Sivut

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Katukalaa ja kaljaa

Saisiko olla pankopaneroituja silakkapihvejä tillimajon ja punasipulin kera rieskan sisällä? 
Minulle ainakin menisi, taas, sillä näistä tuli parempia kuin osattiin odottakaan. 

Silakkapitoiseen settiin päädyimme, kun Hartwallin oluelle piti kehitellä passeli katuruoka. Me halusimme parittaa Lapin Kulta Premium Lageria, koska tuumasimme sen toimivan parhaiten pullon suusta juotunakin. Tiedättehän, ruoka toiseen käteen ja pullo toiseen, sillä tavalla rennon letkeästi. Pidimme molemmat myös kovasti Premium Lagerin mausta. Se pärjää itsekseenkin vaikka tervetuliaisjuomana tai saunaoluena, mutta toimii ruuan kanssakin mainiosti. Lapin Kullan sivulta löytyy lisää tarinaa ja reseptejä olueisiin liittyen. 

PANKOPANEROIDUT SILAKKAPIHVIT

silakkafileitä
ruisjauhoja
suolaa
kananmuna
pankoa (aasialainen korppujauho, ilmavampi lopputulos)
öljyä tai voita paistamiseen

Laita yhdelle lautaselle jauhoja. Mausta suolalla.
Laita toiselle lautaselle kananmuna rakenne rikottuna.

Laita kolmannelle lautaselle pankoja. 
Huuhdo tarvittaessa silakkafileet ja kuivaa ne. Paneroi kalat jauhottamalla ne ensimmäisellä lautasella, siirrä sitten kananmunalautaselle. Kiinnitä huomiota että joka lautasella raaka-aine tarttuu joka puolelle kalan pintaa. Paneroi vielä lopuksi pankolautasella.
Paista keskikuumalla pannulla voissa tai öljyssä. 



TILLIMAJONEESI
valmista majoneesia tulee n. 1 dl, kahteen rieskaan

1 munankeltuainen
2 tl Dijon-sinappia 
1 tl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1-1,5 dl rypsiöljyä
hyppysellinen suolaa
sokeria
hippu valkopippuria

suolaa
puntti tuoretta tilliä

Sekoita korkeassa, kapeassa kulhossa munankeltuaiset, sinappi ja etikka. Vaahdota seosta sähkövatkaimella ja lisää laitteen käydessä joukkoon öljy ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana. Valmis majoneesi on vaaleaa ja kuohkeaa. Sekoita mausteet hyvin joukkoon.

MARINOIDUT PUNASIPULIT

2 punasipulia
2 rkl punaviinietikkaa tai balsamicoa
1,5 rkl oliiviöljyä
½ dl sokeria
suolaa ja mustapippuria



Kuori sipulit. Leikkaa sipulit mahdollisimman ohuiksi renkaiksi mandoliinilla tai veitsellä. Yhdistä muiden ainesten kanssa ja jätä marinoitumaan huoneen lämpöön tunniksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

KOKOA RIESKA


Lämmitä ruisrieska kuivalla paistinpannulla. Ota pois pannulta. Nakkaa päälle reilusti majoneesia ja levitä hiukan. Nostele päälle haarukalla marinoitua punasipulia. Haarukka siksi että suurin osa ylimääräisestä nesteestä ei tule haittaamaan syömismukavuutta. Aseta päälle paneroituja, paistettuja silakkapihvejä ja kääräise kokoon. Rieska saattaa hiukan halkeilla, mutta se ei haittaa mitään kun pistät ympärille tiukasti käärettä. 


Ostimme kaupasta myös tällaisia pikkuisempia ohrarieskoja, joiden väliin kalat tykötarpeineen sopi sujauttaa kuin taskuun. Tämä malli toimi lasten kädessä itse asiassa paremminkin. 

Ennen varsinaista ruokaparistusmietintää vietimme aivan hulvattoman illan Korjaamolla Blogiringin bloggaajien, ihanan Teemu Laurellin ja hartwallilaisten kera. Opimme paljon oluesta (ruoka)juomana ja nauroimme itsemme ihan tärviölle kokatessamme. Tulostakin silti tuli ja niitä maistoimme illan päätteeksi. Tässä kuvapaloja tuosta mainiosta illasta: 






yhteistyössä Lapin Kulta 

10 kommenttia:

  1. no onpas teilläkin kyllä ihanaa settiä saatu aikaiseksi!

    VastaaPoista
  2. Onko tuo karmea kuva joku kosto? <3

    Kyllä mä kestän....

    VastaaPoista
  3. Jos olisitte käyttäneet silakan sijaan koljaa, olisitte saaneet vielä hauskemman otsikon ;)

    VastaaPoista
  4. Andis: Oltiin supertyytyväisiä itsekin. Onko ideoita miten maun saisi kuvaankin? Ihan niin hyvin ei onnattu niissä mitä ois haluttu.

    Nanna: Anna mulle se sun kokkailusessio Sinnessä niin loppuu kuvien lataaminen julkiseksi...Eipä vainen, minusta tuossa on sitä Lappari-iloa mitä ilta oli täynnä. Sä kun pistit jo sen toisen räkänaurukuvan.

    CJ: Totta! Seuraavaksi otsikoita suunnitellessa pitää rimpauttaa ensin sulle :).

    VastaaPoista
  5. Ja kukas siinä sun vieressä vetää ei- kaksin-käsin vaan kolmin-lasein?

    VastaaPoista
  6. Taidan vielä tänään syödä tälläsen :-) silakkaa kun sopivasti löytyis.

    VastaaPoista
  7. Mut sehän olis hienoa! Ajattelin kans että jonain likipäivänä pitäis tehdä taas.

    VastaaPoista
  8. Ei voi todeta muuta kuin että "oi jospa oisin saanut olla mukana"!!! :)
    Herkullista kalaa ja & kielen mennessään vievää olutta.

    VastaaPoista
  9. Määkin oisin halunnu olla mukana jos en ois ollu :). Kala onnaa hyvin kotona, kokeile!

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat