Sivut

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Strömsö-kokki Michael Björklundin Lähiruokaa

Tapasimme symppiksen Michael Björklundin Fiskarsin lähiruokatapahtumassa. Tapahtumaa edeltävänä yönä näin unta, jossa jutustelin miehen kanssa oikein sujuvasti ruotsiksi pohtien erinäisiä ruokakulttuuriin liittyviä asioita. Noh, toisin kävi kun kieli ei taipunut ol-len-kaan. Saimme kuitenkin  miehen ensimmäisen keittokirjan "Lähiruokaa", jonka Strömsöstä minulle tutuksi tullut kokki on koonnut yhteen Kenneth Narsin kanssa. Ja omistuskirjoituksenkin sain! Tosin nimeni kirjainten luettelu ja luetellun ymmärtäminenkään eivät ihan osuneet kohdalleen - kirjassani lukee nyt till Meaitula.

"Lähiruokaa" on ensiselaamisella tunnelmallinen kauniiden, suurten kuvien ansiosta. Ensivilkaisulla reseptit vaikuttavat kovin tavanomaisilta, esimerkkeinä vaikkapa kotitekoiset ranskalaiset, vihreä parsa hollandaisekastikkeella tai omenasose. Tarkemmin tarkasteltuna niissä monesti onkin jokin jippo ja joukosta löytyy paljon meille ihan uusiakin juttuja, kuten vaikkapa "raggmunk" ja "kananpoikaballotine". Paitsi reseptejä, kirja sisältää myös tuottajien esittelyjä, ja puheenvuoroja lähiruuan sekä puhtaiden, pohjoismaisten raaka-aineiden puolesta.

Pidän kirjassa erityisesti siitä, että se tarjoaa monia ohjeita meren eläville. Kala ja äyriäisosuudessa edustettuna ovat esimerkiksi ravut ja osterit kuten myös särki ja hauki ahventa unohtamatta.

Ensikokeiluun kirjasta pääsikin arki-iltana nopea haukimurekepihviohje. Ja toiseksi, eräänä tuhruisena, mutta ystävien naurun täyttämänä iltana pyöräytin Michaelin omenapaistoksen, jonka jippona oli kaurahiutaletaikina sekä omenien alla että päällä. Molemmista tykkäsimme kaikki kovasti, joten luottoa ohjeisiin löytyy. Kirjasta on merkitty kokeiltavaksi nyt myös "keitetty häränrinta", "sienitäytteiset raviolit", "hemvete-leipä" ja "paistetut sinappimarinoidut silakat". Myös "Ahvenenmaan vaniljavanukas mansikoiden ja suklaakakun kera" houkuttelee kuvallaan ja reseptillään. Sitten kun mansikoita taas mamman pellosta saa.

Kirja olisi oiva lahja ihan aloittavalle kokkaajalle, joskin myös kokeneemmallekin ruuanlaittajalle. Reseptit ovat selkeitä ja sisältävät melkein aina kuvan lopputuloksesta, toisinaan kylläkin raaka-aineesta. Kuvaaja Anton Sucsdorff on onnistunut näppäämään inspiroivia otoksia, jotka houkuttelevat kokkaamaan.
HAUKIMUREKEPIHVIT

600 g haukifileetä
1 rkl suolaa
mustapippuria myllystä
4 dl kermaa
1 kananmuna
korppujauhoja
voita paistamiseen

Jauha hauki hienoksi yleiskoneessa tai lihamyllyssä. Koska meillä ei ole yleiskonetta ja toisaalta pakkasessa on reilusti Jukan isän jauhamaa haukea, sulatimme kalajauhelihan ja kaivoimme sähkövatkaimen esiin ilmavaa sekoittelua varten. Lisää suola ja pippuri. Lisää kerma vähän kerrallaan koneen käydessä. Sekoita lopuksi joukkoon kananmuna.
Muovaa murekkeesta pihvejä. Kääntele pihvit korppujauhoissa. Kalamassa oli todella löysää, joten muotoilin massaa kämmenelle ja ripsin ylle korppujauhoja. Sitten laskin korppujauhotetun pihvin voiselle pannulle jauhotettu puoli alaspäin ja ripsin myös toiselle puolelle korppujauhoa. Hienosti onnistui näin! Paista haukipihvit runsaassa voissa päältä kauniin ruskeiksi ja sisältä vielä meheviksi.
Michael Björklund kehottaa tarjoamaan murekepihvit esimerkiksi äyriäiskastikkeen, perunasoseen ja sokeriherneiden kanssa. Meillä mentiin höyrytettyjen porkkanoiden ja pakkasesta ongittujen, kiehautettujen herneiden kanssa. Jukka paseerasi meille silkkisen perunamuussin.

OMENA-KAURAKIUSAUS BJÖRKLUNDIN TAPAAN
6:lle jälkiruuaksi

5 omenaa
1 rkl kanelia
1 dl sokeria
150 g voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl siirappia

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita lohkojen joukkoon kaneli ja puolet sokerista.
Sekoita toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi, jauhot, leivinjauhe ja kaurahiutaleet sekä loppu sokeri tasaiseksi taikinaksi.
Painele puolet taikinasta uunivuuan pohjalle. Voitelu ei ole välttämätöntä. Levitä päälle kaneli-sokeriset omenalohkot ja niiden pinnalle loput taikinasta nokareina.
Valuta lopuksi siirappi norona kaiken ylle ja kypsennä kunnes paistos on kullanruskea. tähän menee noin 20 minuuttia.
Tarjoa vaniljajäätelön kera.

4 kommenttia:

  1. Meilläkin kokattiin viikonloppuna omena-kaurakiusausta. Oli niin hyvää, että kirja päätyi joulupukin toivelistalle ;-)

    VastaaPoista
  2. Yritin tänään ostaa kyseistä kirjaa, olin vahingossa ostaa Jamie Oliverin kirjan, siinä mies seisoo topakasti kannen kuvassa:)

    VastaaPoista
  3. Minäkin hiplasin tänään tätä kirjaa kaupassa... En sortunut, vielä. :)

    Mutta tuon kiusauksen edessä olisin kyllä aika aseeton. Kaura + omena=ihanuus.

    VastaaPoista
  4. Minun mielestäni kirja on oikein oivallinen, sekä tunnelmaltaan että reseptivalikoimaltaan. Siksi uskalsin sitä näin kehua ja suositella.

    Tusla tässä kaura-omanapaistolsessa oli erikoista se, että kuiva-aineista tehtiin voin kanssa taikina. Itse olen aiemmin tehnyt ohjeella, jossa sulaneen voin sekaan laitetaan kaurahiutaleet kumppaneineen. Ja nyt taikinaa laitettiin myös omppujen alle. Molemmat ovat tosi hyviä! Olen samaa mieltä kanssasi, että omput yhdistettynä kauraan (ja voihin, sokeriin ja siirappiin) ovat loistoyhdistelmä!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat