Sivut

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Glogatan 4 - elämyksellistä syömistä

  
Tämän olisi voinut otsikoida myös: "Glogatan 4 - paikka jossa sipsit kasvavat puissa ja omena tulee tuubista". Tai: "Glogatan 4 - ravintola joka tarjoilee ruokaa puusta ja luusta". Päädyin kuitenkin tuohon lyhyempään versioon.
  
Saimme kutsun saapua nauttimaan Kämp Groupin uutukaisravintolan kuuden ruokalajin menu viineineen. Etukäteen kutkuttavaa oli se, että keittiötä mestaroiva Ville Rainio on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt keitellä jo esimerkiksi maailman parhaaksi ravintolaksi rankatussa Nomassa. Elämyksellisyys oli päällimmäinen asia, joka Glogatanista jäi mieleemme.
   
Alkuun tarjotut, puun oksilla riippuvat friteeratut kasvis- ja kalannahkalastut antoivat vinkkiä tulevasta menusta varsin tyylikkäästi.  
Illan ehdottomasti paras annos oli possu secreto. Liha oli suussasulavan maukasta.
Secreton kanssa tarjottiin luuydintä palana ja puuterisena suoraan luusta. Luuydintä näin tarjottuna oli mukava maistaa, mutta tälle osuudelle emme oikein lämmenneet. 

Mieleen jäivät erityisesti myös ravintolassa itsetehdyt leivät, jonka vaaleaan versioon oli maukkaasti lisätty myös kasvistuhkaa pinnalle. Tuubista sai pusertaa leivän ylle savustettua omenavoita. Söimme useita leipiä  varmistaaksemme makuelämyksen toimivuuden.  

Kasvisruuista mieleepainuvin oli kauniin vihreä, hienosti valmistettu ohra.

Lämmin kiitos Kämp:n väelle hienosta ravintolaillallisesta!

Ravintolasta ovat kirjoittaneet omissa blogeissaan ainakin Nelle, Janne SuomiAnuliina ja Sofie.

5 kommenttia:

  1. Kaunista ja kekseliästä, ei voi muuta sanoa! Noma-vaikutus näkyy selvästi.

    VastaaPoista
  2. Erityisesti minä olen kyllä vaikuttunut sipulan väen heittäytyvästä ja itseään säästämättömästä ja uhrautuvasta testiraportoijan osasta.
    "Söimme useita leipiä varmistaaksemme makuelämyksen toimivuuden."

    Kiitos, ihanat! :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Haa, ihana sanallinen ja kuvallinen kuvaus! Teidän tenavat virponee pääsiäisaikaan tuollaisilla herkkuoksilla? :-)

    Me ei päästy tuolloin, joten saadaan mennä myöhemmin itseksemme. Odotan vesi kielellä.

    VastaaPoista
  5. Riitta: Oli nättiä kyllä! Meillä jäi harmillisesti viimeinen jälkiruoka syömättä. Sitä "mustikkapiirakkaa" kehuivat kaikki. Mutta olimme jo siihen mennessä venyttäneet lapsenvahdin iltaa.

    Nanna: Uhrautuvuus on toinen nimemme ;), ihana.

    Akvamarin: No minä tuumasin ihan samaa nämä oksat nähdessäni, että uutta ideaa virpomiseen :D!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat