mitä tehdä niiden kanssa (ihan vain paistoin ne lopulta)Mutta jos ostan niitä uudelleen,taidankin tiedä mitä tehdä....

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa herkulta, tätäpä pitää kokeilla jos hiljainen saalistus tuottaa tattituloksia.

    VastaaPoista
  4. Tusla: Minua hiukan tuskastuttaa nämä marjat ja sienet ja kaikki, kun pakastin on täynnä (lihaa). Onneksi sienten kohdalla kuivatuskin on vaihtoehto. Itseasiassa olisihan se marjojenkin kohdalla, mutta kun kuivuria meillä ei ole.

    Yaelian: Tämä on taas niitä ruokia kun huokailee miten yksinkertainen voikin olla niin hyvää!

    Ketturouva: Suosittelen! Carluccion mukaan Mihail Gorbatsov on käyttänyt sienestyksestä "hiljainen metsästys" ilmaisua venäläiseen tapaan kiittäessään kirjasta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat