Sivut

torstai 20. lokakuuta 2011

Jälkiruoka punajuuresta ja karpalosta

Punajuurta jälkiruuassa ilman suklaata! Tähän oli pakko ryhtyä. Luomon Jouni Toivasen annos näytti Mandatum Life-lehden sivulla niin kovin kauniilta ja syksyiseltä, että se suorastaan pakotti toimimaan. Onneksi tiedossa oli ruokavieraita.

Kokonaisuus oli kaunis, vaikken minä osaakaan asetella Tähtikokin tapaan. Punajuuren ja karpalon värit toimivat upeasti basilikan kumppanina. Maussa oli selkeästi punajuurta, mutta hyvin makeaan, jälkiruokamaiseen tapaan. Kirpsakat karpalot olivat hieno lisä. Kardemumman ja kanelin ansiosta tuumailimme yhteen ääneen, että annos olisi oikein oiva joulupöytään. Jouni Toivanen toteaa kuitenkin "Makeileva Juuri"-jutussa, että juuresjälkiruuat ovat ehdottomasti syksyn juttu, sillä talvijuurekset ovat menettäneet makeuttaan toimien paremmin tutuissa rosolleissa.
Omalta lautaseltamme puuttuu kardemummakinuski, joka olisi varmaan ollut taivaallista. Minä vain auttamattomasti sössin sen. Laitan ohjeen kuitenkin tähän. Punajuurina käytin pieniä luomupunajuuria. Ranskankerman määrä oli aika iso tällaiseen piperrysesillepanoon, joten arvioisin ettei ainesten puolittaminen olisi pahasta.
PUNAJUURI JA KARPALOJÄLKIRUOKA
4-6 annosta

Haudutettu punajuuri:
4 punajuurta
1 l karpalomehua
1 kanelitanko
1 vaniljatanko
1 vihreä kardemumma (tai ½ tl kardemummansiemeniä)
3 dl sokeria

Kardemummakinuski
2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 vihreä kardemumma (tai ½ tl kardemummansiemeniä)

Kanelibasilikalla maustettu crème fraiche
2 dl crème fraichea eli ransakankermaa
2 rkl tomusokeria
10 kanelibasilikanlehteä (tai tavallamme tavallista basilikaa saman verran ja humpsautus kanelia)

Jääkarpalot
1 dl pakastekarpaloita
½ dl tomusokeria

Haudutettu punajuuriKuori ja puolita punajuuret. Keitä karpalomehu, mausteet ja sokeri kattilassa. Lisää punajuurenpuolikkaat ja hauduta noin 30 minuttia, kunnes punajuuret ovat pehmeitä. Meillä jäivät napakan kypsiksi, hyviksi.
Ota punajuuret pois kattilasta ja keitä lientä kasaan, kunnes seos on siirappimaista. En huomannut katsoa kellosta, mutta jotain välillä puoli tunia-kolme varttia tähän siirapiksikeittelyyn meni. Siivilöi liemi takaisin punajuurien päälle.

Kardemummakinuski
Karamellisoi sokeri kattilassa, kunnes se on kauniin kullanruskeaa. Lisää kattilaan kerma ja kardemumma. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia, kunnes kinuski on sopivan paksuista. Siivilöi.

Kanelibasilikalla maustettu crème fraiche
Vatkaa ranskankerma vaahdoksi. Mausta tomusokerilla ja hienonnetulla basilikalla. (Lisää tarvittaessa kanelia mausteena).

Jääkarpalot
Pyörittele jäiset karpalot tomusokerissa juuri ennen tarjoilua.

Esillepano
Lämmitä punajuurenpuolikkaat varovasti siirapissa. Tarjoile juurekset (kinuskin), jääkarpaloiden ja ranskankerman kanssa. Minä myös liruttelin annokseen hiukan punajuurten keitinsiirappia.

11 kommenttia:

  1. Hei Ihan Mieletön. Et turhaan kehuskellut. Pakko kokeilla ensisijassa, kukahan tulis illalliselle.

    VastaaPoista
  2. Kertakaikkisen kaunis annos. Varmasti myös maistuva, mutta jäin aivan jumiin ihailemaan upeita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Oi miten kaunis ja houkutteleva annos!

    VastaaPoista
  4. Oho, siis wau! Eipä kyllä ikinä olis tullut mieleen näitä makuja yhdistää! Kauniit kuvatkin, jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
  5. Älä nyt herrajumala vähättele tuota esillepano-taitoasi! (Se puuttuu aika monelta=esim itseltäni.) Ihan faindaining-tasoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista.

    Jälkkäri oli kyllä aika näyttävä, eikä se edes kovatöinen.

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit annokset, niitä minäkin täällä ihailin :)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. No wau ! Upea annos, todella ja varmaan ihan älyttömän hyvääkin :)

    VastaaPoista
  10. Oli! Kokeile ihmeessä. Äläkä sössi kardemummakinuskia kuten minä ;).

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat