Sivut

maanantai 14. marraskuuta 2011

Tallinnassa lasten kanssa 1/2

Vietimme tänä vuonna isänpäivää Tallinnassa. Laivan keikutettua meidät perille lauantaina puoliltapäivin vietimme reippaan vuorokauden perillä lasten ehdoilla, ruuasta ja kaupungin tunnelmasta nauttien.
Heti kärkeen kiirehdimme nälkäisin vatsoin Kurpitsamoskan Marin suosittelemaan ravintola Elevanttiin. Paikan tunnelma oli kiireettömän lämmin. Istuimme lounasaikaan yksin ravintolan toisessa salissa ja lapsemme saivat häärätä mielin määrin. Pöytämme vieressä oli akvaario, jota muksut seurasivat innokkaasti. Leveällä ikkunalaudalla oli hyvä leikkiä...
...ja tuloaulan pöydällä mukava piirrellä tyynyillä istuen.
Alkuun tilasimme koko perheelle vadillisen herkkuja, Snack Thalin. Oli kiva maistella erilaisia ruokia, joskin olivathan nuo friteeratut aika samanmoisia taikinakuorineen. Papad-leipä oli mukava uusi tuttavuus. Jukka piti kovasti siitä, että mausteissa oli mukana korianteria.
Me aikuiset tilasimme vielä hirvi-pinaatticurryn ja villisikaa kermaisen-pähkinäisellä kastikkeella. Ne tarjoiltiin riisin ja aivan loistavan batura-leivän kanssa. Koska lihat kastikkeineen tuotiin omissa astioissaan, oli helppo maistella kaikkea lappamalla niitä omalle lautaselleen. Olimme ruokailun jälkeen yltiötyytyväisiä ja ihan täynnä.
Elevant oli täynnä kaikenlaista ihasteltavaa.
Lasku tuotiin Elevantissa pienessä aarrearkussa - rakastan tällaisia pieniä, mietittyjä yksityiskohtia.
Jauhot Suussa-blogin Jonnan suosituksesta päädyimme lapsille suunnattuun Museo Miia-Milla-Mandaan. Pylväin koristeltu keltainen talo sijaitsi reippaan kolmen euron taksimatkan päässä Viru-hotellin kieppeiltä. Museo oli siitä hauska, että kaikkeen sai koskea, kaikella sai leikkiä ja pääsylipun hinta koko perheellä oli huimaamattomat 5 euroa 11 centtiä. Lapsemme tykkäsivät kovasti leikkiä esimerkiksi keittiössä, vanhan ajan postissa ja kaupassa, sekä askarrella ohjaajan opastamana.
Iltapäiväsumpit joimme museon värikylläisessä kahvilassa. Aleksanterinleivos oli oikein maistuvaa ja monenmoista muutakin houkuttelevaa, ilmeisesti itseleivottua baakkelsia oli tarjolla.

Kulkiessamme tunnelmallisesti valaistussa vanhassa kaupungissa ajauduimme sattumalta myös ostamaan ihania suklaakonvehteja hotellilla mussuteltavaksi.

6 kommenttia:

  1. Saatte Tallinnan näyttämään huomattavasti houkuttelevammalta kuin omat muistikuvani yli 10 vuoden takaa:)

    VastaaPoista
  2. Elevant on yksi minunkin suosikkiravintoloista Tallinnassa. En ole nyt kyllä ollut Tallinnassa useampaan vuoteen, mutta ennen ainakin myös paikan hintaso oli oikein kohtullinen.

    Pitääpä poiketa tuolla lelumuseossa kun seuraavan kerran Tallinnassa lasten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Me olemme Jukan kanssa käyneet Tallinnassa viimeksi noin 8 vuotta sitten, minä ensimmäisen äitiyslomani ensimmäisenä päivänä siskoni kanssa. Joten aikaa oli meidänkin käynnistä. Oli maisemat aika muuttuneet :).
    Pari mielenkiintoista ravintolaa jäi käymättä, mutta melkeinpä lupasimme Jukan kanssa toisillemme lähteä uudestaan aikuisten kurmeematkalle.

    Nanna netistä jos haet niin lelumuseo on eri asia kuin tuo missä me kävimme. Miaa-Milla-Manda on kylläkin osa kaupunginmuseota.

    VastaaPoista
  4. En olekaan tuolla Elevantissa käynyt vaikka olen muutaman kerran ohi kävellyt. Google toi minut tänne, kun kävin katsomassa, mitä Tallinnasta on kirjoitettu. Toivottavasti pääsette pian uudelleen kurmeematkalle!

    VastaaPoista
  5. Elevant on aivan ihana paikka, sinne tulee mentyä melkein joka kerta kun Tallinnassa käyn. Nyt tekee taas mieli mennä sinne :)

    VastaaPoista
  6. Mikko: Samaa toivomme me!

    Olga: Mekin tykkäsimme Elevantista kovasti. Kokeilematta jäi moooooonta mielenkiintoista ravintolaa, mutta niitä löytyy toki täältä Itämeren kotoisammaltakin puolelta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat