Sivut

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kurpitsaletut Ameriikan malliin

Olen taas monivuotiseen syystapaan ihan pöhkönä kurpitsaruokiin ja haluan oppia niitä lisää lisää lisää! Olen nyt paahtanut kurpitsapaloja valmiiksi uunissa isomman setin, jolloin minulla on jääkaapissa heti käyttönotettavaa sosetta. 

Tänään kokeilin sujauttaa kurpitsamuhjua Ameriikanmallisten, paksujen lettujen sekaan. Letuista tuli ihanan kuohkeita ja runsaan voipaiston ansiosta pinnalta rapsakoita. Nautimme tuhteja lettuja iltapalaksi itsekeitellyn omenasoseen ja kanelihumpsautuksen kera. Maistui! Letut olisivat myös mukavaa aamupala- tai brunssiainesta, sillä taikina vain sekoitetaan yhteen ja paistaminen aloitetaan heti pannun kuumennettua. 
KURPITSALETUT 
15-20 kpl lettukoosta ja paksuudesta riippuen

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

¼ tl suolaa
3 dl täysmaitoa (osa kermaa jos purkki on sopivasti auki)
2 dl kurpitsasosetta *
1 muna
2 rkl hunajaa
voita paistamiseen

Yhdistä kuivat aineet. 
Sekoita toisessa kulhossa keskenään maito, kurpitsasose, muna ja hunaja. 
Sihtaa jauhot nesteen sekaan ja sekoita nopeasti. 
Paista pannulla keskilämmöllä runsaassa voissa molemmin puolin. 
Tarjoile heti. 


* Paahda kurpitsalohkoja 200 asteessa 40 minuuttia tai kunnes tuntuvat pehmeältä. Irroita kuoret ja muhjaannuta kurpitsa vaikka haarukalla tai sauvasekoittimella. Anna ylimääräisten nesteiden valua siivilän läpi (mikäli tarpeellista. Esimerkiksi tähän reseptiin en valuttanut.) Kurpitsamuhjun voi myös pakastaa. 

12 kommenttia:

  1. Onko tuo kurpitsamuhju ihan omakeksimäsi nimitys kurpitsamuhjulle?
    On aika kuvaava nimitys.

    VastaaPoista
  2. Kurpitsa on ihanaa!Meilläpäin näkee nyt paljon erilaisia kurpitsoja mutta myskikurpitsa on herkkuani,kuten postasin muutama postaus sitten.

    VastaaPoista
  3. Sirkku empä osaa sanoa olenko kuullut sen jostain vain kehitellyt itse, mutta samaa mieltä olen: se kuvaa hyvin :).

    Yaelian: Olen aina vain ostanut noita isoja kurpitsoja. Miten myskikurpitsan maku/rakenne eroaa? Voiko sitä käyttää samalla tavalla?

    VastaaPoista
  4. Nämäpä vaikuttavat hurjan herkullisilta! Olen tullut muutama päivä pohdittuani siihen tulokseen, ettei ainakaan tämä alkusyksy nyt niin kamala vuodenaika olekaan, kun on kaikkea ihanaa ja tuoretta saatavilla.

    VastaaPoista
  5. Just puhuttiin ystävän kanssa että alkusyksy on aika ihanaa aikaa. Kynttilöitä, punkkua, hyvä omatunto nyhjöttää sisällä. Pimeyskään ei vielä tässä vaiheessa vuodenkiertoa ole paha. (Ja nyt ei viitsi edes lipsahtaa ajatuksissaan sinne marraskuuhun...). Ja joo, puhumattakaan syksyn sadosta.

    VastaaPoista
  6. Myskikurpitsaa voi mielestäni käyttää samalla tavalla.Minusta myskikurpitsa on hieman ehkä makeampi.Täällä sitä saa niin yleisesti,ehkä sen vuoksi käytän sitä eniten.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Yaelian. Meillä ei taaskaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin ne isot pyöreät, joten en vielä päässyt testaamaan.

    VastaaPoista
  8. Kylläpäs näyttää herkulliselta :-) Ja sopii varppina hyvin omenasoseen ja kanelin kera, nams!

    VastaaPoista
  9. Olisin kokeillut myös vaahterasiirappia jos olisi ollut. Tuskin se kokonaisuutta ainakaan olisi pilannut ;).

    VastaaPoista
  10. Voi miten hauska resepti! Tätä tehtiin tänään lounaaksi ja oli hyvää, vauvallekin maistui omat hunajattomat versiot :)

    VastaaPoista
  11. Alkusyksy on todentotta ihanaa aikaa.

    En ole tarkistanut vielä, joko meidän kaupasta saa myskikurpitsaa, mutta ainakin viime vuonna sitä sai. Samoin sitä löytyi Cittarista eli ehkä sitä tulee vielä teidänkin kauppoihin.

    VastaaPoista
  12. Anna: Ompa ilo kuulla! Eikös ollutkin helppo ja hyvä?

    Jonna: On! Saatiin viikonloppuna anopilta hänen puutarhansa satoa ja sitten löydettiin metsästä sieniä. Ei edes tiedä mihin tämän kaiken laittaisi :).

    Täytyy tarkastella myskien perään.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat