Sivut

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Vietnamilainen sika on eri maata!

Tämä setti kantaa Vietnamissa nimeä Bún thịt nướng. Se meinaa grillattua possua nuudeleiden päältä tarjoiltuna. Monesti kokonaisuudessa on myös friteerattuja kääryleitä lihan lisäksi. Pikkelöidyt porkkanat tuovat kokonaisuuteen mukavaa väriä ja paahdetut pähkinät rouskuntaa. Tuoreet yrtit, salaatti ja lopuksi vielä kalakastikkeinen liemi nước chấm aateloivat kulhollisen ihan uskomattoman hienoksi kokonaisuudeksi. 
Kesäisellä Vietnamin reissulla saimme katuruokaan keskittyvällä mopokierroksella ihan hurjan hyvää Bún thịt nướng:ia. Jukka tutkaili useita reseptejä netissä ja päätyi lopulta toteuttamaan ihan mahtavan makuisen kokonaisuuden. Marinointiaikaa lukuunottamatta setti on myös hirmu nopea saattaa kokoon. 
Nämä lihat loppuivat ihan kesken kun lapset(kin) pyysivät aina vain lisää ja lisää. 
VIETNAMILAISITTAIN MAUSTETTUA KASLERIA 
Bun Thit Nuong 

500g kasleria
1 sitruunaruoho silputtuna
2 rkl sokeria
4 rkl kalakastiketta
1 rkl hunajaa
1 tl vastajauhettua mustapippuria
½ dl ruohosipulisilppua
3 valkosipulinkynttä silputtuna
2 rkl ruokaöljyä

Pilko liha suupaloiksi. Tai sen kokoiseksi että lihat pysyvät halsterissa. Sekoita lopuista raaka-aineista marinadi kulhossa. Lisää joukkoon lihapalat ja sekoita hyvin, jotta marinadi tarttuu joka puolelle sikapaloja. Marinoi lihaa jääkaapissa 10 tuntia. Laita lihapalat halsteriin ja grillaa kypsäksi. 

KASTIKE

3 rkl kalakastiketta
3rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
1 1/2 dl vettä
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 chili silputtuna
2 rkl tuoretta limemehua

Sekoita keskenään pienessä kulhossa.
Keitä annokseen riisi vermicelli-nuudeleita. Lisää pikkelöityjä porkkanoita, kurkkusuikaleita, yrttejä (meillä minttuja, korianteria ja basilikaa), salaattia ja lihaa. Nostele kastiketta annoksen päälle makusi mukaan. Ripsi päälle paahdettuja pähkinöitä. 

7 kommenttia:

  1. Mä niin voin maistaa tämän suussani. Lähdin kaivelemaan blogiani kun muistelin, että kyllä mäkin oon tällaisia vietnamilaispossuja joskus tehnyt. Ja että hyvää oli. Ja niin vain löytyi:

    http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.fi/2011/08/goooood-mooorning-vietnaaaam-thit-nuong.html

    Tuo teidän kasleri on oletettavasti Kyllä paljon parempi lihavaihtoehto tähän.

    VastaaPoista
  2. Huh miten hyvännäköiset oli sun bahn mi:t! Helmikuisella reissulla yksi ainoa ravintolakäynti meni vähän penkin alle makujen ja kokemuksen puolesta. Senkin paikkasi kadulta hotelliinmenomatkalla löytynyt grillikärry, josta ostimme lohdutus bahn mi:t. Ai ai ai!

    Meillä on näitä vietnamilaisia possureseptejä näemmä useampikin blogissa, mutta toisaalta omassa blogissaan voi huudella herkuista vaikka kuinka monta kertaa uudestaankin. Ja onhan tässä hiukan erilainen, nuudelinen näkökulma kuin aiemmin.

    VastaaPoista
  3. ja joo, läskinen luomupossun kasler toimii tässä loistavasti!

    VastaaPoista
  4. Vaikka samaa tehtäis, niin eihän se postaus ole koskaan samanmoinen! Ja se on myös ihanaa lukea niistä samoista jutuista tehtyjä postauksia, saa aina hiukan eri perspektiiviä ja saa vaikka kadehtia toisten kuvia. :) (mulla on meneillään ihan kauhea kuvausalemmuuskompleksi) Nytkin tuli tuo kasleri heti parannuksena ja samoin aion tehdä tuolla nuudelipedillä tätä nyt. Oli myös kiva käydä vertaamassa oonko mä tehnyt kaiken päin prinkkalaa, kun en ole paikan päällä käynyt. Kyllä kuulkaa tähän maailman Vietnam postauksia mahtuu!

    VastaaPoista
  5. Tästä tuli ihan sikahyvää, kiitoksia ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  6. Nanna: Kiitti tsemistä että mahtuu. Tuiskohan niitä vielä lisääkin joskus? Toivottavasti!

    Paula: Olipas kiva lukea, kiitos! Paulan postaus löytyy siis täältä http://keittotaiteilua.blogspot.fi/2014/09/bun-thit-nuong-eli-vietnamilainen.html .

    Sitten KUN sinne Vietnamiin menette, ostakaa ihmeessä matkaan Phu Quokin saarella tehtyä kalakastiketta. Se on meillämyytäviä thaikkulaisia parempaa, ainakin meidän mielestämme. Vahvempaa nyt kumminkin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä! Lisätään ostoslistalle, sitten KUN menemme :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat