Sivut

torstai 3. marraskuuta 2011

Juuriselleripannacotta

Tämä jälkiruoka hurmasi minut ideallaan: Waldorfin salaatti jälkiruokana. Annoksesta löytyivät klassiset waldorfin raaka-aineet, mutta eri muodossa. Juuriselleri uutettiin pannacottan kermaan, omenaa löytyi granitesta ja liemestä ja saksanpähkinät karamellisoitiin vielä kruunaamaan kokonaisuus.

Jälkiruoka oli helppo valmistaa ja sen kaikki osaset voi valmistella reilusti etukäteen. Kokoamisen täytyy tapahtua juuri ennen tarjoilua, jottei omenagranite (jäinen omenamehuraaste) sula kokonaan. Taisin laittaa pannacottaan tuplamäärän juuriselleriä, mutta maku ei siltikään ollut liikaa. Tosin reseptin mitta, puolikas, on melko epämääräinen. Meillä meni puolitettuun settiin edelleen tuo puolikas, noin 130 grammaa. Me teimme aika pieniä annoksia, jolloin tässä reseptoidusta annoksesta olisi riittänyt ainakin kahdelletoista.
Jälkiruuan maku oli juurevan kaunis. Siinä oli selkeästi juuriselleriä, mutta mielenkiintoisella, ei hyökkäävällä tavalla. Granite toi kivaa suutuntumaa ja rapsakan makeat saksanpähkinät rouskuivat kivasti pehmeän pannacottan keralla. Suosittelemme!

Kuten aiemmin blogissamme nähty punajuurijälkkäri, tämäkin mullanalaisen maailman ylistys on  Luomon Jouni Toivasen käsialaa. Resepti on julkaistu Mandatum Life Magazinessa 2/2011 (sivu 63).
JUURISELLERIPANNACOTTA, OMENAGRANITE JA KARAMELLISOIDUT SAKSANPÄHKINÄT

Juuriselleripannacotta
1,5 dl täysmaitoa
4 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
puolikas juuriselleri
2 liivatelehteä

Omenagranite ja -liemi
1 dl sokeria
0,5 dl vettä
2 kanelitankoa
4 dl tuorepuristettua omenamehua

Karamellisoidut saksanpähkinät
1 dl saksanpähkinöitä
0,5 dl sokeria
1 rkl suolatonta voita

Juuriselleripannacotta:
Kiehauta kattilassa maito, kerma, sokeri ja paloiteltu juuriselleri. Ota kattila pois liedeltä. Anna seoksen maustua kannen alla noin 30 minuuttia.
Siivilöi seos ja lämmitä se uudelleen. Lisää joukkoon liotetut liivatteet ja lusikoi seos vuokaan tai annoskuppeihin. Minä laitoin keitetyn kerman silikonisiin minimuffinssivuokiin. Laita pannacotta jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi ennen tarjoilua. Minä popsautin valmiiksi hyytyneen annoksen suoraan lautaselle, kun ensin olin pyöräyttänyt pannacottan reunat irti silikonivuuan reunoista.

Omenagranite ja -liemi:
Kiehauta sokeri, vesi ja kanelitanko kattilassa. Jäähdytä.
Sekoita joukkoon omenamehu ja siivilöi neste.
Laita
puolet liemestä pakastimeen ja puolet jääkaappiin.
Raaputa pakastettu omenaliemi haarukalla (tai tavallamme raastimella) graniteksi juuri ennen tarjoilua.

Karamellisoidut saksanpähkinät:
Karamellisoi sokeri paistinpannussa, kunnes se on kauniin kullanruskeaa. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi.
Lisää pähkinät ja pyörittele niitä pannulla muutama minuutti.
Kumoa pähkinät leivinpaperille
jäähtymään. (Ole varovainen, pähkinät ovat todella kuumia.)


Esillepano:
Ota juuriselleripannacotta huoneenlämpöön 15 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile pannacotta omenaliemen, graniten ja karamellisoitujen pähkinöiden kanssa.
Pannacotta sijoitettiin kuvausta varten ystäviltämme saatuun valkosipuliraastimeen

4 kommenttia:

  1. Mahtava jälkkäri! Jännä kokeilla miten juuriselleri toimii makeana versiona.

    VastaaPoista
  2. Tämä tulikin kuin tilauksesta. Olin meinaan juuri etsimässä jotain kivaa tapaa tarjota pannacotta. Tää sopii hienosti sesonkiin ja on muutenkin tosi mielenkiintoinen. Laitan tämän heti tänään alulle.

    VastaaPoista
  3. Aika mahtavan erikoinen ohje taas.Ja hienosti kuvattu:)

    VastaaPoista
  4. Erikoinen mutta nautinnollisella tavalla!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat