Sivut

tiistai 24. kesäkuuta 2014

#AAMIAISKUTSU - vanukaspitoinen lettuherätys

Herätys on liioittelua. Meillä muksut heräävät aina ennen vanhempia. Viikonloppuisin paaaaljon ennen. 
Meillä syödään monesti lauantaina tai sunnuntaina lettuaamiainen, sillä se tuppaa olemaan junnujemme toive. Toisinaan lettuaamupala saadaan aikaan myös viikolla, jos minulla on myöhäisempi työvuoro. Ei lettujen paistaminen nyt lopulta niin pitkäkestoinen homma ole, varsinkaan kahden pannun taktiikalla. Jos taikinan sekoittaminen tuntuu ylivoimaiselta aamulla, senkin voi tehdä jääkaappiin valmiiksi jo illalla. 
    
Nämä jogurttiset letut sopivat maultaan niin makean kuin suolaisenkin päällisen kanssa. Makeista kumppaneista letuille lastemme lemppareita ovat mamman mansikka- tai vadelmahillo. Nyt kokeiltu "lehmävanukaskin" toimi lasten suuhun hyvin. Suolaisina täytteinä menisi vaikkapa smetanasta, lämminsavulohesta ja tillistä sekoitettu tahna, joka maustetaan suolalla, mustapippurilla ja sitruunalla. 

Tämä postaus on osa Arlan #aamiaiskutsu-haastetta, jossa ideana on kutsua joku kanssaan aamiaiselle. Lettuaamiaiselle ei samassa osoitteessa asuvia paljon tarvitse kutsua. Muksut ovat aika nopsaan lautasineen pannun ääressä kun lettujen tuoksu kiirii heidän nenäänsä.

JOGURTTILETUT 
22 pientä (sydän)lettua

2 dl Arla Luomu maustamaton jogurtti
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
2 dl Luomu vanhanajan täysmaito
2    luomumunaa
paistamiseen: Arla normaalisuolainen meijerivoi
tarjoiluun: Arla Power Cow vaniljavanukas

Sekoita taikina. Lämmitä valurautapannu ja lisää nokare voita. Kauhaise taikinaa pannulle ja paista letut molemmin puolin. Tarjoile letut vanukkaan kanssa. 

*

YHTEISTYÖSSÄ ARLA

6 kommenttia:

  1. Ai kun hauskaa. Mun piti tehdä sunnuntaina jacky makupala täytteisiä lättyjä, mutta en sitten muistanutkaan vaan syötiin hillolla. Vähän oikein harmitti kun muistin suunnitelmani.

    VastaaPoista
  2. Ens kerralla sitten! Hyviä olivat!

    VastaaPoista
  3. Voi lehmävanukas. Olin täysin käsittämättömässä lehmävanukaskoukussa koko kevään sen jälkeen, kun mies jostain täysin hämärästä syystä toi kaupasta kerran vanukkaan kun olin kipeänä. Onnistuin vihdoin vieroittautumaan siitä melkein jokapäiväisestä vanukkaasta yhden pidemmän matkan aikana, ja nyt alkoi taas tehdä mieli. Siis aikuinen ihminen olen. Eikä nuo letutkaan kyllä huonoilta näytä. :)

    Kiitos tosi kivasta blogista! Monia reseptejä olen kokeillut ja saanut paljon inspiraatiota omiin kehittelyihini, vaikka en olekaan tainnut aiemmin kommentoida mitään.

    -Anna

    VastaaPoista
  4. Empä ennen ole kuullut vanukaskoukutuksesta, mutta ymmärrän tilasi. Mulla käy samoin aika ajoin hapankorpun ja kaakaon kanssa.
    Ihanasti sanottu Anna blogista, kiitos! Sopiiko kysyä mistä olet inspiroitunut?

    VastaaPoista
  5. Tietenkin sopii kysyä! :)

    Tykkään blogissanne erityisesti siitä, että se tarjoilee ruokaan liittyviä juttuja todella laajalla skaalalla ja monesta eri ruokakulttuurista.

    Olen innostunut blogin kautta kokeilemaan itselleni täysin uusia ruokakulttuureja. Tykkään laittaa kotona ruokaa Intiasta, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, mutta täältä löytyneiden ohjeiden perusteella Kaakkois-Aasia ja Meksikokin on tullut kokeiltua. Erityisesti teiltä löydetyistä meksikolaisista resepteistä on meillä tykätty, ja niiden seurauksena olenkin ryhtynyt kokeilemaan Väli- ja Etelä-Amerikan ruokia vähän Meksikoa laajemmallakin skaalalla.

    Lisäksi on ollut kiva lukea teidän ravintolakäynneistänne. Niistä löytyy melkein aina jotain uutta ajatusta makuyhdistelmien tai tekstuurien suhteen. Ehkä samalla tavalla voisi inspiroitua ihan vain lukemalla ravintoloiden ruokalistoja, mutta näin tämä on paljon hauskempaa, kun näkee myös kuvat ja arviot. :)

    -Anna

    PS. Onnistuin voittamaan vanukaskiusauksen, mutta ruuaksi oli pakko paistaa pinaattilettuja. :)

    VastaaPoista
  6. Nyt sinä teite kyllä kommentillasi minut iloiseksi pitkäksi aikaa. Kiitos Anna!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat