Faro jätti ristiriitaiset fiilikset

Huhtikuussa Helsingin Ruoholahteen avattu Faro sijaitsee upeasti kanavan varressa. Me saapastelimme sisään ravintolaan kahden lapsiperheen voimin brunsseilemaan. 

Odotimme pöytiinohjausta kunnes tiskin takaa huikattiin että mitä saisi olla. Tarjoilija näyttikin meille pöydän, mutta siihen jäi kommunikointimme tarjoilijoiden kanssa koko loppubrunssina. Tyhjät lautaset toki haettiin tieltä pois. Olisin kaivannut että joku olisi kysynyt alkuun saisiko olla vaikka kuohuvaa tai huikannut ohimennen onko kaikki hyvin. Pöytäseurueessamme oli yksi pähkinäallerginen, jonka varalta äitinsä kysyi tuliko mitään ruokia välttää. Vastauksena oli vain Aura-endiivi-pähkinäsalaatti, vaikka silminnähden RockyRoad-jälkiruuassakin oli suolapähkinöitä. 

Ruokailumme alkoi varsin lupaavasti. Kylmien ruokien salaatit näyttivät houkuttelevilta ja tarjoiluastioita täytettiin  ahkerasti. Tyttäremme piti marjaisasta smoothiesta kovasti. 

 
Siivutetuissa lihoissa oli oikein oivallista sitruunaista majoneesia.

Farosta löytyi myös leipää, pakkasesta paistettuja karjalanpiirakoita ja croissantteja (joka nyt on varmasti järkiratkaisu), mutta pakkasesta noukitut, loppukypsennetyt pasteijat herättivät meissä hämmennnystä. Se tuntui jo turhan paljon oikomiselta. Toisaalta, pöytämme lapsiväestö piti niistä kovasti. 

Juustot ja leikkeleet olivat turhan perussettiä, mutta salaatit todella kauniita ja maukkaita. Jukka taisi ihastua eniten sinihomejuusto-pähkinä-endiivisalaattiin sen runsaan juustopitoisuuden vuoksi. Minä pidin hurjasti kylmäsavulohi-katkarapusalaatista jossa oli myös mm. ituja ja mustia seesaminsiemeneiä. Tomaatti-sipulisalaatissa oli oivasti fetaa ja couscous-salaatissa ronskeja kanapaloja. Menun huomasimme ovensuussa vasta lähtiessä, joten kyltit ruokien kyljessä olisivat olleet kivat selventämään mitä niissä on. 

Lämpiminä kupujen alta löytyi hodaritarpeet ihan perus valmissämpylällä, keskinkertaista lasagnea, kummaa mustaa sienipastaa ja oikein hyvää sienipiirakkaa. Otinkin lämpimiä vain maistiaispalat ja hamstrasin lisää hyviä salaatteja ja lihaa lautaselleni. 

 

Makeina Farossa tarjottiin ananasta, viinirypäleitä ja vesimelonia, sekä hilloa vaikkapa croissanteille. Mango-luumurahkasta ei kuulemma kyseisiä hedelmiä maistanu, itse en sitä ottanutkaan. Ihastuimme Jukan kanssa kovasti Faron tapaan tarjota Rocky Road, vaikkei se ehkä näyttävin tapa olekaan. Suolapähkinöiden päälle oli pursotettu reilusti pehmeää, tummaa suklaata ja vaahtokarkki-inhoajan oli helppo ohittaa suuret, pehmeät möllykät. Huomaathan että kuva on tarjoilulautaselta, ei sentään minun jälkiruokalautaseltani. Kahvin ja kuuman veden sai pumpata termarista. 

Farossa kaikki löysivät hyvää syötävää, pikkutirriäisistä aikuisiin. Faroon oli helppo mennä muksujen kanssa, sillä heti nettisivut avattua esiin pompsahtaa teksti "helposti lähestyttävä koko perheen ravintola". Hinnoittelu on alle 12-vuotiaiden lasten suhteen mukava, euron per ikävuosi. Aikuiset maksavat lystistä 19 euroa. Pöytävaraus oli todella tarpeen, sillä paikka oli aivan täynnä. Palvelun puuttumisen vuoksi en brunssille enää menisi, mutta voisin hyvin kokeilla lounas- tai iltaruokailua paikassa. 

 

Ruukutettua niskaa

Ruukkuruuista minulle tulee aina mieleen kaksi asiaa. Toinen on se, kun opiskeluaikoina kävimme usein Porissa Yrjönkadulla syömässä ihan älyttömän edullisesti hyviä ruukkuruokia. Toinen on se, kun tarjosimme ruukkuja joskus tyttäremme kummeille ja miespuolinen heistä tokaisi että kumma miten eriltä se lihakastike maistuukin tällaisesta jalallisesta astiasta syötynä. 

Ruukut ovat meillä usein hyvin lihapitoista syysruokaa. Tämänvuotisen kauden starttasi pitkään haudutettu naudan niska yhdessä herkkutattien kanssa, kermaisesti. Toki ruukun lihaksi olisi käynyt joku muukin pitkään haudutettava ruhonosa. Ruukun lusikoiminen aloitti viikonloppumme oikein maukkaasti, varsinkin kun viinilasiin kaadettiin tuhtia punkkua. Lisukkeena söimme uuniperunoita. 

NAUTA-TATTIRUUKKU
kuudelle-kahdeksalle

LIHAN MUHITUS

reilu 1 kg naudan niskaa
1,3 l vettä
2 sipulia ronskeina paloina
4 valkosipulinkynttä
2 laakerinlehteä
15 katajanmarjaa
nippu timjamia
1,5 rkl karkeaa merisuolaa
15 mustapippuria

Laita kaikki vuokaan ja peitä kannella tai foliolla. Kypsennä 100 asteessa noin 6 tuntia, kunnes liha hajoaa melkein ajatuksen voimalla. 

LIHALIEMI

vuokaan muodostunut neste eli lihaliemi
2 dl kermaa
3 rkl vehnäjauhoja
n. 3 dl tattipaloja (nesteet pois paistettuna)

Keitä lihalientä kokoon kattilassa noin puoleen alkuperäisestä määrästä. Sekoita kylmään kermaan vehnäjauhot. Lisää kerma lihaliemen joukkoon. Keitä jotta kastike saostuu. Lisää sienet. 

TARJOILUUN

3-4 voitaikinalevyä (kustakin tulee 2 "kantta")

Revi liha paloiksi kahden haarukan avulla. Sekoita lihat kermakastikkeen sekaan. Kauho kastiketta ruukkuihin. Kaulitse voitaikinalevyjä hiukan suuremmiksi, jotta yltävät hyvin ruukun reunojen yli. Puolita levy. Peitä ruukut voitaikinapaloilla. Pistä voitaikinaa muutaman kerran haarukalla. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia, kunnes voitaikinakansi kauniisti ruskettuu. 

Van Harte Amsterdamissa

Syyskuinen yhden yön työmatka suuntautui tällä kertaa Amsterdamiin. Olemme käyneet Amsterdamissa blogin alkuaikoina, mutta muuten ei viime vuosia ole ollut kaupunkiin asiaa. Amsterdamin ravintolatarjonta on kattava, mutta en ollut etukäteen muistanut tehdä mitään valmisteluita asian suhteen. Hotellini sijaitsi päärautatieaseman ja Dam aukion puolivälissä, enkä pitkän työpäivän päätteeksi jaksanut kovin kauas mennä. Epätoivoisesti etsin illallispaikkaa netistä. Ehkä kaikkein kiinnostavin lähikulmien ravintola olisi ollut kahden Michelin tähden &samhoud restaurantin ”pikkusisko” &samhoud places streetfood, joka tarjoilee omien sanojensa mukaan kansainvälistä katuruokaa Michelin tähtien tvistillä. Esimerkiksi hampurilainen olisi maksanut 16 euroa, joten ei mitenkään paha (vertaa Brondan 25 euroa). No samhoudi on kiinni ma-ti, joten se siitä. Kiinnostavia Michelin mestoja ei oikein ollut kulmilla, ja muutama Bib gourmand ravintola oli täyteen buukattu. Nettiselailun ja tuskastumisen yhteistyönä valitsin Van Harte nimisen ravintolan, joka toimii drinkkibaarina ja illallisravintolana. Kuvien ja asiakaspalautteen perusteella vakuutuin paikasta. Kaiken lisäksi kolmen ruokalajin menu 25 eurolla kuulosti jopa liian hyvältä. Pöytävarausjärjestelmän mukaan tilaa oli joten lähdin matkaan. 

 

Työmatkaan kuuluu GT, joten se sai toimia apuvoimana menua selaillessa.

Valitsin alkupalaksi kanipatee-annoksen jossa oli suolakurkkuja, punasipulia ja paahtoleipä. Todella maittava patee ja loistava aloitus illalliselle. 

Pääruokana otin paahdettua ankanrintaa, perunaa, kirsikkaolutkastiketta ja pinaattia. Simppeli, maukas ja kypsyydet kohdillaan. Ankanrinta oli rosee sisältä ja mukavan rapsakka pinnaltaan. Kastikkeeseen rouskautin hiukan suolaa ja sitten se vasta maistuikin. Kaksi ensimmäistä annosta saivat seurakseen tarjoilijan suosituksesta espanjalaista Riojaa. 

Jälkiruuan tulo kesti yllättävän kauan. Myös naapuripöydän mieskaksikko tuskasteli saman odotuksen kanssa. Lopulta odotus palkittiin ja eteeni tuotiin creme brulee, mutta se varsinainen juttu oli paahdetut mantelilastut ja jäätelön sisään kätkeytyneet paahdetut sokeripintamantelit. Lapsena Kanarian matkojen kohokohta oli paahdetut sokeritahmapäällysteiset mantelit ja nyt näitä herkkuja oli jäätelön sisällä. Mantelijäde komppasi mainiosti kermaista creme bruleeta. Huuhtelin kokonaisuuden alas lasillisella port viiniä. Menu maksoi siis 25 euroa ja juomista tuli parikymppiä lisää. Lähdin ulos todella tyytyväisenä. Lopulta tämä ratkaisu oli tuona iltana paljon kivampi kuin Michelin paikat. 

Näkymät Amsterdamissa perustuu pitkälti kanaviin ja fillareihin. Keskustan tunnettuja paikkoja on myös Dam aukio.

Hotelliyöhöni ei kuulunut aamupalaa eikä naapuriliike ollut vielä avannut oviaan. Millainenkohan Energizer täältä olisi löytynytkään?

Katuruokaa Saigonissa: mankeloitua mustekalaa ja söpöpyllysammakoita

Palataan vielä hetkeksi kesäreissuiseen Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin, ihan vaikka itsekidutuksenkin merkeissä (kun hytihyti-kelit ovat taas saavuttaneet Pohjolan).

Siitä ei vaan saa tarpeekseen. Katuruuasta Saigonissa. Onneksi sitä on joka puolella jos jonkinmoista. 

Ben Than marketin viereisillä iltakojuilla söin kokonaisena grillattua sammakkoa, jolla oli söpö peppu. Maistui kovin kanamaiselta, mutta yllättävän mehukkaalta. 

Tämä setä myi meille mopostaan kuivattuja mustekaloja, kun istuimme olusilla ravintolassa, joka päivisin toimi mopoparkkina. 

Kuivatut mustekalat kuumennettiin ensin mopon perässä olevassa "grillissä".

Sitten mustekalapalat vedettiin mankelin läpi.

Lopuksi lonkeroveijarit tarjoiltiin kastikkeiden kera styroksista. Näitä en ostaisi toiste, melko puiseva maku.

Tältä rouvalta sen sijaan ostaisin koska vaan kevätkääryleitä. Kolme ihanan katkarapuista ja reilun kokoista käärylettä sekä pussiin pakattu soosi maksoivat noin 60 centtiä. Hoisin-pohjainen kastike oli niin hyvää, että säästin sitä laukun pohjalla Jukallekin maistettavaksi. 

Lunch lady jäi viime reisulla kokematta, mutta nyt päätimme keretä sinnekin. Oli ihan pakko, sillä itse Sopan Hanna ja joku Anthony Bourdainkin on sitä kovasti suositellut.  Ruuanlaittajien hyörinää ja pyörinää oli hauska seurata ympärillä. 

Meille kokemus ei ollut mikään ylimaallisen hieno, mutta todella hyvä kuitenkin. Alkuun eteemme tuotiin tuoreita kevätkääryleitä ja friteerattuja katkarapuja. Paikalliset eivät näitä ottaneet emmekä me osanneet niistä kieltäytyä. Ja miksi olisimmekaan, hyvästä ruuasta. Ystävällinen henkilökunta näytti meille mitä dipata mihinkin. Pian sain eteeni myös päivän keittokulhon, joka oikein soositettuna oli todella maukasta. 

Siinä Lunch Ladyn kojulla istuskellessa meitä nauratti, että toiset tekevät taksireissuja temppelien ja muiden nähtävyyksien perään, me takseilemme ruuan perässä.

Mistäpä ei kebabia saisi?

Kiitos hyvästä ruuasta!

Täältä löytyy edellisen Saigoninreissun katuruokakokemuksia. 

Äidin juhlat ja ravintola Heinätori Tampereella

Onko arvokkaampaa lahjaa antaa kuin oma aika? Se on myös lahja, jonka kautta itsekin saa paljon, sillä yhdessä vietetty aika on aina monella tapaa arvokasta ja luo kallisarvoisia muistoja. Tänä viikonloppuna juhlimme siskojen kanssa 60-vuotta täyttävää äitiämme. Myös äitini sisko oli juhlinnoissa mukana. Teatterillisista syistä juhlinnan kohdekaupungiksi valikoitui Tampere. 

Juhlapäivä alkoi jo aamulla kun tätini haki äitimme kotoaan. Äiti luuli olevansa menossa ostoksille, mutta päivä kääntyikin toisenmoiseksi. Aamupalan muu juhlaväki söi siskoni luota. Minä tapasin koko sakin Tampereella teatterin lämpiössä. Kävimme itkemässä läpi Sirkku Peltolan teatterikappaleen Ihmisellinen mies, josta pidimme kovasti koko sakki. Teemoista ja tunnelmista sekä näyttelijöiden rooleista tuli puhuttua useampaan otteeseen illlan aikana. 

Majoituimme hotelli Tammeriin, joka hurmasi sisustuksellaan meidät kaikki. 

Valmistautuessamme iltaan annoimme äidille pieniä lahjoja. Olimme keksineet tietyt otsikot: runo, lapsuus, herkku ja kaktus, jotka mielessään kaikki olivat hankkineet äidille jotain. Olimme myös äidiltä salaa pyytäneet hänen ystäviään vastailemaan itsekehittelemäämme ystäväkirjaan. Äiti luki yli kolmekymmensivuista kirjaa silmät loistaen ja kostuen.

Illallisen paikkavalinta aiheutti minulle etukäteen hiukan päänvaivaa. Juhlaseurueemme ei ollut ihan niin gourmet-henkistä mitä itse olen. Kaikki toki arvostavat hyvää ruokaa, mutta itselle tärkeäksi noussut kekseliäisyys ja uudet kokeelliset yhdistelmät eivät ole niinkään heidän juttunsa. Halusin kuitenkin juhlavan paikan äitini syntymäpäivän kunniaksi. Pähkäilyn päätteeksi varasin pöydän ravintola Heinätorista. Tämä osoittautuikin oivaksi valinnaksi porukallemme. 

Ravintolaksi remontoitu entinen vaakahuone on jo ulkoa tunnelmallisen kutsuva. Sisustus paikassa oli viihtyisä ja valoisa. Ravintolassa on eri puolilla mainioina yksityiskohtina kauniita asetelmia. Esimerkiksi takaterassilla on hauskat lyhtytikapuut. 

Ruokien valinta tuotti seurueellemme vaikeuksia. Listalla oli paljon mielenkiintoisia ja herkkuhermoja herätteleviä annoksia. Lopulta muut päätyivät pelkkiin pääruokiin, mutta minä tottakai halusin maistaa myös alkuruuan. 

Alkupalani oli hyvin yksinkertainen, mutta kokonaisuutena hienon makuinen "Heinätorin lajitelma". Se sisälsi kylmäsavulohta, sienisalaattia, keitettyä perunaa ja miedosti savustettua punajuurta. Tarjoilijana toimineen omistajarouvan mukaan sienisalaatti onkin ensimmäinen asia joka taloon tuleville uusille kokeilla opetetaan. 

Siskoni piti kovasti härän sisäfilepihvistä ja valkosipuliperunoista. Tarjoilijan suostuttelema, neitokaisen alkuperäisestä pyynnöstä poikkeava lihan kypsyys maistui todella hyvin. Annos oli siskoni mielestä aika pieni, mutta näin tietysti koska se oli suunniteltu syötävän alkuruuan kanssa. Muutkin pöytäseurueestamme kiittelivät kala-annostensa ja maksan makua. 

Minä otin pääruuaksi speltistä ja ohrasta tehdyn metsäsieni"risoton", johon oli nyt sieninä käytetty herkkutatteja. Sieniä risotossa oli ilahduttavan paljon! Keralla tarjottu paprikakastike kummastutti ajatuksena, mutta makuna se oli lopulta isoa risottoannosta keventävä ja mielenkiintoistava. 

 Tätini otti jälkiruoaksi lakkasorbettia ja kinuskijäätelöä. 

Itse valitsin Heinätorin mustikkapiirakan, joka meinasi mustikoita, keksimuruja ja maustettua vaahtoa. 

Heinätorin ruuat olivat maukkaita ja hyvin valmistettuja. Mitään kikkailuja täällä ei tarjoiltu, vaan hyvistä raaka-aineista tehtyä herkullista ruokaa. Tarjoilu oli ystävällistä ja pääosin sujuvaa, joskin pääruokia jouduimme odottamaan aika kauan. Pidin kovasti siitä, että tarjoilijanamme toiminut omistajarouva haastoi seurueemme kypsyysvalintoja lihan ja maksan kohdalla, mutta lopulta tuumasi asiakkaan maun tietysti ratkaisevan. Ympäristö oli myös rauhoittavan kaunis. 

  

Juhlailtamme loppui muutaman oluen jälkeen hotellihuoneeseen, jossa ennen unillemenoa nauroimme vielä makeasti jutuille, joita en varmasti kehtaa tähän kirjoittaa. 

 Aamupala hotelli Tammerissa oli sisällöltään melko tavallinen, joskin esillepano oli poikkeuksellisen ylellinen.

Alussa puhutun muistojen syntymisen merkeissä mainittakoon, että tältä reissulta ne lienevät ainakin se itkevä penkkirivi teatterissa, monet naurut ja muistelut sekä heittäytyvän kuutti-tädin lasi-vitsi.

Onnea vielä Rakas Äiti!

*

Yhteistyössä ravintola Heinätori