Sivut

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Samettinen katkarapukeitto

Rapukekkeriviikonloppu oli monella tapaa maukas. Parin päivän aikana kokattiin ja syötiin kaikenmoista, tätäkin. Tyttäremme kummitäti oli löytänyt kivan keitto-ohjeen Me-lehdestä. Soppa piti syödä alunperin rapujen alle, mutta kaikki muu nautiskelu ja aikataulut ajoivat siihen, että keitto nautittiinkin saunomisen ja uimisen alle auringonpaisteisella terassilla lounaaksi.

Keiton teki mielenkiintoiseksi se, että soseutettuun pohjaan lisättiin mukavaa suutuntumaa tuomaan sulatetut katkaravut ja purjosilppua. Vatkattu kerma toi myös keittoon mukavaa pehmeyttä ja kepeyttä. Tykkäsimme koko sakki!
SAMETTINEN KATKARAPUKEITTO
4-6:lle

4 valkosipulinkynttä
purjon valkoinen osa
1 ruukku tilliä
1 rkl öljyä
mustapippuria
ripaus chilirouhetta
6 dl kalanperkeistä keitettyä kalalientä TAI kalaliemikuutio ja 6 dl vettä
1½ rkl maissitärkkelystä
180 g katkarapuja
2 dl kuohukermaa
180 g katkarapuja pakasteena TAI 170 g purkki jokiravunpyrstöjä
½ dl purjon vihreää lehteä silputtuna
1 tl sitruunamehua

Sulata toisen katkarapupussin sisältö tai valuta jokiravunpyrstöt. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sippua tilli ja purjosta sekä valkoinen että vihreä osa. Siirrä vihreä osa hetkeksi syrjään.

Mittaa öljy kattilaan, lisää sipulisilppu, purjon valkoinen osa, puolet tillisilpusta ja mausteet kattilaan. Anna ainesten kuullottua miedolla lämmöllä, älä ruskista. Sekoita valmiiseen kalaliemeen maissitärkkelys. Lisää se kattilaan. Anna kiehua poreillen noin 5 minuuttia.

Vatkaa tällä välillä kerma letkeäksi, eli ei ihan kermavaahtomaisen paksuksi. Lisää jäiset katkaravut kattilaan ja kuumenna. Älä keitä, sillä se sitkistää katkaravut. Soseuta kattilallinen sileäksi vaikka sauvasekoittimella. Lisää keittoon vatkattu kerma, sulatetut tai valutetut ravut, loppu tillisilppu, purjon silputtu vihreä osa ja sitruunamehu. Tarkista suolaisuus. Kuumenna lähes kiehuvaksi. Tarjoa hyvän vaalean leivän kanssa.
Kepeähkö valkoviini sopi mukavasti kermaisan keiton kanssa loppukesän päivään.

3 kommenttia:

  1. Ihana keitto! Tuota pitää sitten kokeilla talvella. Tuoreita katkiksia en osta nyt kun on kuuma kausi,mutta talvella sitten;D

    VastaaPoista
  2. Tuo on just ihanaa, kun osa soseutetaan!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat