Sivut

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Pakkahuoneen terassi ja gourmet pizzat

   
Olen kuullut pitkin kesää ylistystä Uudenkaupungin Pakkahuoneen terassin lankkupizzoista. Tänään viimein suoriuduin paikalle ystäväni kanssa ja aivan kreivin aikaan. Pulju pistettiin meinaten säppiin iltasella ja ovet avataan taas ensi keväänä. Vaikka herkuttelumahdollisuutta ei enää tänä vuonna olekaan, haluan silti jakaa kanssanne elämykseni, jonka aion uusia koko perheen voimin ensi vuonna. Silloin istahdamme kiireettömästi terassille auringon helliessä ja ihailemme kauniita näkymiä PaskaKaupunginlahdelle. 

Nyt takaisin tähän syksyiseen päivään, jolloin tuuli puhalsi kumoon muutaman aurinkovarjon, mutta aurinkokin pilkahti esiin haljun lämpimänä. 
Pakkahuoneen terassilla pizzatäytteet pääsivät yllättämään. Ne eivät edustaneet milläänmuotoa perussettiä, vaan kekseliästä herkuttelutajua. Esimerkkinä nostettakoon, että bolognesepizzassa oli myös lihapullia ja prosciuttopizzassa camembert-juustoa ja viikunaa. 
Valitsin vaikean pähkäilyn jälkeen lankkupizzojen joukosta Lohi-Caesarpizzan. Näyttävä pizza sisälsi yrttiöljyä, kylmäsavulohta ja mozzarellaa. Paiston jälkeen päälle nakattiin rapsakkaa romaine-salaattia, jokirapuja, caesar-kastiketta ja parmesaania. Salaatti oli ehdottoman raikastava tekijä savulohen tuhdittamassa pizzassa. Kastiketta oli päällä juuri sopivasti, niin että se maistui muttei lilluttanut pizzaa lötköksi. Kokonaisuus oli ihan loistava! Pizzapohja on tehty jotenkin persoonallisella tavalla, mistä tykkäsin. En ole varma mitä Jukka tulee sanomaan siitä ensi suvena. 

Ystäväni valitsi aiemminkin maistamansa Fetapizzan. Pöytään nostettiin lankun päällä väri-iloittelu, joka sisälsi marinoitua paahdettua munakoisoa, paprikaa, kesäkurpitsaa, oliivia ja mozzarellaa. Paiston jälkeen päälle oli laitettu rucolaa, fetaa ja marinoitua punasipulia. Loistavan makuinen oli tämäkin pizza. Kaikki raaka-aineet maistuivat tuoreille ja raikkaille. 

Vaikka täytteitä oli molemmissa pizzoissa yltäkylläisesti, kokonaisuudet toimivat hyvin. Emme jaksaneet syödä ihan kaikkea, joten pikkupalat pyysimme folionyytissä matkaan. Pizzojen hinnat olivat oikein maltilliset laatuun suhteutettuna. Suosittelen lämpimästi ensi kesänä kun Uuteenkaupunkiin kurvaatte. 

Täältä löytyy lisää juttujamme Uudestakaupungista, joka on joskus ollut kotikaupunkini: 
Aito.
Messi Bake shop
Panimo, Pilvilinna, Pakkahuoneen munkit
Pookin blinit 
Pooki special
Sualaspuar

Yksi tunnelmallisen hersyvä blogi samasta kaupungista: Uskola

11 kommenttia:

  1. Varmasti hyvää. Tää on pakko testata ens kesänä P******lahden rantaan siis.

    VastaaPoista
  2. Niina suosittelen lämpimästi. Onko kyseinen lahti ympäristöineen sinulle tuttu paikka?

    VastaaPoista
  3. Jos noita pizzoja saisi kotiin tilattuna..? Ai niin, meille ei kuljeta lämpimänä edes Kotipizza.

    Ihana herkkuretki teillä!

    VastaaPoista
  4. Meidän herkkuretki oli silti vähän haikeakin. Kesä tuntui jotenkin konkrettisesti loppuvan juuri siihen. Mutta onneksi kovin kovin herkullisella tavalla. Ja hyvässä seurassa.

    VastaaPoista
  5. Ja ensi kerralla sitten pizzan jälkiruoaksi kaffeet ja munkit!
    Pakkahuoneen munkkirinkilät ovat maankuulut ja veneilijöiden keskuudessa varmaan myös koko Itämerenkuulut.
    Kaikki ne vuodet, mitä niitä ollaan nautittu, ikinä ei olla saatu eltaantuneessa rasvassa paistettua munkkia :)

    VastaaPoista
  6. Tuplaespresso: Munkit on kyllä tutut. Näiden pizzojen jälkeen ei vaan ollut mitään jakoa että olisi voinut kuvitellakaan munkkien syömistä :).

    Sen sijaan pääsimme osallisiksi novgorodilaisista perinneleikeistä. Niitä esiteltiin Pakkiksen torilla ja pian huomasimme olevamme mukana.

    VastaaPoista
  7. Heräsi vaan kysymys, voiko noita ilotteluja enää kutsua pitsoiksi?! No, idea on ainakin hauska ja jos mautkin toimivat niin miksei.

    Mutta yksi asia on aikojen saatossa muuttunut: pakkahuoneen munkkien taso on kokenut ikävän kolauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden omistajan myötä munkit vaan parantuneet!

      Miksei voisi pitsoiksi kutsua? Tullut itsekin käytyä useampaankin otteeseen terassilla nauttimassa pitsat ja istumassa muutenkin iltaa!

      Negatiivisuutesi hämmentää - jokainen tuttavapiirissä on toistaiseksi ollut erittäin tyytyväinen pakkahuoneen palveluihin ja tarjoiluihin?

      Poista
  8. Polkkis: Ovat mitä ovat, mutta hyviä ovat. Raaka-ainelistasta muuten puuttui vielä paahdetut pähkinät, jotka toivat mukavaa rakennetta kokonaisuuteen.

    Pakkahuoneellahan on omistaja vaihtunut, en tiedä vaihtoiko myös munkkien resepti omistajaa. En ole munkkeja muutamaan (?) vuoteen maistanutkaan.

    VastaaPoista
  9. Oletan että kommentti oli suunnattu Polkkapossulle?

    Olen Polkkiksen kanssa samaa mieltä siinä, että tuo on siinä rajoilla onko pizzaa. Italialaisen "säännön" mukaan pizzan täytetteiden paino ei saa ylittää pohjan painoa. Tässä se ei ihan toteudu.

    Munkit pitää mennä testaamaan ensi kesänä! Ja näille pizzoille vien perheen ensi kesänä, tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
  10. Joo, Polkkapossulle nimenomaan!

    Mun mielestä pitsat olikin hyviä juuri erilaisuuden vuoksi. Ehkä säännöt ei tosiaan toteudu, mutta hyvällä omatunnolla voi sitä pitsaksi kutsua.

    Sama juttu, ensi kesänä aiotaan kaveriporukalla käydä täältä vähän kauempaakin ukissa pitsat ja oluet nauttimassa!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat