Sivut

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ihan perus suolainen piirakka, mutta ah niin hyvä

Meillä leivotaan varmaan keskivertoperhettä harvemmin, mutta toisinaan vaan on upotettava sormet taikinaan ja napsattava uuni päälle baakkelseja vastaanottamaan. Tässä yhtenä iltana fiilis vei suolaisen piirakkahimon myötä lopputulokseen, johon pilkottiin jääkaapista löytyviä aineksia: palvikinkkua, kesäkurpitsaa ja sipulia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan tosi hyvää! Lapset tosin totesivat maistettuaan: "Ai me luultiin et täs on pelkästään kinkkua. Mä en oikein välitä."

PALVIKINKKUPIIRAKKA
piirakkavuoallinen

pohja
75 g kylmää voita kuutioina
75 g ruisjauhoja
75 g vehnäjauhoja
noin 3 rkl vettä

täyte
öljyä paistamiseen
150 g hyvää palvikinkkua pilkottuna
3 sipulia puolirankaiksi pilkottuna
½ pieni kesäkurpitsa
2 kananmunaa
2 dl kermaa
½ dl parmesaania raastettuna
mustapippuria

Tee ensin pohja: Sekoita nipistellen voi ja jauhot yhteen. Lisää vettä kunnes taikina on yhtenäistä. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja hiukan reunoillekin. Laita päälle leivinpaperi ja kuivia papuja, jotta pohja ei nouse kovasti. Esikypsennä 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia. 
Tee esikypsennyksen aikana täyte. 

Lorauta öljyä hieman pannulle. Kun pannu on lämmennyt, lisää sipulirenkaat ja kuullota kunnes pehmenevät kunnolla, mutta eivät tummu. Lisää myös kesäkurpitsapalat ja jatka paistamista kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. 
Sekoita erillisessä astiassa munat, kerma ja parmesaaniraaste keskenään. Mausta mustapippurilla. 

Ota esikypsennyksen jälkeen pohja pois uunista. Laita päälle pilkotut kinkut ja tähän päälle sipulit ja kesäkurpitsat pannulta. Kaada lopuksi päälle vielä muna-kermaseos. Kypsennä noin 20 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja täyte kauniisti ruskettunut. 

7 kommenttia:

  1. Piirakan tekemisen parhain hetki on se, kun hypistelee voita ja jauhoja sekaisin, ne tuoksuu niin ihanalta!

    VastaaPoista
  2. Ja minä taas tykkään paistella päällyksiä.

    VastaaPoista
  3. Ei olekaan tullut koskaan laitettua kesäkurpitsaa suolaiseen piirakkaan. Ensi kesänä testaan ihan varmasti!! :)

    VastaaPoista
  4. Luenko rivien välistä oikein että kasvatat itse kesäkurpitsaa? Me saamme sitä joskus anopiltani. Nämä pikkaraiset ihanat olivat luomuisia kaupasta.

    VastaaPoista
  5. Viime kesänä en kasvattanut itse, mutta pääsin osalliseksi äidin sekä yhden ystäväni suuresta sadosta! :) Mutta tänä vuonna aion itsekin yrittää. Pikkuhiljaa se sisäinen viherpeukalo heräilee.... ;)

    VastaaPoista
  6. Peruspiirakat on hyviä. Syksyisin tulee tehtyä paljon sienipiirakkaa, joskus ihan ähkyyn asti. :)

    VastaaPoista
  7. Nanne: No mutta se on hienoa! Mulla se herää joka kevät turhan myöhään, joten mikään siemenkasvatus ei onnistu. Onneksi taimiakin saa!

    ulla: Sienipiirakat on melkeinpä parhaita!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat