Sivut

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Lossimatkan takainen Kotisatama

Olen viettänyt lapsuuteni kaikkina kesinä ainakin viikon mökillä mamman ja pikkusiskoni kanssa. Se mökki tönötti kallioisella paikalla Kustavin Kalliorannassa, meren ja järven välissä. Kalliorannasta on jäänyt matkaan monta ihanaa, auringon kultaamaa muistoa: sanapelit terassilla, luonnonkukkakimput, mamman plätit, muurahaiset saunassa ja soutelut järvellä. Elävästi mieleeni palautuu aamu-uinnin vaihtuminen tikkaukseski paikallisella terveysasemalla pään otettua kontaktia kiviportaasee ja se kun Roope-joutsen nappasi siskoni varpaasta kiinni hampaillaan luullessaan sitä varmaan meidän syöttämäksi uudeksi perunaksi. Kävelimme mökiltä usein myös Matsalong Boris ja Marikselle jäätelönautiskelulle. Persoonallisella omistajapariskunnalla oli aina aikaa vaihtaa muutama hassu sana, kesäkiireidenkin keskellä. 

Nyt pääsiäisvapailla suuntasimme perheen ja mamman kanssa pitkästä aikaa Kustaviin. Minä  tein matkaa moottoripyörällä ja muut pakkasivat itsensä autoon. Lossimatkankin takaa löytyi vielä tuttu "matsalong", joka uusien omistajien myötä oli muuttanut nimensä Kotisatamaksi
Pääsiäisenä tarjolle oli katettu monipuolinen buffet-pöytä, josta sopi itse valita mitä mieli syödä. Lautanen punnittiin ja jokainen maksoi sitten ruokansa painon mukaan. Me punnitutimme lautasiamme useaan kertaan, koska halusimme syödä ensin alku- ja sitten pääruuat. Ihan loistava idea hävikin ehkäisemiseksi!
  



Lapsille maistui parhaiten lihapullat ja kana. Itse asiassa poikamme tuoksutteli jo pihalla, että tarjolla mahtaa olla lihapullia tomaattisessa kastikkeessa. Kuten sitten lopulta olikin!
Ravintola Kotisatamassa kaikki ruuat tehdään itse, myös maistuva saaristolaisleipä. 
Kotisataman ruoka-anti oli ennenkaikkea hyvistä raaka-aineista tehtyä maistuvaa ruokaa, jossa valinnanvaraa riitti. Aikuisia ihastuttivat silakkapihvit ja juuresmuussi. Alkupaloista erityismaininnan ansaitsevat marinoidut herkkusienet ja sinappihauki.
Palvelu paikassa oli ystävällistä ja avuliasta.
Kakkupalat olisi saanut ostaa kahvikupposen keralle kappalehintaan, mutta meidän mahamme vetoisuus ei riittänyt kaiken hyvän jälkeen. Lapset ostivat myymälän puolelta jäätelöt. Kahvit ja jätskit nautimme ihanalla merimaisematerassilla. Rakastan viedä lapsiani itselleni tärkeisiin paikkoihin, joihin liittyy ihan pakahduttavan paljon muistoja!
  
Kolmen aikuisen ja kahden lapsen punnitut syömingit, kaksi olutta, pari pillimehua ja kahvit sekä jätskit kustansivat yhteensä vain 60 euroa. Se tuntui ihan pilkkahinnalta. 

Suosittelemme siis lämpimästi kurvaamaan kesällä Kustaviin, Kotisatamankin takia!

6 kommenttia:

  1. Vitsit kun on tutut maisemat. Meillä mökki anavaisissa. Vielä pitäisi kuukausi jaksaa odottaa, että itse päästään.

    VastaaPoista
  2. Minna: No vau! Kustavi on kyllä hienoa kesämaisemaa.

    Oletteko käyneet syömässä Kotisatamassa?

    Entä kaffella Vartsalan Vanhassa koulussa? Kouluun emme nyt kerenneet, mutta ehkä joku toinen kerta.

    VastaaPoista
  3. Oih! Mä olin jo ihan unohtanut kyseisen ruokapaikan. En tiedä miksi muistin sen olevan Taivassalossa. Mutta pitää ehdottomasti käydä verestämässä muistoja.

    VastaaPoista
  4. Vartsalan Vanhassa koulussa ollaan käyty monesti ja siellä on ihanat munkit. Kotisatamassa ei olla vielä käyty syömässä, mutta tämän postauksesi jälkeen täytyy pistää harkintaan. Kotisataman leipiä käydään aina kesälomalla ostamassa, ne on niin hyviä.

    VastaaPoista
  5. Kallioranta ja Kustavi. ♡

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat