Sivut

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ruokainnostuneiden nautinnollinen hääpäivä Tampereella

Viikko sitten perjantaina kilistelimme Jukan kanssa ylellisesti ihanan kuivalla, tyylikkäällä  Bollingerin rosé samppanjalla*. Kahdestaan. Tampereella. Juhlistimme koko viikonlopun kestävällä kaksinololla 11-vuotista avioliittotaivaltamme. Ja mikäs juhlaviikonlopun paremmin aloittaisi kuin sampanja!

Meillä on tapana vuorovuosittain järjestää jotain ohjelmaa suuren päivämme kunniaksi yllätykseksi toiselle. Viime vuonna tosin juhlittiin pyöreitä vuosia kavereiden kesken ja sitten karattiin hääpäivämatkalle Köpikseen. Tänä vuonna oli minun vuoroni vastata järjestelyistä. Jätettyämme lapset hoitoon mummulaan Jukka sai vasta tietää mitä kaupunkia kohti kurvataan ja sen jälkeen ohjelma paljastui miehelle tipottain. Voitte uskoa kun meistä oli kyse, että Mansen keikka oli aika nautinto- ja syömäkeskeinen. 
Tampere on sen verran kiinnostava ravintolatarjonnaltaan, että valinnanvaikeuttakin ilmaantui. Varsinaiseksi juhlapäiväksi valitsin illalliskohteeksi ravintola C:n, joka on ollut haaveissa jo pitkään. Se oli oikein onnistunut valinta! Perjantaina kävimme herkuttelemassa Hella & Huone ravintolassa, jonka ruoka valloitti, mutta hitaus ei. Jukka halusi lauantailounaalle nuoruusvuosiensa suosikkikebabiin nimeltä Punjab, jossa mies tarkkaan punnitsi ovatko maut vielä entisensä. Näistä kaikista paikoista lisää myöhemmin. 
  
Kävimme kiertelemässä myös Tampereen kauppahallia, jossa istahdimme 4vuodenaikaa-ravintolaan lasillisille. Kebabsyistä tarkoituksenamme ei ollut syödä, mutta kun viereisen pöydän mies niin vuolaasti kiitteli juuri tämän päiväisen ranskalaisen kalakeiton makua, meidän oli pakko sortua yhteisen lautasellisen verran. Mies kertoi kuitenkin syöneensä tämän samaisen keiton yli 30 kertaa. Ja se oli hy-vää
Juustoinen leipä, aioli ja kalaisat maut saivat aikaan ihan mielettömän hienon kokonaisuuden, jota lasissa väikkynyt riesling komppasi upeasti. Eikös hääpäivään sovikin hyvin kaksi lusikkaa ja yksi keitto?
  
Pyörähdimme myös Keittiöelämää herkkukauppassa. Pieni puoti sisälsi aivan ihania tuotteita ja todella asiantuntevaa palvelua. Omistajamyyjän kanssa oli hauska jutella ruokakulttuurista noin ylipäätään ja tehdä samalla pieniä ostoksia hurmaavasta valikoimasta. 
Lauantain ohjelmaksi olin varannut Les Miserables-musikaaliliput Tampereen Teatteriin. Ensin ajattelin musikaalin olevan mahdollisimman epäsopiva romanttiseen päivään, mutta tarina kääntyi lopussa onnellisesti häiksi. 
Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä jätimme vielä aamupalalta makeapalalle tilaa ja kurvasimme Pyynikin näkötornille kuuluisille munkkikahveille. Munkit tosiaan olivat hyviä, kahvi nyt ei niinkään. 

Aivan ihana viikonloppu makujen, fiiliksen, touhujen ja tietty pusujen vuoksi. Minne tie vie ensi vuonna?

 * samppanja on saatu Viinimaa.fi:stä hääpäivätoivotusten kera. Kiitos!

linkit:
Hella & Huone ihastutti mauillaan
Ravintola C oli ihastuttava

12 kommenttia:

  1. Tuo neljä vuodenaikaa on kyl tosi hyvä paikka. Kauheen moni ei sitä tiedä, kun tuolla hallissa sijaitsee. Mutta se kalakeitto on jtn superia! Tuomiokirkonkadulle on avattu se uusi ranskalainen le Pot, sinne kiinnostaisi mennä tutustuun myös, viel ei oo ehtinyt. Kivalle reissulle vaikutti :)

    VastaaPoista
  2. Kuljimme tuon Le Pot-raflan ohi mennessä Hella & Huone raflaan - Le Pot:sta tuli ihanat tuoksut ja paikka näytti kutsuvalta. Noissa mainitsemissa rafloissani on takana sama mies, keittiömestari Arto Rastas.

    Neljä vuodenaikaa oli minun lounassuunnitelmissani, mutta Jukan kebab-halut mutkistivat plääniä. Onneksi tajusimme ottaa puoliksi lautasellisen niin pystyimme molempiin :).

    VastaaPoista
  3. Hieno kertomus tamperelaisesta viikonlopusta! Hyvät kohteet teillä oli, ja täytyy vielä todeta että sinänsä huvittava osa matkaa Punjab (ilmeisesti tarkoitetaan Kirkkokadun Punjabia) on ehdottomasti Tampereen parhaita ja legandaarisimpia kebabpaikkoja, Abu Fuad on sitten se toinen "must" kebabpaikka. Siis jos meiltä tamperelaisilta kysyy. Että kyllä miehesi tietää... Le Potista sen verran (viitateen ekaan kommenttiin), että se on kyllä lähellä Tullintoria eikä siis Tuomiokirkonkadulla, ihan vain jos joku siitä on kiinnostunut.

    VastaaPoista
  4. Siellä sitä kilistelty ja herkuteltu mun kotikaupungissa :-) Punjab on pakollinen jo nääs, Mansen kebua huikoo. Kai myös mustamakkara eli mörköpötkökin tuli maisteltua hallissa? onnea ja hieno reissu näytti olleen.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Ano: Juurikin Kirkkokadun Punjab, joskin mieheni kutsuu sitä Alarannan kebabiksi :). Jukka on kotoisin Valkeakoskelta, joten on jonkun verran kuluttanut myös Tampereen (öisiä) katuja ja aamuöisiä kebabeja.
    Kiitos Le Potin koordinaattikorjauksista :).

    CF: Kiitos kiitos! Mustamakkaraa Jukka maisteli hotellin aamupalalla puolukkahillon kanssa ja oli kovasti iloinen!

    VastaaPoista
  7. Mä kävin tässä LePotissa lounaalla, muuten jääny heikoksi viime aikoina nämä Tammersterin ravintolakäynnit. Mutta siellähän on kyllä vaikka mitä. Hienosti keksitty Merituuli.

    VastaaPoista
  8. Tampere on mitä hienoin ja romanttisin kohde ;). Eihän enää ehdi yhden viikonlopun aikana läheskään kaikkia hyviä ravintoloita kiertämään (Bertha, Heinätori...). Tamperelaisena on kyllä hienoa ollut katsoa kotikaupungin scenen kasvua. Ensi perjantaina C:hen myös.

    VastaaPoista
  9. Ravinteli Bertha on koettu joskus vuosi?kaksi? sitten lasten kanssa. Löytyy myös blogista. Heinätorista en ole kuullutkaan. Täytyypi tutustua jotta on kohteita valmiina kun seuraavaksi Tampereelle isketään.

    C oli todella valloittava, ihanaa että teillä on se vielä edessäpäin!

    VastaaPoista
  10. Mä saatan olla ihan vähän kateellinen koko ajatuksesta viettää edes yksi ilta kahden oman miehen kanssa - puhumattakaan koko viikonlopusta! ;) No, vähän aikaahan ne lapset on pieniä, kyllä mekin sitten joskus vielä. :)

    Punjabissa mäkin kävin muistelemassa teekkariaikojen illanistujaisia tuossa pari vuotta sitten. Minusta se oli aika lähellä autenttista kokemusta - mutta jään kyllä odottamaan raporttia! :) Punjab love. ;)

    VastaaPoista
  11. suurenmoiset onnentoivotukset ja herkullista matkanjatkoa seuraaville vuosikymmenille :-)!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat